Keski-Suomi |

Perussuomalaiset syynää ehdokkaaksi haluavien taustat

Kuntavaalien ehdokaslistat suljetaan tänään. Perussuomalaisille ehdokashankinta on ollut helpompaa kuin vanhoille suurille puolueille, mutta taustojen tarkistaminen on teettänyt työtä.

Perussuomalaisten logo
Kuva: Yle

Vuoden 2008 kuntavaaleista Perussuomalaiset on yli nelinkertaistanut ehdokasmääränsä Keski-Suomessa. Ehdokkaita on maakunnassa yli 250.Puolueen Keski-Suomen piirin piirisihteeri Pekka Kataja kertoo, että ehdokkaiden taustat tarkistetaan, eikä kuka tahansa pääse listalle.

- Listamme ovat periaatteessa avoimia, mutta olemme joutuneet tekemään huomattavaakin karsintaa. Listallemme ei ole helppo päästä, vaikka kynnys on haluttu pitää matalana, Kataja sanoo.

Perussuomalaiset on pyrkinyt selvittämään ehdokkaittensa taustat.

Jotkut eivät ole ymmärtäneet, että on parempi pysyä vain äänestäjänä.

- piirisihteeri Pekka Kataja

- Useilta henkilöiltä on otettu suostumus, mutta ei ole haluttu asettaa ehdokkaaksi Jotkut eivät ole ole itse ymmärtäneet, että jos omat asiat ovat rempallaan, on parempi pysyä vain äänestäjien puolella. Mitään varsinaisia rikostaustaisia ei ole ilmennyt, emmekä me poliisilta ole kyselleet, mutta pienemmillä paikkakunnilla ihan kyselemällä saa paljon selville, Kataja kertoo.

Tavoitteena jopa suurimman ryhmän asema

Suuren ehdokasmäärän lisäksi Perussuomalaiset tavoittelee Keski-Suomessa suuria valtuustoryhmiä.

- Esimerkiksi Jämsässä me tähtäämme suoraan suurimman valtuustoryhmän paikan ottamiseen demareilta. Myös esimerkiksi Saarijärvellä, Laukaassa ja Petäjävedellä meillä on mahdollisuudet nousta suurimmaksi puolueeksi. Pienemmissä kunnissa meillä on tavoitteena murtaa Keskustan yksin- tai ylivalta. Mutta tietenkään karhua ei ole vielä kaadettu, Kataja sanoo.

Katajan mukaan Jämsässä Perussuomalaisten pitäisi ottaa 11 paikkaa suurimmaksi ryhmäksi, sillä puolue arvioi SDP:n menettävän kaupungissa useita paikkoja.

- Eduskuntavaalien ääniosuudella olisimme Jämsän suurin, Kataja toteaa.

Tuoreimmat aiheesta: Keski-Suomi

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä