Perhokalastus on hyvähermoisten laji
Perhokalastus vaatii tarkkaa kättä, kun siimaa viuhutetaan kesällä ja perhoja sidotaan talvella. Perhostaminen on vanha tapa hankkia ruokaa pöytään. Nykyinen koskikalastus tapahtuu herrasmiessäännöillä ja luonnosta huolehditaan kokonaisvaltaisesti.
- Pitää olla hiljaa. Tömistää ei saa. Vain vilaus käy, kun puronieriä lähtee karkuun. Puronieriä ottaa perhoon kiinni helposti, jos se ei kalastajaa huomaa, kertoo Veikko Karinkanta Lahden Perhokalastajista.
Lahden Perhokalastajat ry on järjestänyt harrastustoimintaa jäsenilleen jo yli 30-vuotta.
Seura on ollut myös aktiivisesti mukana kalavesien hoitamisessa Lahden seudulla.
Esimerkiksi Hammonjoki Hollolassa perattiin hyvään kuntoon kolme vuotta sitten. Nyt sen rannoilta on hyvä kalastaa, kertoo seuran puheenjohtaja Veikko Karinkanta.
Perhokalastus on ympärivuotinen harrastus
Kesällä kalastetaan ja talvella pidetään kerhoiltoja, sidotaan perhoja. Joku tekee jopa vapoja.
- Seurassa on junnuja aika vähän, koska junnuista tapellaan monissa harrastusseuroissa. Nykyään on kaikenlaista tarjontaa vaikka kuinka paljon, sanoo puheenjohtaja Karinkanta.
Yhtäkkiä Hammonjoesta nousee parikymmentäsenttinen puronieriä, Petteri Metson kalastamana.
- Kolme kertaa se kävi jo kiinni ennen kuin nousi koskesta. Katso kuinka kaunis se on. Se on varmaan yksi kauneimmista kaloista, Metso tuumii kala kädessään.
Petteri heittää puronieriän takaisin Hammonjokeen, jossa se vielä kasvaa. Siitä voi tulla jopa kaksi -kiloinen.
Pitää osata keskittyä
Perhokalastamisessa pitää keskittyä ja miettiä tarkalleen mitä tekee, varsinkin, jos on paljon pusikkoa.
- Silloin on hieno kalastaa, kun vesi on kirkasta ja näkee jo ennakkoon kalat. Täällä on veden lämpötila noin 15 astetta. Eikä se siitä lämpene kun lähteet pitävät sen viileänä. Täältä löytyy puronieriän lisäksi taimenta, harjusta ja istutettua kirjolohta. Lisäksi nieriäkanta on hyvä, kertoo Petteri Metso
Metso on osallistunut perhokalstuksen SM-kisoihin ja voittanut jopa joukkuekultaa. Hammonjoki on toiminut myös perhokalastuksen SM-osakilpailun areenana.
Lahden Perhokalastajat on tehnyt Hammonjoen kalastusalueesta käyttökelpoisen. Sieltä löytyvät laavu yöpymistä varten, tulisija, puusee, jätehuolta ja liiteri. Niitä voi käyttää kuka tahansa ohikulkija ilmaiseksi.
Petteri Metson siima kiristyy vielä toisen ja kolmannenkin kerran ja viimeisenä koskesta nousee syöntikokoinen harjus mutta sillekin kalalle koittaa vielä vapaus.
Tuoreimmat aiheesta: Lahti
Jokkisrata menettää lupansa
Kukonkoivun suositulle moottoriradalle ei enää heltiä toimintalupaa. Hollolassa on ajettu jokamiesluokkaa vuosikymmeniä.
Liikunta pitää sisäelinten rasvan kurissa
Sisäelinten ympärille kertyvä rasva on yhä useamman suomalaisen ongelma. Viskeraalinen rasva lisää sydän- ja verisuonisairauksien sekä diabeteksen riskiä ja on tutkijoiden mukaan ihonalaista rasvaa suurempi riski terveydelle.
Moposta tuli aikuisten menopeli
Mopoilijoiden tehotarkkailussa poliisin haaviin jäi kaahareita ja rikkinäisiä mopoja. Samalla havaittiin, että mopoilu ei ole enää pelkästään nuorten suosiossa vaan mopoilla liikkuvat myös varttuneet kuljettajat.
Vesilinnut evakossa pesimäpaikoiltaan
Luonnontilaisten järvien vedenpinnat ovat nyt poikkeuksellisen korkealla. Useiden vesilintulajien suosimat pesäpaikat ovat veden vallassa.
Pienen pojan blueshaave kävi toteen
Lahden Jazztorilla nähdään torstaina ainutlaatuinen kokoonpano, kun Lahti Big Bandin solistiksi nousee ensi kertaa suuren yleisön edessä lahtelainen muusikko Ismo Haavisto.
Padasjoki jakautuu kuntavaaleissa kahtia
Kunnassa ollaan joko vahvasti itsenäisyyden puolesta tai sitä vastaan. Taustalla kytee pelko palvelujen lakkauttamisesta.
Autovaras meni vaudilla piikkimaton yli
Varas nappasi auton omistajan nenän edestä Joutsenosta maaliskuussa. Poliisi sai varkaaseen tuntuman parin päivän päästä, mutta piikkimatto ei heti tehonnut.
Alaikäisen on helppo ostaa alkoholia
Kymmenen nuorta yritti ostaa alkoholia, ja vain neljältä heistä kysyttiin paperit. Päijät-Hämeessä tehdyn tutkimuksen mukaan alkoholin välittämistä alaikäisille valvotaan vieläkin harvemmin.
Kolumni: Laiskottelu on laman lasten oikeus
Nuoret aikuiset kyseenalaistavat työnteon ja yhteiskunnan nykyisten arvojen mielekkyyden. Kolumnissaan Jussi Sorjanen toteaa, että laman lapset toimivat tismalleen kasvatuksensa mukaan.
Minna Kauppi saa taideteoksen Vääksyyn
Kiintorasti-nimen saanut veistos paljastetaan torstai-iltana. Kauppi on moninkertainen suunnistuksen maailmanmestari. Hän edustaa seuratasolla Asikkalan Raikasta.

Kommentoi aihetta
(0 kommenttia)
Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.
Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.
Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.
Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.