Perämeren häirikkönorpille tulossa pyyntilupa
Itämerennorppa on tulossa metsästettäväksi yli 20 vuoden tauon jälkeen. Maa- ja metsätalousministeriö esittää metsästykseen 30 lupaa Perämeren alueelle. Itämerennorpan pyynti lopetettiin vuonna 1988 kannan pienennyttyä liikaa.
Yli 6 100 yksilön kantaa ei ole tarkoitus pienentää, vaan luvat myönnettäisiin ammattikalastajille häirikkönorppien pyyntiin, kertoo ylitarkastaja Janne Pitkänen maa- ja metsätalousministeriöstä.
Virkamiehet esittivät itämerennorpan metsästämistä jo viime vuonna, jolloin maa- ja metsätalousministeri Sirkka-Liisa Anttila päätti olla myöntämättä lupia.
- Samalla tavalla tämä esitys lähetettiin viime vuonnakin lausuntokierrokselle ja siinä tuli monenlaisia näkemyksiä. Julkisuudessa monet järjestöt sitä voimakkaasti vastustivat ja se varmaan vaikutti päätökseen, Pitkänen arvelee syitä ministerin viime vuoden kantaan.
Tällä kertaa valmistelu on tehty ministeriössä paremmin.
- Tänä vuonna asiaa on selvitetty vielä perusteellisemmin. Kyseessä olisi hyvin rajoitetusti ammattikalastajille myönnettävät luvat, joilla kiinteiden pyydysten yhteydestä voitaisiin kaikkein pahimpia vahinkoja aiheuttavia itämerennorppayksilöitä poistaa. Mielestäni esitys on hyvin perusteltu, Pitkänen sanoo.
Päätös pyyntiluvista tehdään tämän kuun lopulla lausuntokierroksen jälkeen.
Itämerennorppakanta kasvanut merkittävästi
RKTL:n mukaan itämerennorppakanta on kasvanut vähintään kolminkertaiseksi kuluneen parinkymmenen vuoden aikana. Samalla kalastukselle aiheutuneet vahingot ovat kasvaneet. Hylkeet haittaavat etenkin rannikkokalastusta perämerellä.
Harmaahylkeitä on viimeisimpien laskelmien mukaan lähes 10 000 ja niiden pyyntilupia myönnettiin viime vuonna 1050.
Tuoreimmat aiheesta: Perämeri
Mullanhakupaikasta löytyi kranaatteja Torniossa
Sodanaikaiset kranaatit löytyivät mullanhakupaikasta, josta on viety multaa useaan taloon Torniossa. Viranomaiset tarkastavat uusien kranaattilöytöjen mahdollisuuden kaikkien multaa noutaneiden talojen osalta.
Northlandin kaivos pysähtyi rahapulaan
Kaivosyhtiö Northland on joutunut keskeyttämään rautakaivoksensa toiminnan Ruotsin Pajalassa. Syynä on rahan loppuminen, koska Northlandin pankkitilit suljettiin perjantaina velkojien vaatimuksesta.
Laaja etsintäharjoitus Kemissä
Kemin Elijärvellä järjestetään lauantaina poliisin ja Vapaaehtoisen pelastuspalvelun yhteinen etsintäharjoitus. Peräpohjolan poliisilaitoksen ylikonstaapeli Jari Seppälän mukaan myös yleisö on tervetullut seuraamaan harjoituksia.
Keminmaa keksi hyppynarun MM-kisat
Pienessä Keminmaan kunnassa pompitaan hyppynarujuoksun maailmanmestaruuksista viikonloppuna. Kisoilla halutaan elvyttää hyppynarulla hyppimisen perinnettä, joka on vieras monelle lapselle.
Kalkista on moneksi - ruokakärrytkin pullistelevat sitä
Yleinen käsitys on, että kalkkituotteita käytetään teollisuuden tuotannossa. Kalkkia on kuitenkin hyvin arkipäiväisissä asioissa, jopa suurin osa ostoskärryn sisällöstä koostuu siitä.
Tero Määttälä vahvistamaan HT Bandyn hyökkäyspäätä
Määttälä on varsinainen maalihai. Bandyliigan kauden maaliennätyksen, kymmenen osumaa yhdessä pelissä, Määttälä latoi Veiterän riveissä ottelussa ToPV:a vastaan viime tammikuussa.
