Perunan viljelyalasta menetetty kymmenes
Suomen ruokaperunan viljelyalasta menetettiin Kristiinankaupungissa sateiden mukana kymmenesosa. Perunarutosta ei pohjalaismaakunnissa toistaiseksi ole havaintoja. Nyt on huolehdittava ruttotorjunnasta.
Suomen ruokaperunan viljelyalasta on menetetty sateiden takia ainakin kymmenkunta prosenttia. Kristiinankaupungissa perunaa on hukkunut muutamien satojen hehtaarien peltoalueelta.
Kasvintuotantoagrologi Mikko Kraatari ProAgria Etelä-Pohjanmaasta muistuttaa, että muualla maassa perunasta voidaan kuitenkin saada hyvä sato.
Märkyydestä huolimatta perunaruttohavaintoja ei ole toistaiseksi tehty pohjalaismaakunnissa. Kraatarin mukaan myös hukkuneilla perunapelloilla pitää tehdä ruttotorjuntaa, jotta alueet eivät toimi lehtiruttosaastunnan lähteenä.
Pellot ovat kuitenkin edelleen todella märkiä, minkä vuoksi torjunta voi olla hankalaa tai jopa mahdotonta osalla alueesta.
Ruttohavaintoja tehdään noin kahden viikon kuluessa, mikäli torjuntaa ei ole kyetty tekemään tulvan laskemisen jälkeen.
Tuoreimmat aiheesta: Kotimaa
Helleraja rikkoutui lauantainakin
Iltapäivällä lämpimintä oli Kruunupyyssä ja Ruukissa. Hellerajaa hätyyteltiin maan pohjoisosia myöten.
Jazzliitto palkitsi joensuulaisen Jussi Sierlan
Jussi Sierla toimi pitkään Joensuun Jazzkerho -76:n puheenjohtana. Kerho saa kiitosta aktiivisuudestaan ja vireästä konserttitoiminnastaan.
Backman Soinille: Nyt riittää
Jouni Backmanin mielestä Soinin puuttuminen SDP:n ministerivalintoihin oli ylimielistä ja tyylitöntä.
Poliisi: Bussikuskia hakattiin nyrkillä kesken ajon
Päijät-Hämeen poliisi tutkii Lahdessa sattunutta tapausta pahoinpitelynä ja liikenneturvallisuuden vaarantamisena.
Omakotitalo tuhoutui tulipalossa Imatralla
Yksin kotona ollut perheen lapsi huomasi palon ja hälytti apua. Talo tuhoutui täysin, mutta henkilövahinkoja ei tullut.
Keskustele: Euroviisut ja MM-jääkiekon välieräottelu - voiko lauantai tämän jännittävämpi olla?
Yksi tykkää jääkiekosta, toinen intoilee euroviisufinaalista, kolmas viis veisaa ja istuttaa mieluummin kesäkukkia. Mihin ryhmään sinä tänä viikonloppuna kuulut?
Kesämökki tuhoutui Juuassa
Hirsimökki tuhoutui tulipalossa kokonaan Pohjois-Karjalassa. Tuli levisi myös maastoon, mutta henkilövahingoilta säästyttiin.
Puhelimet alkoivat soida - suomalaiset haluavat viikonloppuna Tukholmaan "hintaan mihin hyvänsä"
Tallink Siljalta kerrotaan Yle Uutisille, että Suomen torstaisen voiton jälkeen puhelimet olivat alkaneet soida kiivaasti.
Keskiviikkona hukkunut nainen löydettiin tänään
Nainen hukkui Ilomantsissa sijaitsevaan Ilomantsinjärveen keskiviikkona.
Motoristi kuoli Tampereella
Moottoripyörällä liikenteessä ollut keski-ikäinen tamperelainen mies kuoli lauantaina onnettomuuspaikalle. Poliisi pyytää onnettomuuden nähneitä ottamaan yhteyttä.
