Pelastakaa lapset: Ruuan hinta yksi keskeinen syy ruokakriisissä
Pelastakaa lapset -yhdistyksen selvityksen mukaan erityisesti akuutista ja vaikeasta aliravitsemuksesta kärsivien lasten määrä on noussut viimeisen kymmenen vuoden aikana.
Ruokakriisi runtelee Afrikassa Sahelin alueella, ja etenkin lapset kärsivät. Pelastakaa lapset -yhdistyksen selvityksen mukaan erityisesti akuutista ja vaikeasta aliravitsemuksesta kärsivien lasten määrä maailmassa on noussut viimeisen kymmenen vuoden aikana.
Kansainvälisten ohjelmien johtaja Anne Haaranen Pelastakaa Lapset ry:stä sanoo Ylen Päivän kasvo -ohjelman haastattelussa, että yksi syy tähän on ruuan hinta, johon vaikuttivat polttoainekriisi, talouskriisi ja ruokakriisi yhdessä.
- Köyhistä köyhimmissä maissa ruuan hinta lähti huimaan nousuun, hän sanoo.
Amerikassa kovin kuivuus vuosikymmeniin nostaa ruuan hintaa. Sillä voi olla vaikutusta myös köyhiin maihin.
- Jos ja kun suurten tuottajamaiden viljamäärä vähenee, niin sillä on vaikutuksia hintaan maailmalla, koska moni maa on tuontiriippuvainen.
Afrikassa Sahelin alueella myös kuivuus on ollut keskeinen syy ruokakriisissä.
- Useilla alueilla monet sadot ovat epäonnistuneet, eli ruuan määrä ja saatavuus ovat vähentyneet.
Länsi-Afrikassa noin miljoona lasta kärsii nälänhädästä.
