Kotimaa |

Pelastusjohtaja: Voimme antaa STUK:ille säteilymittarit takaisin

Keski-Pohjanmaan ja Pietarsaaren pelastusjohtaja Kari Koskela on loukkaantunut Säteilyturvakeskuksen haukuista. STUKin pääjohtaja Jukka Laaksosen mukaan Pietarsaaren satamaan Arctic Sea -aluksen radioaktiivista säteilyä selvittämään menneet palomiehet toimivat typerästi.

Pietarsaaren satama
Kuva: YLE

Jupakka liittyy Arctic Sea -aluksen ympärillä pyörineeseen tarkastustehtävään mahdollisesta radioaktiivisesta lastista, josta pelastuslaitos sai tiedon viime torstaina. Keski-Pohjanmaan ja Pietarsaaren alueen pelastuslaitoksella ja STUKilla on eri mielipide siitä, mitä pelastuslaitos teki Pietarsaaren satamassa kolme viikkoa laivan lähdön jälkeen.

- Laitokselle oli tullut vihje aika varmalta taholta radioaktiivisuuden mahdollisuudesta. Olimme asiasta yhteydessä sekä STUKiin että sisäasiainministeriöön. Emme mitanneet satamassa mitään. Emme tehneet edes dokumenttia. Varmistin asian vuoromestarilta, pelastusjohtaja Koskela sanoo.

STUKin pääjohtaja Laaksonen ihmetteli edelleen sunnuntaina, "kuka oli saanut päähänsä mittailla mitään laivoja?" Laaksonen kuvaili ranskalaiselle uutistoimisto AFP:lle palomiesten toimintaa "typeräksi ideaksi".

- Sanoin niin, koska yritin saada keskustelua aiheesta poikki. Tämän ei ollut tarkoitus tulla kenenkään korviin, mutta toimittaja näköjään halusi tämän kirjoittaa, Laaksonen sanoo.

Pelastusjohtaja Kari Koskela on Laaksosen lausunnoista tyrmistynyt.

- Siitähän riemu olisi revennyt, jos pelastuslaitos ei vihjeen jäljiltä olisi lähtenyt asiaa tarkistamaan tai toiminut ollenkaan. Voimme kyllä antaa Laaksoselle säteilymittarit takaisin. Harmittaa todella paljon vuorossa olleiden palomiesten puolesta, kun toiset kuitenkin yrittivät parhaansa ja sitten joku puhuu kansainvälisesti meidän palomiesten typeryydestä.

Lähteet:
YLE Uutiset

Kommentoi aihetta

(0 kommenttia)

Kirjoita kommentti

Vastaa alla olevaan kysymykseen. Kysymyksen on tarkoitus varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.

Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.

Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.

Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.

Tuoreimmat aiheesta: Kotimaa

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä