Talous |

Perussuomalaisilta välikysymys armeijan leikkauksista

Perussuomalaiset on päättänyt tehdä välikysymyksen hallituksen kaavailemista puolustusvoimien leikkauksista. Puolueen eduskuntaryhmä päätti välikysymyksestä kokouksessaan iltapäivällä.

Perussuomalaisten eduskuntaryhmän kokous
Kuva: YLE

Hallitus esitteli eilen keskiviikkona puolustusvoimien leikkaussuunnitelmansa. Sen mukaan puolustusvoimista leikataan kuusi joukko-osastoa. Lisäksi tehdään neljä suurta joukko-osastojen yhdistämistä.

Puolustusvaliokunnan puheenjohtaja Jussi Niinistö (ps.) syytti jo keskiviikkona puolustusministeri Stefan Wallinia kielipolitikoinnista, jonka seurauksena Wallin olisi itse päättänyt ruotsinkielisen Dragsvikin varuskunnan säilyttämisestä. Niinistön mukaan Dragsvikin koulutus olisi voitu siirtää Upinniemen varuskuntaan Kirkkonummelle. Wallin on kiistänyt väitteen.

Jussi Niinistö kertoi myös keskiviikkona, että puolustusvoimauudistus on katastrofi Suomen maanpuolustukselle. Perussuomalaiset ilmoitti jo eilen, että he pohtivat torstaina välikysymyksen tekemistä uudistuksesta.

Kommentoi aihetta

(0 kommenttia)

Kirjoita kommentti

Vastaa alla olevaan kysymykseen. Kysymyksen on tarkoitus varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.

Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.

Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.

Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.

Tuoreimmat aiheesta: Talous

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä