Pelicans pestasi nuoren kanadalaislupauksen
Pelicans on vahvistanut hyökkäyskalustoaan hankkimalla riveihinsä AHL:stä Angelo Espositon. Valmentaja Kai Suikkanen uskoo, että Lahdessa nuori laituri puhkeaa kukkaan.
Pelicans on solminut yhden vuoden sopimuksen kanadalaisen Angelo Espositon kanssa. 23-vuotias Esposito oli viisi vuotta sitten Pittsburg Penguinsin ensimmäisen kierroksen varaus ja hän on myös kolmen vuoden takainen nuorten maailmanmestari.
Viime kaudella Esposito pelasi AHL-liigassa, tehden 54 pelissä tehot 7+14=21.
Pelicansin päävalmentaja Kai Suikkanen kuvaa Espositoa huippulupaukseksi.
- Hän on todella taitava ja hyvin liikkuva keskushyökkääjä. Nuorella miehellä on huimat meriitit junnusarjoissa aina maailmanmestaruutta myöten. Aikuisten sarjoissa on kukkaan puhkeaminen vähän kestänyt, mutta jospa me pystyttäisiin siinä asiassa auttamaan, sanoo Suikkanen seuran tiedotteessa.
Tuoreimmat aiheesta: Lahti
Stadt Bern on Lahden perinnepelakuu
Punaisia pelargonioita istutetaan aina kesäisin Lahden kaupungintalon puistoon. Stadt Bern -lajikkeen punainen väri sointuu kaupungin vaakunan väreihin. Kukka kestää myös hyvin sateita.
Drockila nuorten syrjäytymisestä: Emme voi ummistaa silmiämme
Supersiskot-kampanjan nettitukipalvelulle on riittänyt kysyntää. Jatkossa Supersiskot aikovat tehdä paljon muutakin suomalaisten tyttöjen hyväksi, Drockila uskoo.
Etupenkillä istunut kuoli rajussa törmäyksessä valaisinpylvääseen – kuski puhalsi 2,5 promillea
Kärkölässä Päijät-Hämeessä sattui kuolonkolari lauantain vastaisena yönä.
Lahtelaiskoulussa maisteltiin roskakaloja
Roskakaloille etsitään tilaa ruokapöydästä. Hoitokalastuksen seurauksena syntyy kalasaalista joka päätyy useimmiten rehuksi tai kompostiin. Lahden Kärpäsen koulussa oppilaat pääsivät maistelemaan särkeä ja lahnaa.
Myymäläpäällikkö kavalsi liki 200 kännykkää
Suuren kännykkäkaupan oma myymäläpäällikkö varasti liikkeestä rahaa ja kännyköitä Lahdessa. Selitys oli, että "herran pelossa" muissa liikkeissä on vääristelty hävikkilukemia.
Kolmen ällän ylioppilas soittaa ensimmäisenä mamille
Anniina Ala-Seppälä kirjoitti Lahden Lyseosta tänä keväänä kolme ällää ja muutamat E:t päälle. SM-uimari lähtee elokuussa opiskelemaan Yhdysvaltoihin.
Likaviemärin maineessa ollut Porvoonjoki elpyy
Kalalajien kirjo on kasvanut ja esimerkiksi lohikaloja on aiempaa enemmän. Maatalouden ja yhdyskuntien aiheuttamaa kuormitusta pitäisi silti vähentää.
Luhdalla huono alkuvuosi
Vaatteiden kysyntä Suomessa on vähentynyt huomattavasti. Esimerkiksi L-Fashion Groupilla on ollut vaikea alkuvuosi, eikä voimakkaaseen vaatemyynnin kasvuun tänä vuonna uskota.
Heinolan kaupunginhallituksen johtoon toinen voimanainen
Viime kuntavaalien ääniharava Raili Hildén syrjäyttää demareista potkut saaneen Hannele Rämön Heinolan kaupunginhallituksen puheenjohtajana. Maanantaina Heinolan valtuuston on määrä antaa potkut istuvalle kaupunginhallitukselle ja nimetä sen jälkeen uusi hallitus. Hildén on Heinolan työväenyhdistyksen johtokunnan ehdokas hallituksen ykköspaikalle.
Mies uhkaili tv-poliisia väkivallalla
Nastolalaismies raivosi marraskuussa Lahdessa, kun häntä oltiin rikostutkinnan takia kuljettamassa poliisiasemalle. Poliisiasemalla mies uhkasi kostolla ylikonstaapelia, joka tunnetaan poliisin työtä esittelevästä tv-sarjasta.
