Keski-Suomi |

Pekkarinen harkitsee puheenjohtajuutta

Elinkeinoministeri Mauri Pekkarinen harkitsee ehdokkuuttaan keskustan puheenjohtajaksi. Pekkarisen mukaan hänen lähtönsä ratkeaa sen mukaan, löytyykö tarjolle asettuvista ehdokkaista pääministeriainesta.

Kuva: YLE

Ensisijaisena haasteena Pekkarinen pitää kuitenkin nykyisiä tehtäviään. Hän on toiminut ministerinä liki seitsemän vuotta.

-Näen, että tarjolla on erilaisia vastuita ja ne on kuitenkin ne minun ensisijaiset kiinnostuksen kohteet, tämäntyyppiset tehtävät, joissa ihan ammattimaisesti pääsee tehtäviä hoitamaan ja olen pitänyt nykytehtävistäni tästä näkökulmasta ja tämä on edelleen se ykkösprioriteetti, Pekkarinen kertoo.

Hän ei pidä kuitenkaan mahdottomana ajatuksena sitä, että lähtisi mukaan kisaan Keskustan puheenjohtajan paikasta.

-Jos ehdokasasetelma jostakin syystä jää sellaiseksi, että siinä tarvittaisiin vähän kokeneempaa kalustoa, niin sellainen ajatus ja asenne, että absoluuttisesti kieltäytyisin, ei mahdu nyt minun asennevarastooni, maalailee Pekkarinen mahdollista ehdokkuuttaan.

Väistyvä Keskustan Keski-Suomen piirin toiminnanjohtaja Matti Kekäläinen ei pidä Pekkarista ikänsä puolesta sopivana puolueen puheenjohtajaksi mutta näkee hänet sopivaksi pääministeriehdokkaaksi.





Kommentoi aihetta

(0 kommenttia)

Kirjoita kommentti

Vastaa alla olevaan kysymykseen. Kysymyksen on tarkoitus varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.

Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.

Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.

Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.

Tuoreimmat aiheesta: Keski-Suomi

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä