Pelit voivat pelastaa maailman
Peliala mielletään tänään liian kapeasti pelkästään viihteeksi. Pelit tarjoavat kuitenkin uudenlaisen keinon ratkoa myös ihmisten käytännön ongelmia. Näin todettiin Radio Suomen Ajantasan pelikeskustelussa torstaina.
Oululainen pelialan yrittäjä ja pelitutkija Tony Manninen uskoo vakaasti, että peleillä voidaan peräti pelastaa maailma - kunhan peli ymmärretään oikealla tavalla.
Manninen muistutti, että pelin erottaa monesta muusta mediasta, kuten elokuvasta, kirjasta tai radiosta se, että se on nimenomaan tekemistä.
Mannisen oma yritys on viihdepelien lisäksi tuottanut esimerkiksi yritysten koulutuspelejä. Yksi pelialan haaste voi olla myös esimerkiksi saada syrjäytyneitä nuoria pelien avulla takaisin kiinni elämään.
- Ihminen tykkää ratkoa haasteita ja tykkää saada aikaan tuloksia ja pelit ovat juuri tällaisten haasteiden esittämistä. Kun ihminen tuodaan pelin haasteen äärelle niin muutama tunti myöhemmin hän huomaa, että tässähän olikin porukassa mukavaa ja siinä tuli ratkottua vaikkapa parisuhdeongelmia puolison kanssa pelaillessa ja rupatellessa, kuvailee Manninen pelien mahdollisuuksia.
Pelibisnes vasta orastaa
Suomen peliala on vielä alkutekijöissään. Alan liikevaihto Suomessa on samaa luokkaa kuin yhdellä valtakunnallisella siivousalan yrityksellä, joskin Rovion kehittämän Angry Birds -pelin imussa koko alankin liikevaihto on vahvassa kasvussa.
Ajantasan toinen keskustelija, Oulun ammattikorkeakoulun Oulu Game Labin projektipäällikkö Petri Hyyppä sanoo Suomella olevan nyt kaikki edellytykset päästä pelialan imuun.Tarvittaessa pitää olla valmis ottamaan myös turpiinkin
- Meillä on yksi kiintotähti, jonka ansiosta meillä on kansainvälisiä sijoittajia ja rahoittajia, jotka tulevat Suomeen katsomaan mistä saadaan seuraava Rovio, huomauttaa Hyyppä.
Markkinointi kompastelee
Pelialan osaajista on kova pula ja tekijöitä kaivataan. Puolet Suomen noin 70 pelialan yrityksestä sijaitsee pääkaupunkiseudulla. Muita keskuksia ovat Tampere, Oulu ja Turku.
Oulun alueella on parikymmentä alan yritystä. Ne työllistävät toista sataa henkeä, mutta lisää tekijöitä kaivataan.
- Se ei ole pelkästään koodausta tai grafiikka. Nimenomaan tarvitaan poikkitieteellistä lähestymistä lähtien pelin suunnittelusta tuotantoon ja markkinointiin saakka, korosti Hyyppä.
Itsekin alan tutkimuksessa ja koulutuksessa mukana ollut Tony Manninen myötäilee koulutuksen tarvetta. Hän korostaa kuitenkin tekemisen merkitystä ja yrittäjyyttä
- Tarvittaessa sitä pitää olla valmis myös ottamaan turpiinkin, naurahti Manninen.

Kommentoi aihetta
(2 kommenttia)
Kirjoita uusi kommenttiKiitos! Kommenttisi on lähetetty toimitukseen. Julkaisemme kommentteja arkisin klo 07-17 välisenä aikana.
Toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.
Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen.
Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.
Jay-Jay
Ilmoita asiattomasta kommentista>Pelialan osaajista on kova pula ja tekijöitä kaivataan.
No on se jännä että nuita osaajia ei sitten kouluteta tarpeeksi, vaikka alalle motivoituneita henkilöitä on Oulukin pullollaan. 24 Aloituspaikkaa ei ole tarpeeksi kaukovainion pelialalla. T. Yksi kolmestasadasta ei valitusta.
Ehkä vähän offtopic mutta psykologin haastattelu ja psykologiset kokeet pois pelialan pääsykokeista.
Yltiöoptimismia, ei näin.
Ilmoita asiattomasta kommentistaHeti kun pelien avulla rarkaistaan Maan liikakansoitus, ilmaston lämpeneminen sekä -muutos, valtavat saasteongelmat maaperässä, vesistöissä sekä ilmassa, käsistä karannut viljelysmaan eroosio, tuleva ilmastopakolaisuus, kapitalismin aiheuttama riistäminen ja alistaminen, sodat, talouden jatkuva kriisiytyminen, yltiökuluttaminen sekä resurssien polttaminen loppuun, eläinten kuudes sukupuuttoaalto sekä biodioversiteetin jatkuva köyhtyminen ja tuhoutuminen. niin pelifirmat kyllä voidaan valjastaa pelastamaan maailma...
Ei, pelit eivät pelasta maailmaa vaikka niitä voidaan ehkä ongelmanratkaisussa käyttää hyödyksi ja peliteorioiden avulla yrittää hieman ratkoa. Myös sosiaalinen aspekti on varteenotettava juttu, mutta jotkut myös syrjäytyvät pelaamalla pelejä kotonaan ilman tosielämän sosiaalisia kontakteja. Jäitä hattuun ja realismia sinne korvien väliin.