Penkkiurheilijat työllistävät Kuluttajavirastoa
Urheilun maksukanavista tulee jo yhtä paljon valituksia kuin kännyköistä ja nettiyhteyksistä. Joka kolmannessa suomalaiskodissa katsotaan maksukanavia.
Urheilu on maksukanavien kivijalka, ja kauppa käy etenkin nyt kun eurooppalaiset jalkapalloliigat käynnistyvät.
Kuluttajan on kuitenkin välillä vaikea tietää, mitä paketti sisältää ja kuka sen sisällöstä lopulta vastaa.
Esimerkiksi viikonloppuna alkanutta Englannin Valioliigaa näyttää Suomessa yksinoikeudella Canal+, mutta pelejä jakelevat lukuisat eri operaattorit ja kanavapakettien ehdot vaihtelevat merkittävästi.
Usein osa sisällöstä on tarjolla vain nettipalvelussa, joka maksaa erikseen.
- Urheilukanavat työllistävät paljon ja se on nouseva trendi. Urheiluohjelmat herättävät myös aina voimakkaita tunteita. On markkinoinnin harhaanjohtavuutta, laskutuksen virheitä, asiakaspalvelun toimimattomuutta, mutta sitten myös tietysti näitä tilanteita kun se urheiluohjelma, jonka takia sen paketin on ostanut ei enää näykään, kertoo lakimies Miina Ojajärvi Kuluttajavirastosta.
Ojajärven mukaan maksukanavat ovat nousseet matkapuhelinten ja nettiliittymien rinnalle kilpailtaessa kaikkein eniten valituksia aiheuttavasta aihealueesta.
"Ne on kieltämättä vähän sekavia"
Tuotekirjon tuomat ongelmat ovat tuttuja myös MTV3:n urheilupäällikkö Tatu Lehmuskalliolle.
- Ne on kieltämättä vähän sekavia kun on useampi tavarantoimittaja ja sitten on edusmies ja teknisiä alustoja, ja on kausia ja erilaisia paketteja. Kyllä tilanne pitää saada selkeämmäksi, jotta kuluttaja selkeästi näkee, mitä maksamalla mitäkin näkee. Siinä suhteessa virasto on tällä kertaa ihan oikealla asialla.
Maksukanavia löytyy noin joka kolmannesta suomalaiskodista. Lisätuottoja haetaan siirtämällä osa sisällöstä nettipalveluihin, joista peritään erillinen korvaus. Se on myös tapa tehdä tarjonnasta entistä kattavampi.
Nettijakelu ei Lehmuskallion mukaan ole kuitenkaan vielä suurten massojen juttu.
- Se on lähinnä satunnaiskäyttöä ja lisäpalvelu. Voi tilata yhden ottelun tai tapahtuman, vaikkapa nyrkkeilyottelun. Sen merkitys kasvaa kun ihmiset tottuvat käyttämään nettiä liikkuvan kuvan katseluun myös vanhemmissa kohderyhmissä kuin tähän asti, Lehmuskallio arvelee.

Keskustele uutisesta
Urheilun maksukanavista tulee jo yhtä paljon valituksia kuin kännyköistä ja nettiyhteyksistä. Joka kolmannessa suomalaiskodissa katsotaan maksukanavia. Minkälaisia kokemuksia sinulla on urheilun maksukanavista?