Pohjanmaa |

Pendolino pysähtyi keskellä risteystä Vaasassa

Vaasasta Helsinkiin klo 15 aikaan lähtenyt Pendolino rikkoontui keskelle tasoristeystä Vaasassa. Junan seisahtuminen Vanhan Vaasan aseman kohdalla on ruuhkauttanut liikennettä pahasti perjantaina.

Pendolino pysähtyneenä keskellä tietä. Väkeä kävelee pois junan luota.
Kuva: Piia Holmgren

Pendolinon pysähtymisen vuoksi liikenne Vanhassa Vaasassa oli iltapäivän aikana pahasti ruuhkautunut. Juna pysähtyi vilkkaastiliikennöidylle Kauppiaankadulle, keskelle auto- ja kevyenliikenteenväyliä. Pendolinon matkustajat kuljetettiin Seinäjoelle linja-autoilla. VR:n mukaan Pendolinossa oli sähkövika, ja juna jouduttiin hinaamaan pois paikalta.

Pendolino odottaa nyt sivussa siirtoa korjaamolle Helsinkiin. Junan siirretään viikonlopun aikana

Pendolinon rikkoutumisen vuoksi useita junavuoroja Seinäjoen ja Vaasan välillä korvattiin busseilla. VR:n mukaan junat saattavat myöhästellä rataosuudella perjantai-illan aikana.

Tuoreimmat aiheesta: Pohjanmaa

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä