Pekka Mikkola taistelee tangofinaalissa
Yleisöäänestyksessä toiseksi tullut Mikkola sai annetuista äänistä 15 prosenttia.
Neljä finalistia ratkaistiin suoraan yleisöäänillä. Illan suurimman äänisaaliin korjasi Suvi Karjula. Muut yleisöäänestyksen perusteella finaaliin jatkavat kilpailijat ovat Pekka Mikkola, Nino Nyman ja Marko Lundberg. Kahdesta viimeisestä finaalipaikasta päättivät tuomarit ns. "lucky loser" -kierroksen jälkeen. Tuomariäänin finaaliin etenivät Terhi Matikainen ja Janus Hanski.
Pekka Mikkola oli tyytyväinen arpaonneensa ja karsinnassa esittämäänsä tangoon.
- Se oli Sauli Lehtosen Mun aika mennä on, sain itselleni mieleisen tangon, sanoo Pekka Mikkola.
Seinäjoen tangoviikonloppuna elämä sujuu minuuttiaikataulun mukaan. Viimeiset valmistelut on tehty hyvissä ajoin.
- Kaikilla kilpailijoilla on yhtä tiukkaa. Perjantai kuluu harjoituksissa ja pr-tilaisuuksissa. Viimeistely on tehty lauantaita ajatellen.
Tangolaulukilpailun voittaja selviää lauantaina.
Tuoreimmat aiheesta: Kainuu
Kohonen sivalsi Jymyn voittoon
Sotkamon Jymyn lukkari Toni Kohonen tykitti ratkaisun kolmosluukusta Helsingissä. Joukkue toipui surkeasta avausjaksosta ja nujersi Hyvinkään Tahkon.
Hoitolasku uhkaa karata käsistä
Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymä jatkaa säästökohteiden etsimistä. Kuntayhtymän toiminnot on haravoitu läpi jo kahteen kertaan, mutta uusia säästökohteita pitää vielä löytää.
Talvivaara keskeytti juoksutukset jälleen
Talvivaaran kaivoksen jätevesien juoksutuksen uudelleen aloitus ei onnistunut. Yhtiö aikoo ottaa käyttöön lisää alueella jo olevia käsittelyaltaita, jotta ongelma ratkeaisi.
Talvivaara juoksuttaa jälleen
Talvivaaran kaivosyhtiö on käynnistänyt uudestaan jätevesijuoksutukset etelän suuntaan. Yhtiö joutui keskeyttämään liikavesien juoksutuksen etelän, eli Vuoksen vesistön suuntaan eilen iltapäivällä, koska Lumijoen vesi värjäytyi oranssiksi kilometrien matkalta.
Kajaanin keskusseurakuntakodin peruskorjauksen lykkääminen ei rajoita tilojen käyttöä
Kajaanin seurakunnan kirkkoneuvosto päätti tiistai-iltana, että kuluvan vuoden investointisuunnitelmaa ei toteuteta Keskusseurakuntakodin osalta. Taloudellisen tilanteen odotetaan kohenevan ennen kuin remonttia aletaan tehdä. Talon tiloja voidaan kuitenkin käyttää entiseen malliin.
Taantumassa on tilaa second handille
Yhä korkeammalle kipuavaa yleistä hintatasoa paetaan kirpputoreille, mutta hinnat ovat nousseet sielläkin. Taantuman yleisiä vaikutuksia kirpputoritoiminnalle on hankala arvioida.
Lukkarivelho nauttii vielä talviharjoittelusta
Toni Kohonen kertoi tiistaina Yle Urheilun haastattelussa mietteitään tiistaina julkistetusta sopimuksesta.
Toni Kohosen ura jatkuu Sotkamossa ensi kaudellakin
Lukkarivelho jatkaa uraansa myös ensi kaudella Sotkamon Jymyssä.
Talvivaaran jätevesi muuttui oranssiksi - juoksutus keskeytetty
Talvivaara joutui keskeyttämään etelän suunnan jätevesijuoksutuksen tänään. Häiriö raudansaostuksessa muutti jäteveden värin oranssiksi kilometrien matkalta.
Tonteri: Menestyseväät on haettava ulkomailta
Lumilautailun kaksinkertaisen maailmanmestari Roope Tonterin tähtäin on jo ensi talvessa ja Sotshin olympialaisissa. Harjoittelu kisoissa pärjäämiseksi ei kuitenkaan Suomessa onnistu, vaikka Kuusamo ja Vuokatti ovat paikkoja rakentaneetkin.
