Kotimaa |

Pelialan menestysresepti: taito, tahto ja raha

Aamu-tv:ssä vierailleet pelialan järjestöjen edustajat uskovat, että peliklusterille eilen myönnetty kansainvälistymispalkinto lisää alan näkyvyyttä ja luo uskoa sen tulevaisuuteen.

Video: Sonja Kangas ja Koopee Hiltunen
Video
Suomalainen peliteollisuus valloittaa maailmaa, mutta olisiko siitä peräti viennin pelastajaksi? Uskoa löytyy ainakin tasavallan presidentillä, joka myönsi pelialalle kansainvälistymispalkinnon. Näkymiä arvioivat alan kansainväisen yhteistyöjärjestön Suomen-johtaja Sonja Kangas ja Neogamesin johtaja Koopee Hiltunen.

Tasavallan presidentin luovuttaman palkinnon vastaanotti kolme alan järjestöä: pelialan yrityksiä edustava Suomen pelinkehittäjät ry., pelialalla työskenteleviä yhteenkokoava IGDA sekä pelialan liiketoimintaa, koulutusta ja tutkimusta edustava Neogames.

Neogamesin johtaja KooPee Hiltunen kertoo, että peliala on hyvässä myötätuulessa: liikevaihto ja työntekijöiden määrä kasvoivat viime vuonna.

- Pelialalla tarvitaan kolme asiaa: "skill, passion and money". Taitoa, tahtoa ja rahaa tuntuu nyt Suomessa pelialalle löytyvän, kiittelee Hiltunen.

Hän pitää myös myyttinä ajatusta, etteivät suomalaiset osaisi myydä osaamistaan. Siitä todisteena ovat muun muassa lukuisat suomalaispelit, jotka keikkuvat tällä hetkellä kärjessä sellaisilla digitaalisilla jakelukanavilla, kuten App Store, PlayStation Network ja Xbox Live Arcade

Senioritason tekijöitä tarvitaan

Osaavista tekijöistä on kuitenkin pulaa myös Suomessa. Siihen on yritetty vaikuttaa muun muassa lisäämällä koulutusta, mutta työntekijöitä tarvitaan myös ulkomailta. Meillä kaivataan paitsi bisnestason osaamista myös kokemusta isoista pelialan yrityksistä.

Koopee Hiltunen kertoo, että Suomessa tarvitaan erityisesti senioritason osaajia. Hänen mukaan nuorempia tekijöitä saadaan koulutuksen kautta, mutta kokeneempia osaajia kaivattaisiin niin bisnes- kuin kehityspuolellakin.

- Myös naisia yritetään saada lisää alalle. Yli 30-vuotiaat naiset ovat merkittävä pelaajaryhmä esimerkiksi Facebookissa, ja siitä voi päätellä, että myös toisenlaiselle ajattelulle on tarvetta, kun tavoitellaan uusia pelaajaryhmiä, kertoo IGDA:n Suomen johtaja Sonja Kangas.



Rahasta ei ole pulaa

Pelialan järjestöjen edustajat kiittelevät sitä, että rahoitusta alalle tuntuu nyt löytyvän. Sijoittajia on saatu niin kotimaasta kuin ulkomailtakin,ja yritykset ovat sijoittaneet muusta liiketoiminnasta saamaansa rahaa pelitoimintaan. Lisäksi Tekes on ollut viime vuosina pelialan merkittävä rahoittaja varsinkin teknologian puolella.

- Viime vuonna Suomeen saatiin ulkomaista investointia noin 60 miljoonaa taalaa. Rahaa tuntuu olevan nyt helpompi saada kuin aikaisemmin, KooPee Hiltunen sanoo.

Hiltusen mukaan Suomen peliala on ikäänkuin kone: mitä enemmän se saa polttoainetta eli investointilähtöistä rahoitusta, sitä parempaa tulosta se tekee.

- Ja ajatus on se, että julkinen sektorikin investoisi rahaa pelialaan. Ei siis tuen muodossa vaan takaisin maksettavan investoinnin muodossa, Hiltunen muistuttaa.



Kommentoi aihetta (0 kommenttia)

Kirjoita kommentti

Käytäthän nimimerkkiä. Emme julkaise nimellä kirjoitettuja viestejä.

Pysythän aiheessa. Vain aiheeseen liittyvät viestit julkaistaan.

Vastaa alla olevaan kysymykseen. Kysymyksen on tarkoitus varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Viestisi luetaan toimituksessa ennen sen julkaisemista. Haluamme tarjota sinulle mahdollisuuden hyvin perusteltuun, laadukkaaseen ja moniääniseen keskusteluun. Tarkemmat pelisäännöt voit lukea tästä linkistä.

Tuoreimmat aiheesta: Kotimaa

Pääuutiset

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä