Perussa väkivaltaisia kaivosprotesteja
Sveitsiläisyhtiön kuparikaivosta saastuttamisesta syyttävien asukkaiden protestit ovat muuttuneet väkivaltaisiksi Perussa Etelä-Amerikassa. Ainakin kaksi on kuollut ja kymmeniä loukkaantunut yhteenotoissa.
Sveitsiläisyhtiön kuparikaivoksen toimintaan tyytymättömien asukkaiden protestit ovat muuttuneet väkivaltaisiksi Cuscon alueella Perun eteläosassa. Alueelle on julistettu hätätila yli viikon jatkuneiden kahakoiden takia.
Ainakin kaksi ihmistä on kuollut ja kymmeniä loukkaantunut, kun mielenosoittajat ja poliisi ovat ottaneet yhteen viime päivinä lähellä sveitsiläisen Xstrata-yhtiön kuparikaivosta. Alueen asukkaat syyttävät kaivosta kahden joen saastuttamisesta. Levottomuuksien takia kokoontumisvapaus on kumottu alueella tilapäisesti ja poliisille on annettu lisää toimivaltuuksia.
Mielenosoittajat vaativat selvityksiä kaivoksen vaikutuksista ympäristöön. Kimmokkeena ovat muun muassa luonnossa havaitut eläinten oudot kuolemat. Lisäksi asukkaat vaativat kaivosyhtiön voitoista nykyistä suurempaa osuutta alueen kehittämiseen.
Tuoreimmat aiheesta: Ulkomaat
Apollon kadonnut kuupöly löytyi komerosta
Ensimmäiseltä Apollo-kuulennolta tuodut näytteet olivat lasiputkiloissa arkistoon unohtuneina. Niistä oli etsitty bakteereita tai muuta elämää.
Järjestö: Moraalirikoksista tuomittujen naisten määrä kasvanut rajusti Afganistanissa
Human Rights Watchin mukaan raiskauksesta ilmoittava nainen voidaan tuomita aviorikoksesta, ja monet vangituista naisista ovat paenneet väkivaltaa tai pakkoavioliittoa.
Mies ampui itsensä Notre Damessa - katedraali evakuoitu
78-vuotias mies teki itsemurhan katedraalin alttarin edessä. Poliisilähteen mies oli tunnettu äärioikeistolainen historioitsija.
Kehitysmaiden lapsia tappavaan ja turisteja kiusaavaan ripuliin kehitettiin Ruotsissa rokote
Tulokset ylittivät tavoitteet; rokote toimii, ja sivuvaikutukset ovat pieniä, kerrotaan Göteborgin yliopistosairaalasta. Apteekkeihin rokote voisi tulla jo lähivuosina.
Suomalaiskiekkoilija treenasi Oklahomassa pari tuntia ennen tornadon tuloa
Kuopiolaislähtöinen ammattilaisjääkiekkoilija Teemu Hartikainen oli noin kymmenen kilometrin päässä, kun Oklahoman tornado iski. Pari tuntia aiemmin Hartikainen oli ollut kaupungin jäähallilla harjoituksissa.
Ilon hetki Oklahomassa: Kotinsa menettäneen koira löytyi raunioista kesken tv-lähetyksen - video
Tornado luhisti koko talon, mutta koira pelastui sittenkin.
Euroviisutuottaja: Tulos pitää paikkansa
Euroviisujen päätuottajan Jan Ola Sandin mukaan kaikki Euroviisuissa esiintyvät vilppiepäilyt tutkitaan tarkkaan. Liettualaisten toimittajien tekemä video syyttää Azerbaidzhania yrityksestä ostaa ääniä Liettuassa. Lisäksi Azerbaidzhan ja Venäjä haluavat tutkia, miksei Venäjä saanut lainkaan pisteitä Azerbaidzhanilta.
Saabin johtajia pidätetty - verokäytännöt selvittelyssä
Syyttäjän mukaan johtajakolmikkoa epäillään perinpohjaisten verotarkastusten estämisestä vuosina 2010 - 2011.
Oklahoman kuolonuhrien määrä ehkä luultua alempi
Oklahoman kuolinsyyntutkijan toimiston mukaan tähän mennessä 24 ihmisen on vahvistettu kuolleen. Aiemmin luvuksi ilmoitettiin 51. Kuolonuhrien määrä voi kuitenkin vielä nousta.
Tukholman mellakoinnista pidätettyinä neljä nuorta
Husbyn kaduilla oli tiistain vastaisena yönä luultavasti jopa enemmän väkeä kuin edellisenä yönä, ja osa tuli muualta, poliisi sanoo.
