Perheväkivaltatapaukset nousseet hurjasti
Satakunnassa poliisin tietoon tulleiden perheväkivaltatapausten määrä on noussut roimasti parin vuoden aikana. Satakunnassa perheväkivaltatapaukset ovat lisääntyneet lähes neljänneksellä, kun koko maan kasvukeskiarvo on muutaman prosentin verran.
Poliisin perheväkivaltatehtävät ovat lisääntyneet Satakunnassa 23,5 prosenttia vuosina 2008-2010. Luku on hurja, sillä koko maan kasvukeskiarvo on 2,6 prosenttia. Tieto perustuu Lounais-Suomen aluehallintoviraston peruspalvelututkimukseen, joka julkaistaan ensi viikolla.
Samaan aikaan perheväkivaltatehtävien kasvun kanssa ovat muut väkivaltarikokset Satakunnassa vähentyneet. Perheväkivaltatehtävien raju nousu ei sinänsä vielä kerro, onko kyse perheväkivallan lisääntymisestä vai suuremmasta ilmoitusherkkyydestä.
Tuoreimmat aiheesta: Satakunta
Narukerän maksuohjelmalle ei vielä lopullista hyväksyntää
Porin vapaa-aikalautakunta pyysi vielä maksusuunnitelmaan lisäselvityksiä. Maksuohjelma hyväksyttäneen kuitenkin lautakunnan kesäkuun kokouksessa.
Tutkija: Telakkateollisuuden on tuuletettava asenteitaan
Turun kauppakorkeakoulun tutkijan Eini Laaksosen mukaan Aasian isoja telakkamenestyjiä vastaan ei voida enää kilpailla vanhojen mallien mukaan.
Vanhuus ei tule yksin eläintarhan eläimillekään
Eläinten elinikä pidentyy huomattavasti tarhaoloissa. Korkeasaaresta löytyy maailman vanhin laiskiainen. Vanhuus ei tule kuitenkaan yksin; eläintarhan eläimiä vaivaavat myös vanhuuden mukaanaan tuomat sairaudet.
Kerrostalokaksio tuhoutui palossa Porin keskustassa
Palossa vältyttiin henkilövahingoilta. Syttymissyytä tutkitaan.
Hoitajien työaikapankki toimii Satakunnassa -kolmesta yövuorosta yksi vapaapäivä
Työaikapankkia käyttää tällä hetkellä noin 50 Satakunnan sairaanhoitopiirin työntekijää.
Lukko nappasi pisteet Pesä Yseiltä
Lukon pelinjohtaja Jarkko Pokela oli erityisen tyytyväinen Lukon esittämään sisäpeliin.
Hyökkääjä Toni Koivisto palaa Rauman Lukkoon
16-vuotiaana SM-liigassa debytoinut Toni Koivisto palaa Lukkoon. Hän pelasi Raumalla 1999-2005.
Air100 lentää Porista Helsinkiin koko kesän
Lentoyhtiö ei ole vielä saavuttanut kannattavuustavoitettaan. Yhtiö kuitenkin kertoo, että kysyntä on kasvanut jatkuvasti.
Rouva 47 - lääkäri käyttää nimeäsi vain luvan kanssa
Aluehallintovirasto on lähettänyt terveyskeskuksille paimenkirjeen, jossa se muistuttaa, että kaikki potilaasta tallennettu tieto on aina salassa pidettävää. Sukunimellä kutsumisen voi korvata esimerkiksi vuoronumerolla.
Näin eroon tuholaisista ja sienitaudeista kotikonstein
Radiopuutarhuri kokosi hyödyllisiä vinkkejä ja kotikonstein toteuttavia reseptejä sienitautien ja tuhoeläinten torjuntaan puutarhassa.

Kommentoi aihetta
(3 kommenttia)
Kiitos! Kommenttisi on lähetetty toimitukseen. Julkaisemme kommentteja arkisin klo 07-17 välisenä aikana.
Toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.
Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen.
Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.
Samuel
Ilmoita asiattomasta kommentistaTämä kertoo aika paljon:
"Samaan aikaan perheväkivaltatehtävien lisääntymisen kanssa ovat muut väkivaltarikokset Satakunnassa vähentyneet. "
Onko siis vain nimike muuttunut, mutta kokonaisväkivaltamäärä on pysynyt samana?
joo
Ilmoita asiattomasta kommentistaTaitaa tässä näkyä maahanmuutto. Kulttuurit ovat erilaisia ja valistustyötä tarvittaisiin vielä.
merikapteeni
Ilmoita asiattomasta kommentistaYleensä se tahtoo olla niin, että ne taloudelliset ongelmat luovat sitä kireyttä perhepiirissä. Irtisanomiset, työttömyys ja pelko joutumisesta kortistoon lienevät ne katkeruuden aiheuttajat ns. tavallisissa palkansaajaperheissä.
Entisinä hyvinä aikoina - kun oli vielä olemassa tavallisen ihmisen tavallista arkielämää - katse oli aina tulevaisuudessa ja tulevaisuuden rakentamisessa. Rakenneltiin omakotitaloa ja kasvatettiin lapsia. Nyt tulevaisuuden lyhytjänteinen horisontti pelottaa useimpia.