Pekkarinen: En usko pakkoliitoksiin
Pitkän linjan keskustapoliitikko Mauri Pekkarinen sanoo, että kuntien mahdollisten pakkoliitosten perustuslaimukaisuus tullaan syynäämään tarkkaan. Pekkarinen katsoo myös, että isot kunnat veisivät päätöksenteon kauemmas.
Syksyn kuntavaaleihin valmistautuvassa keskustan Keski-Suomen piriissä ei edelleenkään uskota kuntien pakkoliitoksiin.
Jyväskylässä keskustan kuntavaaliehdokkaaksi lähtevän Mauri Pekkarisen mukaan kuntauudistuksen tiukat kriteerit osoittavat, että hallitus on ajautunut kuntauudistuksen toteuttamisessa lähtöruutuun.
Suurkuntia Pekkarinen ei kannata.
- Ei ole mitään järkeä siitä, että joku Joutsa, sen lasten päivähoito tai peruskoulu, että niistä päätettäisiin Jyväskylässä, hän sanoo.
Jyväskylän ympäristökuntien, esimerkiksi Muuramen, itsenäisyyden ratkaisee viime kädessä kunta itse.
- Se on muuramelaisten kuntapäättäjien kädessä. Tämä on aika lailla perustuslaillinen kysymys myöskin, ja tämän asian perustuslaillisuus tullaan tarkkaan tutkimaan, Pekkarinen sanoo.
