Pohjanmaa |

Pelottavan hyvä harjoituskesä siivittää Rami Hietaniemen kultajahtiin

Painija Rami Hietaniemi (NuJy) tavoittelee Lontoossa olympiapainin kultamitalia. Kesän harjoituskausi on sujunut hyvin ja painiareenakin on ennestään tuttu. Olympiamatkaan Hietaniemi valmistautuu rauhoittumalla mustikkametsällä.

Rami Hietaniemi
Rami Hietaniemen tavoitteena Lontoossa on painin kultamitali Kuva: YLE/Juha Kemppainen

Kreikkalais-roomalaisen painin 84-kiloisissa Lontoon olympialaisissa Suomea ja Nurmon Jymyä edustava Rami Hietaniemi on asettanut tavoitteekseen olympialaisen kultamitalin.

- Aina huippusuoritukseen tarvii pienet paineet, Rami Hietaniemi perustelee tavoitettaan.

Pohjalaispainijalla on syytä optimismiin, sillä Lontoon olympialaisia edeltää on "pelottavan hyvä kesä".

- Ei ole ollut loukkaantumisia, muutama flunssa vaan. On siis hyvin päässyt harjoittelemaan - nyt tulta päin, sanoo Hietaniemi.

Appiukon kanssa mustikkaan

Suomen olympiajoukkueen painijat lähtevät kohti Lontoota perjantaina 3. elokuuta. Sitä ennen on aika rauhoittaa harjoittelua.

- Olympiateemaa on nyt niin paljon joka paikassa, että on hyvä antaa mielen vähän levätä, sanoo Rami Hietaniemi ja kertoo suuntaavansa appiukon kanssa mustikkametsälle vielä ennen olympialaisia.

Muutaman päivän rauhoittuminen itse kilpailupaikalla on myös tärkeää oikean kisavireen ja -kunnon löytymiselle.

- Kotona lähtee helposti harjoittelemaan ja kun harjoittelee koko ajan, ei tule huippukunto helposti esiin, Hietaniemi tietää.

- Viime vuosina olen oppinut lukemaan oman kropan tuntemuksia paremmin, hän jatkaa.

Unelma-olympialaiset

Lontoon olympia-areenalla käytiin jo keväällä olympia-esikilpailuturnaus. Areena on siis painijoille tuttu.

- Toki olympialaisissa on erilainen tunnelma, mutta toivottavasti ne sujuvat yhtä hyvin kuin kevään turnaus,  miettii Rami Hietaniemi.

Olympialaisista ja niiden kulusta ensikertalaista on valistanut valmentaja, kisakonkari Marko Yli-Hannuksela.

- Hieno tapahtuma jännittää kokonaisuutena, oma kilpailu ei vielä niinkään. Sitten kisapäivän aamuna kerrataan vielä vastustajien ominaisuuksia, kun he ovat selvillä, Hietaniemi sanoo.

- Unelmien täyttymys on jo sekin, että on saanut valmistautua olympialaisiin, sillä painissa on niin vähän olympiapaikkoja tarjolla, Rami Hietaniemi toteaa.

 

Tuoreimmat aiheesta: Pohjanmaa

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä