Ilmiöt |

Pelasta maailma kymppitonnilla

Pelkkä halu auttaa ei aina riitä, kun mielii maailmalle vapaaehtoistöihin. Kansainvälisten vapaaehtoistyöohjelmien hinnat vaihtelevat sadasta eurosta tuhansiin euroihin.

Grafiikka vapaaehtoistyön hinnoista eri puolilla maailmaa.
Kuva: Niina Kalliainen ja Mikko Airikka / Yle uutisgrafiikka

Jos haluaa lähteä vapaaehtoistyöhön ulkomaille, on hyvä olla tukku rahaa säästössä. Vapaaehtoistyöntekijän pitää usein itse maksaa siitä, että pääsee maailmalle tarjoamaan apuaan.

Järjestöjen ja matkatoimistojen tarjoamien vapaaehtoistyömatkojen ohjelmamaksut vaihtelevat noin sadasta eurosta useaan tuhanteen euroon. Lisäksi lähtijän pitää yleensä maksaa matkat kohdemaahan itse. Joissain tapauksissa maksettavaa kertyy myös viisumi-, vakuutus- ja majoituskuluista. 

Elokuussa vapaaehtoiseksi Peruun lähteneen äidinkielen ja draaman opettaja Sanni Swahnin reissubudjetti on 10 000 euroa.

- Jos olisin vielä opiskelija, osaisin ehkä elää säästeliäämmin. Kyllä pienemmälläkin matkabudjetilla voisi lähteä, mutta on hyvä olla rahaa, jos jotain yllättävää sattuu, teatterikasvatusta ja englantia koululaisille opettamaan lähtenyt Swahn sanoo.

Organisointi ja valvonta maksavat

Sanni Swahnin vapaaehtoistyö Perussa kestää 10 kuukautta, ja hän on varannut joka kuukaudelle käyttörahaa 500 euroa. Summaan sisältyy reilun sadan euron vuokrakulut, mutta lisäksi lentoihin menee 1400 euroa, vakuutuksiin 800 euroa ja rokotuksiin 200 euroa. Kepan Etelän vapaaehtoisohjelma Etvolle hän maksaa ohjelmamaksua 220 euroa. Pahan päivän varalle jää reilut pari tuhatta euroa.

- Toinen vaihtoehto olisi ollut lähteä reppureissaamaan ja menisi siihenkin rahaa. Nyt pääsen tutustumaan muuallekin kuin vain hotelleihin ja nähtävyyksiin, Swahn pohtii.

Juuri siitä maksetaan, ettei kohdemaassa olla tyhjän päällä yksin.

- Minna Räisänen

Kilroy Travels -matkatoimistossa on huomattu Sanni Swahnin kaltaiset matkailijat, jotka haluavat reissaamisen lisäksi tehdä jotain hyödyllistä.

Suurin osa Kilroyn kautta vapaaehtoistöihin lähtevistä on reppureissaajia, jotka yhdistävät matkaansa vapaaehtoistyön. Erityisen suosittua on eläintensuojelu. Esimerkiksi uhanalaisia afrikanpigviinejä voi matkata auttamaan Etelä-Afrikkaan kuudeksi viikoksi, jos maksaa vajaan parin tuhannen euron ohjelmamaksun ja lennot paikan päälle.

Järjestökentällä Maailmanvaihto ry:n ohjelmamaksut ovat kalleimmasta päästä. Esimerkiksi 12 kuukauden vapaaehtoistyö lasten ja nuorten parissa Intiassa maksaa 4300 euroa, mutta se kattaa viisumi- ja vakuutuskulut sekä täyden ylläpidon kohdemaassa. Järjestö myöntää osallistujille taloudellisin perustein enintään 500 euron stipendejä.

- Juuri siitä maksetaan, ettei kohdemaassa olla tyhjän päällä yksin. Jos lähtee vapaaehtoistyöhön järjestön kautta, se on usein kansainvälisesti valvottua. Vapaaehtoistyöntekijä ei myöskään koskaan korvaa paikallista työntekijää, vaan hän vie työyhteisön resursseja samalla, kun itse on lisäresurssina, Maailmanvaihto ry:n tiedottaja Minna Räisänen kertoo.

Lähes ilmainen vaihtoehto

Ohjelmamaksuilla katetaan usein myös suomalaisen järjestön kuluja ja henkilöstön palkkoja. Järjestöjen edustajat muistuttavat, että vapaaehtoistyöhön lähteminen on valintakysymys. Myös Suomessa asuminen ja eläminen maksaa, mutta jotkut haluavat sijoittaa rahansa toisin. 

Ei ehkä kannata lähteä sellaisella asenteella, että nyt pelastetaan maailma ja köyhyys poistuu.

- Lotta Peltola

- Vapaaehtoistyötä voi ajatella kulttuurivaihtona. Ei ehkä kannata lähteä sellaisella asenteella, että nyt pelastetaan maailma ja köyhyys poistuu, Allianssin nuorisovaihdon ohjelmavastaava Lotta Peltola sanoo.

Eurooppalainen Vapaaehtoispalvelu EVS on EU:n tukema vapaaehtoisohjelma, joka on selvästi muita halvempi. Osallistujan ei tarvitse maksaa lainkaan ohjelmamaksua, ja lisäksi EVS maksaa vapaaehtoistyöntekijän ylläpidon, vakuutuksen sekä 90 prosenttia matkakuluista. Esimerkiksi 12 kuukauden mielenterveystyö Espanjassa ei maksa vapaaehtoiselle kuin 10 prosenttia matkakuluista.

Tuoreimmat aiheesta: Ilmiöt

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä