Perussuomalaisilla sisäinen lista kielletyistä sanoista
Perussuomalaisten eduskuntaryhmässä on kiinnitetty huomiota vihapuheisiin. Kansanedustajille on jaettu oikeusopilliset ohjeet siitä, millaiset puheet ovat laissa rangaistavia ja millaiset eivät. Muissa puolueissa puolestaan on alettu ottaa etäisyyttä vihapuheista syytettyihin perussuomalaisiin.
Perusuomalaisten eduskuntaryhmä kertoi jakaneensa omille kansanedustajilleen ryhmän oikeudellisen asiantuntijan, entisen oikeustieteen professorin Erkki Havansin ohjeet siitä, millainen vihapuhe on rikoslaissa rangaistavaa ja mikä ei.
Havansi opettaa edustajia esimerkiksi, että sanoja "neekeri", "ählämi", "ryssä" ja "hurri" on syytä karttaa.
Myös sanoja "mustalainen" ja "lappalainen" hän kehottaa välttämään. "Jenkki", "sakemanni", "irkku" ja "japsi" ovat ainakin vielä salliituja, samoin "mamu". Sen sijaan haukkumasanat "kamelikuski" ja "taatelintallaaja" ovat opastuksen mukaan aiheetonta syytteen provosoimista.
Muistiossa huomautetaan myös, että rangaistusvastuuseen voi joutua, paitsi yksittäinen ihminen, oikeushenkilönä myös puolue. Havansi jopa ennakoi, että voi muodostua poliittinen "kuuma peruna", jos joku intoutuu vaatimaan yhteisösakkorangaistusta Suomen maahanmuuttokriittisimmälle oikeushenkilölle.
Malttiin kehottava muistio jaettiin perussuomalaisten kansanedustajille jo syyskuun alussa. Perussuomalaisten kansanedustaja Jussi Halla-aho kirjoitti kohutun Kreikka-kommenttinsa vain muutama päivä sitten.
Halla-ahon vastustaminen yhdistää
Halla-ahoon henkilöityneen ryhmän on arvioitu koituvan vielä todelliseksi ongelmaksi perussuomalaisten puheenjohtajalle Timo Soinille. Ryhmän koko on nykyarvioilla jotakin viiden ja kymmenen kansanedustajan välillä. Aluksi puhuttiin enimmäkseen maahanmuuttovastaisuudesta, mutta nyt jo suoranaisista vihapuheista.
Halla-aho ylitti jo kertaalleen Soininkin sietokynnyksen esittämällä ratkaisuksi Kreikkaan sotilasjunttaa ja panssarivaunuja. Tuomioksi tuli määräaikainen kahden viikon erottaminen eduskuntaryhmän työstä.
SDP:n tuleva presidenttiehdokas Paavo Lipponen parahti samantien. Lipponen kysyi, mitä merkitystä on minimaalisilla rangaistuksilla ja vaati perussuomalaisia sanoutumaan kokonaan irti äärilaitansa linjasta.
Myös keskustan puheenjohtaja Mari Kiviniemi kävi perussuomalaisten kimppuun. Kiviniemen mukaan yhteistyö oppositiossa on erittäin vaikeaa niin kauan, kun halla-aholainen siipi saa jatkaa vaarallista peliään. Kiviniemi sai Lipposelta välittömästi ylistävät kehut.
Tuoreimmat aiheesta: Talous
Uusi demokratia ohitti Syrizan kannatusmittauksissa
Viiden kannatusmittauksen mukaan säästöpakettia tukevan Uuden demokratian kannatus on 25,6 - 27,7 prosenttia ja säästöohjelmaa vastustavan Syrizan 20,1 - 26,0 prosenttia.
Espanjan ongelmapankki tarvitsee yli tuplaten enemmän valtiontukea
Bankian yhä pahenevat ongelmat antavat ikävän signaalin Espanjan pankkien tilasta. Pankki oikaisi myös viime vuoden tulostietojaan: reilun 300 miljoonan euron voiton sijasta Bankia tekikin kolme miljardia euroa tappiota.
UPM löysi saksalaisostajan Albbruckin paperitehtaalle
UPM sulki kannattamattoman Albbruckin paperitehtaan tammikuussa. Nyt tehtaalle on löytynyt ostaja Saksasta.
EU vie Argentiinan WTO:n tutkittavaksi
EU:n mukaan Argentiinan tuontilisenssijärjestelmä on kansainvälisen kaupan sääntöjen vastainen ja haittaa EU:n vientiä. EU:n lisäksi 19 muuta maata on huolestunut rajoituksista.
Finnairin ja SLSY:n neuvonpito venyy ensi viikkoon
Finnairin sekä lentoemäntien ja stuerttien neuvottelut ovat tältä viikolta päättyneet tuloksettomina. Ensi viikolla yritetään taas sopia työntekijöiden siirrosta uuteen yhteisyritykseen.
Sunny Car Center maksaa yli 8 miljoonaa Kirstulan maasta
Hämeenlinna myy maa-alueen suunnitellulle autokauppakeskukselle miljoonakaupalla. Maakauppa kertoo toteuttajien uskosta suurhankkeen onnistumiseen. Keskus valmistuu aikataulussa, vakuuttaa toimitusjohtaja.
Malmikaivostoiminta polkaistiin Polvijärvellä ja Kaavilla
Australialaisyhtiö louhii Polvijärvellä maa-ainesta, josta rikastetaan Kaavilla kuparia, kultaa ja sinkkiä. Elinkeinoministeri sanoo korostavansa kaivosyhtiölle Suomen ympäristövaatimustasoa.
Johtajan keskipalkka lähes 10 miljoonaa dollaria Yhdysvalloissa
AP:n selvityksen mukaan keskimääräinen amerikkalainen toimitusjohtaja ansaitsi 9,6 miljoonaa dollaria eli 7,6 miljoonaa euroa viime vuonna. Uusi laki antaa osakkeenomistajan torpata palkankorotukset.
Väitös: Sijoittaminen nostaa itsetuntoa
Sijoittaja ei hae ainoastaan korkeinta mahdollista rahallista tuottoa. Voitoiksi lasketaan myös hauska ajanviete ja itsetunnon kohoaminen onnistuneiden sijoitusten myötä, todetaan tuoreessa väitöksessä.
Finanssialan fuusiossa syntyi LähiTapiola
Uusi yhtiö kertoi nimensä perjantaina. Lähivakuutuksen ja Tapiolan yhdistymisessä syntyy 4 000 työntekijän finanssikonserni.

Kommentoi aihetta
(0 kommenttia)
Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.
Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.
Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.
Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.