Etelä-Savo |

Pekka Laasonen pettyi Mikkelin teatterivuoteen

Teatterinjohtaja Pekka Laasonen on pettynyt Mikkelin teatterin päättyvään vuoteen. Tavoite oli kerätä 50000 katsojaa, mistä jäätiin kymmenkunta prosenttia.

Viulunsoittaja katolla-musiikaalin esiintyjiä.
Viulunsoittaja katolla pyöri Mikkelissä vuosikymmenen alussa. Kuva: Mikkelin teatteri

Mikkelin Teatterin vuoden suosituin näytelmä oli Naisvuoren kesäteatterissa nähty Lampaansyöjät. Se veti 11000 katsojaa.

Kakkoseksi kipuaa syyskaudella ohjelmistoon tullut, edelleen jatkuva Viulunsoittaja katolla. Se on kerännyt 7500 katsojaa.

Mikkelin Teatterin omien esitysten kävijämäärä oli 43 000 katsojaa. Työväen Näyttämöpäiville myytiin 1 600 lippua. Laasonen sanoo olevansa suuresti pettynyt, vaikka kokonaismäärä nousi parilla tuhannella.

Pekka Laasosen mukaan vuoden ylivoimaisesti suurin pettymys oli Mikaelissa esitetty Peppi Pitkätossu. Lapsille suunnattu näytelmä tuotti teatterille kymmenien tuhansien eurojen tappiot. 3000 katsojaa jäi "huomattavasti" tavoitteesta.

Draama tuotti pettymyksiä

Muita pettymyksiä ovat olleet Paniikki ja Suurenmoista.

- Olen surullinen erityisesti tekijöiden puolesta, sillä molemmat ovat korkeatasoisia esityksiä. Yleisö ei ole niitä löytänyt, joten minun tässä on peiliin katsottava. Ohjelmistovalinnat eivät ole tavoitteet yleisöä, Laasonen pohtii.

- En haluaisi millään uskoa siihen, että Mikkelissä kiinnostavat ainoastaan musikaalit ja hilpeän hauskat komediat.

Taloudessa nollatulos

Edellisvuodesta Mikkelin teatterin katsojamäärä kuitenkin kasvoi kolmellatuhannella. Taloudellisesti teatteri uskoo pääsevänsä nollatulokseen.

- Pettymys tulos on, sillä pahan päivän varalle tarvittaisiin puskuria, talouspäällikkö Markku Leminen harmittelee.

Mikkelin Teatterin vuosibudjetti on 2,5 miljoonaa euroa. Siitä Mikkelin kaupunki avustus kattaa reilut 40 prosenttia, valtion tuki 30 ja lipputulot vajaan 30 prosenttia.

Kommentoi aihetta (0 kommenttia)

Kirjoita kommentti

Käytäthän nimimerkkiä. Emme julkaise nimellä kirjoitettuja viestejä.

Pysythän aiheessa. Vain aiheeseen liittyvät viestit julkaistaan.

Vastaa alla olevaan kysymykseen. Kysymyksen on tarkoitus varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Viestisi luetaan toimituksessa ennen sen julkaisemista. Haluamme tarjota sinulle mahdollisuuden hyvin perusteltuun, laadukkaaseen ja moniääniseen keskusteluun. Tarkemmat pelisäännöt voit lukea tästä linkistä.

Tuoreimmat aiheesta: Etelä-Savo

Pääuutiset

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä