Luonto |

Perunantuhoojat ovat taas täällä

Eviran mukaan kaikkia viime kesän koloradonkuoriaisia ei todennäköisesti onnistuttu tuolloin löytämään ja hävittämään, joten niiden talvehtineet jälkeläiset ovat nyt nousseet maasta tekemään tuhojaan.

Koloradonkuoriainen.
Koloradonkuoriainen. Kuva: Scott Bauer / USDA

Kesän ensimmäiset koloradonkuoriaiset ovat löytyneet Etelä-Savosta ja Uudeltamaalta. Elintarviketurvallisuusvirasto Eviran mukaan perunantuhoojana tunnettu kuoriainen on molemmissa esiintymispaikoissa jo torjuttu.

Evira sai tiistaina tiedon Etelä-Savon Kangasniemeltä löytyneistä kuoriaisista ja keskiviikkona Uudellamaalla Pornaisissa havaittiin muutama kuoriainen.

Koloradonkuoriainen ei esiinny Suomessa pysyvästi. Viime kesänä koloradonkuoriaisen esiintymiä oli Suomessa 38.

Eviran mukaan kaikkia kuoriaisia ei todennäköisesti onnistuttu tuolloin löytämään ja hävittämään, joten niiden talvehtineet jälkeläiset ovat nyt nousseet maasta tekemään tuhojaan.

Evira muistuttaa, että koloradonkuoriaisen omatoimiseen torjuntaan ei pidä ryhtyä, koska se vaikeuttaa viranomaisten torjuntatoimia. Sen sijaan Evira kehottaa soittamaan epäilyistä havaintoilmoitusnumeroon 040 801 4407.

Tuoreimmat aiheesta: Luonto

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä