Perussuomalaiset jyräsi Facebookin fanikuninkaaksi
Perussuomalaiset on noussut yhteisöpalvelu Facebookin suosituimmaksi puolueeksi tykkäysten määrässä mitattuna. Perussuomalaiset ohitti netin kestosuosikin Vihreät marraskuussa. Vihreät eivät aio tyytyä tilanteeseen, vaan puolue uhoaa valtaavansa ykkössijan takaisin kevään vaalitaiston myötä.
Perussuomalaiset on tämän vuoden puoluekannatusmittauksissa syöksynyt salamana ohi keskiraskaansarjan puolueista Vihreistä ja Vasemmistoliitosta. Loppusyksyn aikana sama ilmiö on tapahtunut myös netin yhteisöpalvelu Facebookissa.
Puolueiden Facebook-tukijoiden määrää seuraavan sivulista.fi-sivuston mukaan Perussuomalaiset vei johtoaseman Vihreiltä marraskuussa. Perussuomalaisten apulaispuoluesihteeri Vesa-Matti Saarakkala arvioi, että nettisuosion kasvu johtuu perussuomalaisten yleisestä menestyksestä.
- Kun positiivinen ilmiö lähtee vyörymään niin näin voi käydä, että ollaan kärjessä, Saarakkala sanoo tyytyväisenä.
Pienet puolueet menestyvät netissä
Perussuomalaisista oli tykännyt maanantain alkuiltaan mennessä Facebookissa yli 4 200 ihmistä. Suosituimman Facebook-puolueen asemaa pitkään pitänyt Vihreät on joutunut taipumaan kakkoseksi. Vihreistä oli tykännyt maanantai-iltaan mennessä yli 3 500ihmistä . Kolmanneksi suosituin on Piraattipuolue, suurten puolueiden räpiköidessä kaukana takana.
Osasyynä Perussuomalaisten uuteen nettivalloitukseen voi olla se, että Facebook on ikärakenteeltaan muuttumassa vihreyteen taipuvaisen kaupunkilaisnuorison temmellyskentästä kohden koko kansan mediaa.
- Facebookissa yli 40-vuotiaiden osuus on ollut kovassa kasvussa viime aikoina. En näe mitään syytä olla huolissaan, meillä kampanja alkaa verkkopuolella vuodenvaihteen jälkeen. Luulen, että tilanne kääntyy toisin päin, sanoo Vihreiden kampanjapäällikkö Ville Tuominen.
Vihreät siis haluaa sysätä Perussuomalaiset syrjään Facebookin fanikuninkaan paikalta. Tämä kertoo siitä, että netillä on keskeinen asema Vihreiden vaalikampanjan rakentumisessa.
Räsäsellä eniten tukijoita
Yksittäisten eduskuntavaaliehdokkaiden kohdalla tilanne poikkeaa puolueiden fanikisasta. Syksyn ajan Facebook-tukijoiden ykkösenä oli perussuomalaisten asikkalalainen kunnanvaltuutettu, rajuilla maahanmuuttopuheilla suosiota saavuttanut James Hirvisaari.
Henkilökohtaisen Facebook-profiilin suosiolla mitattuna kärkeen on nyt noussut Päivi Räsänen (kd.), jonka Facebook-tukiryhmällä oli maanantai-iltaan mennessä yli 6 060 tykkääjää. Räsäsen kovia lukemia selittää se, että Päivä Räsänen Support Group oli alun perin Kristillisdemokraattien puoluetoimiston ulkopuolisten voimien perustama Räsäsen tukisivu Ajankohtaisen kakkosen homoillan jälkeisessä kohussa. Räsänen sai runsaasti tukea esiintymisestään keskusteluohjelmassa.
Myöhemmin KD:n puoluetoimiston viestintä sai sovittua tukisivun perustajan kanssa, että kyseinen sivu muutetaan Räsäsen viralliseksi vaalikampanjasivuksi. Näin Räsänen sai kertaheitolla massiivisen seuraajajoukon, jonka haalimiseen menisi normaalioloissa kuukausia.
Ehdokassivurankingissa seuraavana on noin 3 590 tukijalla Vasemmistoliiton puheenjohtaja Paavo Arhinmäki, joka hyödyntää aktiivisesti sosiaalista mediaa. Pitkään ehdokaspörssiä johtaneen Hirvisaaren tukijoita oli maanantaina noin 3 390.
Ehdokaslistalla pärjäävät myös suurten puolueiden edustajat. Kisan neljäntenä on valtiovarainministeri Jyrki Katainen (kok.) 2 080 tukijalla ja viidentenä ulkoministeri Alexander Stubb (kok.) 2 030 tukijalla. Seuraavana listalla onkin täysiverinen verkkopoliitikko, perussuomalaisten Jussi Halla-aho, perässään puolueen kapteeni Timo Soini. Monella tunnetulla poliitikolla on toki henkilökohtaisissa Facebook-profiileissaan maksimimäärä ystäviä, eli vajaat 5 000:ta . Sivulista.fi kuitenkin rankkaa poliittisia profiileja ja ehdokasprofiileja.
Facebook-tukijoiden määrä ei tietenkään ratkaise vaalitulosta, mutta sosiaalisesta mediasta revitään kaikki hyöty irti ennen huhtikuun vaaleja. Sosiaalisen median merkityksen on arvioitu korostuvan kevään eduskuntavaaleissa, sillä ehdokkailla ja puolueilla on pääsääntöisesti aiempaa vähemmän rahaa käytettävissään kampanjointiin.
Tuoreimmat aiheesta: Kotimaa
Katainen: Eutanasiasta käytävä vakava keskustelu
Pääministeri ei ota kantaan eutanasian puolesta tai vastaan. Hän ei pidä eutanasiaa puoluepoliittisena kysymyksenä eikä suostu tekemään asiasta esimerkiksi kokoomukselle puoluekannanottoa.
Kauppojen ovet pääosin säpissä helluntaina
Etelä-Karjalassa ja Kymenlaaksossa kaupat saavat olla auki poikkeusluvalla. Myös pienet päivittäistavarakaupat saavat pitää ovensa auki.
Hyvinkään ampujan motiivi yhä pimennossa
Hyvinkään ampujan kuulustelut jatkuvat tänään koko päivän. Jutun tutkinnanjohtajan mukaan vangitsemisoikeuskäynti on todennäköisesti tiistaina.
Nuoret etsivät epätoivoisesti selitystä: "Miksi?"
Eteenpäin pääseminen vaatii syyn löytämisen. Nuoret haluavat kriisichatissa myös käytännön ohjeita, miten uhkatilanteessa toimitaan.
Hyvinkäällä kahden päivän suruliputus ampumistapauksen vuoksi
Hyvinkään kouluissa vietetään maanantaiaamuna hiljainen hetki. Kaupungintaloon avataan surukirja.
Teuraspuukon kylkiäisenä tuli sotalapsi
Lappu kaulaan, linja-autoon ja kohti tuntematonta. Kokkolalaisen Soini Kosken evakkotaival alkoi kuten niin monen muunkin suomalaisen sotalapsen. Ruotsissa käteen tarttui tuntematon nainen. Se oli Soinin mukaan hänen elämänsä lottovoitto.
Hyvinkään ampujan kuulustelut jatkuvat
Lähiaikoina poliisin on tarkoitus kutsua kuultaviksi myös ne paikallaolleet, joita ei vielä ole tavoitettu. Tähänastisten kuulustelujen perusteella ampumisten takana ei ole kiinniotetun epäillyn lisäksi muita, kertoo jutun tutkinnanjohtaja.
Hukkuneiksi epäiltyjä etsitään Naantalissa ja Kuopiossa
Naantalissa on kadonnut nuorukainen, joka oli hypännyt Kuparivuoren kalliolta mereen vahvasti päihtyneenä. Kuopiossa katosi lauantai-iltana noin 70-vuotias kalareissulla ollut mies.
SPR auttaa nuoria kaduilla, puhelimitse ja netissä
SPR auttaa nuoria viikonlopun ajan monin tavoin. Hyvinkään ampumavälikohtauksessa kuoli kaksi ihmistä.
Mies kuoli putkaan Vantaalla
Vuonna 1982 syntynyt mies menehtyi lauantaina putkatiloissa voimankäyttötilanteessa. Hänet oli tuotu putkaan edeltävänä yönä.

Kommentoi aihetta
(0 kommenttia)
Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.
Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.
Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.
Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.