Aurinko houkutti Kemin kalamarkkinoille
Musiikkitähtenä säteili tällä kertaa Eino Grön.
Meri-Lapinkin alaikäiset sekoittavat päänsä juoma- ja pillericocktaileilla
Alueen kuudessa kunnassa toteutettu päihdekysely nostaa esiin monia huolestuttavia piirteitä nuorten vapaa-ajasta. Nuuskan käyttö on lisääntynyt valtavasti ja aivan liian moni nuori sekoittaa päänsä myös alkoholi-lääkesekoituksella.
Timo E. Korva jää eläkkeelle
Lapin aluehallintoviraston ylijohtaja Timo E. Korva jää eläkkeelle 1.9.2013 alkaen. Korva täyttää kesäkuussa 65 vuotta ja hän on ollut Lapin aluehallintoviraston ylijohtajana viraston perustamisesta eli vuoden 2010 alusta alkaen.
Kasvukausi harppasi vauhtiin Meri-Lapissakin
Lämpö ja runsas kosteus on saanut kasvun lähtemään liikkeelle rivakasti.

Kommentoi aihetta
(15 kommenttia)
Kiitos! Kommenttisi on lähetetty toimitukseen. Julkaisemme kommentteja arkisin klo 07-17 välisenä aikana.
Toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.
Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen.
Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.
Kumisaapas
Ilmoita asiattomasta kommentistaKivinilkan kommentti on täysin perusteeton. Suomessa ei harjoiteta mitään ryöstökalastusta. Aivan tietämätön kommentti. kalakantamme on erinomaisessa kunnossa. Eu noudattaa kiintiöitä päätettäessä vieläpä varovaisuusperiaatetta ja silti mm silakan kiintiöt nousivat ensi vuodeksi juuri koska kalakannat on erityisen hyvässä kunnossa ollut pitkään.
En ole itse kalastaja mutta alaa hyvin läheltä tuntevana voin sanoa että kalaa meillä piisaa kestävästi kalastettavaksi paljon. Kalastajia vain ei pian ole kun hylkeet ja norpat syövät saalista pyydyksistä. Samoin lainsäätäjä tekee alan vaikeaksi.
Häirikkönorpalla- ja hylkeellä tarkoitetaan sellaista eläintä joka on oppinut käyttämään kalastajan seivovaa pyydystä hyväkseen ravintonsa hankkimiseen eikä luontaisesti juurikaan pelkää ihmistä. Jokainen voi itse kuvitella itsensä tilanteeseen jossa vaikka ylisuuret hirvikannat tekisi sen että hirvi alkaisi asustaa pihallasi syöden kaikki puskat ja pensaat ja repien rikki omaisuuttasi. Aika harva sitä sietäisi.
Hylkeitä on meressä aina ollut, mutta liika on liikaa. Eläimiä aina suojellaan,varsinkin jos eläin on söpö, mutta ihminen on aina muka joku peto,silloinkin kun se on itse osa luontoa, eli kalastaa kestävästi. Näitä kommetteja lukiessa huomaa miten vähän ihmiset näistä asioita todella tietää.
viisas mies
Ilmoita asiattomasta kommentistaVuoden sana "häirikkönorppa" kertoo kyllä Ylen toimittajien asenteesta kaiken, eiköhän olis jo Ylessä aika lopettaa se kepun edessä konttaaminen ja ryhtyä oikeiksi toimittajiksi!
per
Ilmoita asiattomasta kommentistaOnko norpilla lupa teloittaa häirikköihmisiä?
härö
Ilmoita asiattomasta kommentistatämä häiriköinti on kyllä uskomatonta..moneskohan "häirikköeläin" tämä norppa on? on sudet,karhut,ilvekset, lokit,metsot, merimetsot ! eihän niitä kaikkia voi edes muistaa..
Kivinilkka
Ilmoita asiattomasta kommentistaKalastajat ovat tehopyynnillään vieneet norppien ravinnon. Nyt pitää saada rajoitukset tälle ylikalastukselle jotta kalakannat palautuvat ennalleen.. Norpille lisää suojelualueita ja niiden tappaminen on lopetettava. Norppahan syö vain sen mitä se tarvitsee hengissä pysyäkseen. Kalastajat vain haluavat lisäansiota vaikka tietävät että tehopyynti lopettaa heidän ammattinsa kokonaan.
