Perhe pakeni huostaanottoa maasta
Isokyrössä asunut perhe teki äärimmäisen ratkaisun sen jälkeen, kun perheen tytär oli otettu kiireellisesti huostaan. Perhe pakeni maasta. Seitsemäntoista vuotta Suomessa asunut perhe kertoi tarinansa keskiviikko-iltana Viron ETV:n Pealtnägija-ohjelmassa. Huostaanotot ovat muuttumassa bisnekseksi.
Alun perin virolaisen perheen kaikki kolme lastaan olivat syntyneet Suomessa. Suomesta perhe pakeni tammikuun viimeisenä päivänä.
- En luota yhteiskuntaan, joka kohtelee asukkaitaan tällä tavoin. Olen sentään elänyt Neuvostoliitossakin, sanoo perheen isä Mait.
Perheen tytär sairastui syömishäiriöön. Sairaalasta hänet lähetettiin kahteen otteeseen kotiin avohoitoon. Kunnan sosiaalitoimi määräsi hänet kuitenkin kiireellisesti huostaan otettavaksi. Syyksi sanottiin perheväkivalta. Tyttö itse kiistää sanoneensa niin.
Lakimiehen avulla huostaanotto purettiin. Perhe ei kuitenkaan uskalla palata, koska lastensuojeluilmoitus on edelleen olemassa. Koska viranomaiset eivät salassapitovelvollisuuden takia kommentoi tapausta, ei voida tietää, onko perhe ylireagoinut vai ovatko viranomaiset ylireagoineet.
Huostaanotoista on tullut kasvubisnes
Suuret kansainväliset hoitoalan toimijat ovat levittäytymässä myös sijaishuoltoon. Esimerkiksi pörssiyhtiö Mehiläinen laajentaa toimintaansa sadalla lastensuojelupaikalla vuodessa tämän ja ensi vuoden aikana. Samaan aikaan pätevistä sosiaalityöntekijöistä on kuntien avohuollossa yhä suurempi pula. Etelä-Suomessa vain noin puolet sosiaalityöntekijöistä on täyttää kelpoisuusehdot.
Yksityisten lastenkotien määrä on kymmenessä vuodessa yli kaksinkertaistunut, kerrotaan Ylen TV2:n Silminnäkijä-ohjelmassa keskiviikkona.
- Ei ole sattumaa että kansainväliset yritykset tulevat Suomen sijaishuoltomarkkinoille. Nyt on puhuttu jo muutaman vuoden sijaishuoltomarkkinoista. Se kuulostaa pahalta, koska sijaishuolto ja markkinat ovat sanapari, jonka ei pitäisi kuulua yhteen, sanoo lastensuojelun erityisasiantuntija Aila Puustinen-Korhonen Kuntaliitosta.
Nyt kansainväliset sijoittajat ovat ostamassa pieniä toimijoita pois markkinoilta. Kehitys on samansuuntainen kuin aiemmin terveyspalveluissa. Peruspalveluministeri Maria Guzenina-Richardsonin mukaan lastensuojelu muuttuu sitä vaikeammin hallittavaksi, mitä enemmän se siirtyy markkinoiden armoille:
- Siitä on tullut kyllä paikoin aika kova bisnes. Samalla tavalla kuin ennen oli huutolaisjärjestelmä, nyt meillä on kansainvälisiä yrityksiä, jotka tekevät rahaa sillä, että meillä on lapsia, jotka tarvitsevat apua.
Tuoreimmat aiheesta: Pohjanmaa
Inhan tehtaalla lievä öljyvahinko
Inhan tehtaalla Ähtärissä tapahtui aamulla öljyvuoto. Vuoto havaittiin kuitenkin nopeasti ja se pystyttiin rajaamaan. Ympäröivälle maa-alueelle ja vesistöön pääsi kuitenkin valumaan kevyttä polttoöljyä.
Seinäjoki on tehnyt uuden avauksen lähikuntien yhteistyön tiivistämiseksi
Seinäjoen kaupunki jatkaa kahdenkeskisiä, yhteistyötä koskevia tunnusteluja lähikuntien kanssa. Piiriin kuuluvat K-8 -kunnat Kuortaneelta Isoonkyröön ja Kurikasta Lapualle. Syksyllä tiedetään onko kunnilla halukkuutta nykyistä tiiviimpään yhteiseloon.
Merikotkan pesäpuu kaadettu Korsnäsissa
Poliisi on tänään saanut ilmoituksen Ely-keskukselta kaadetusta puusta jossa oli merikotkan pesä. Kyse ei voi olla vahingosta, sillä pesäpuu oli merkitty rauhoitetuksi.
Työt jatkuvat Seinäjoki-Oulu radalla
Seinäjoki-Oulu ratahankkeessa vuosi 2012 on työntäyteinen. Työt ovat jo hyvässä vaiheessa, mutta myös tulevana kesänä ratatyöt vaikuttavat jonkin verran junaliikenteeseen.
Ruokaperunan istutus täydessä vauhdissa
Syys- ja talviperunan istutus on päässyt tällä viikolla täyteen vauhtiin. Istutuksia on hidastanut viileä kevät. Samasta syystä myöskään paikkallista varhaisperunaa ei kannata odotella juhannuspöytään.
Hirvet harhailevat Vaasan moottoritiellä
Poliisi kehottaa autoilijoita Vaasan moottoritiellä lähiviikkoina varovaisuuteen. Emon karkottamat vuoden ikäiset hirvivasat ovat Vaasan moottoritiellä jokavuotinen ilmiö. Hirviä on eksynyt myös kaupungin keskustaan.
Suupohjan radalla juhlitaan
Suupohjan rata täyttää 100 vuotta. Aikoinaan Suupohjan radalla kulki myös henkilöliikennettä. Nykyään liikenne on pelkästään tavarankuljetusta, mutta juhlapäivän kunniaksi radalla kuljetetaan museojunalla matkustajia.
Ilmajoen kunta pitää Yli-Lauroselan museon auki
Museovirasto sulki talomuseon, mutta nyt kunta lähtee ainakin kesän ajaksi vetämään toimintaa. Museo on auki kesäkuusta elokuuhun. Ilmajoella on perustettu työryhmä miettimään museon tulevaisuutta.
Seinäjoen itäisen ohikulkutien yleissuunnitelmalle lainvoima
Korkein hallinto-oikeus on hylännyt Seinäjoen itäisen ohikulkutien yleissuunnitelman hyväksymispäätöksestä tehdyt valitukset. Tiesuunnitelma lähtee seuraavaksi lausuntokierrokselle kuntiin.
Valmistuvia muistetaan tänään
Monissa oppilaitoksissa vietetään tänään valmistujaispäivää. Maisterit saavat todistuksensa ja myös alueen ammattikorkeakouluissa juhlitaan tutkintonsa suorittaneita. Seinäjoen ja Vaasan AMK:sta valmistuneiden nimet löytyvät myös täältä!