Tuva
Ilmoita asiattomasta kommentistaHäirikkö norppa?
Ihmisten ajattelussa olisi korkea aika ottaa harppaus keinoissa säätelyn eläinkunnan määrässä,niissä lajeissa jotka ihminen kokee haitallisiksi,käyttää tappamattomia keinoja.
On muistettava ihmisen kuitenkin olevan syypää monien lajien kantojen kasvuun ylisiedettävän rajan.
Me olemme ajattelussa ihmisen tehtävän olevan säädellä luontoa ja eläimiä ihmisen omien tarpeiden mukaan.Olemme myös puuttuneet luonnon normaaliin kiertokulkun joka on pakottanut ihmisen lyömään ajattelemattomuuttamme toisella.Tämä toinen lyöminen kuitenkin voisi olla nykytietämyksen perusteella olla kivuton ainakin osalle eläimistä.
voi noita otsikoita
Ilmoita asiattomasta kommentista"Perämeren häirikkönorpille tulossa pyyntilupa." Perämerellä on siis vaarallista matkustaa. Voi tulla äkkilähtö norpan yllättäessä.
Ei-häirikkötoimittaja
Ilmoita asiattomasta kommentistaKun kepun Paula Lehtomäki valittiin ympäristöministeriksi, alkoi ns. "häirikköeläinten" tappaminen luonnossa. On ikävää että Ylen toimittajat ovat omaksuneet tämän häirikkö -nimityksen. Paula Lehtomäki toteuttaa ympäristöministeriössä vain maa- ja metsätalousoppien mukaisia toimenpiteitä jotka ovat luonnon suojelulle vieraita. Hämmästelen että Vihreät, joka on olevinaan ympäristöstä välittävä puolue, suostuivat tähän lehmänkauppaan. Heidän olisi pitänyt vaatia ympäristöministerin salkku itselleen. Ehkä seuraavaksi annetaan lupa tappaa Saimaalla harrastekalastajien verkoista kaloja vieviä saimaannorppia. Saavatpahan sitten Ylen toimittajat taas nimittää yhtä uutta eläinlajia häirikkölajiksi.
Tappamiselle loppu
Ilmoita asiattomasta kommentistaKoko sana häirikkönorppa tai yleensä mikä tahansa häirikköeläin on harhaanjohtava. Se on tarkoitushakuinen ilmaisu jotta esim. tässä tapauksessa norpille saataisiin tappolupa. Jos halutaan puhua todellisista häiriköistä, ovat ne ihmisiä kuten kalastajat jotka ovat pyytäneet lohet loppuun Perämereltä ja sinne laskevista joista. Toinen häirikkötaho ovat sähkövoimayhtiöt jotka padoillaan ovat estäneet lohien nousun jokiin kutemaan. Mielestäni näitä häirikköihmisiä ja -voimayhtiöitä pitäisi rangaista. Jos halutaan estää norppien pääsy verkkoapajille, käytettäköön sellaisia rysiä joihin norpat eivät pääse kaloja syömään. Miksi Suomessa lähdetään aina ensimmäiseksi tappamaan eläimiä jos jokin luonnon eläin koetaan haitaksi. Eikö sivistysvaltiossa pitäisi pyrkiä keksimään luontoa paremmin kunnioittavia ja säilyttäviä keinoja.
Jaa että nimmarimerkki...
Ilmoita asiattomasta kommentistaSamanlaisilla tekosyillä suomessa tapetaan vuoittain monta karhua, sutta yms.
Yleensä jos metsästäjä sattuu autosta näkemään vaikkapa suden 20-100 km. päässä lähimmästä asutuksesta, soittaa hän heti viranomaisille "häirikköeläimestä" ja vaatii tappolupaa, Ei tuo kaikkiin päde mutta suureen osaan.
Suomessa ei kohta ole eläimen eläintä kun kaikki vastaantulevat eläimet leimataan heti häirikköeläimeksi ja tapetaan.
Miten voivat viranomaiset olla niin tyhmiä että uskovat "häirikköeläin" valheita.