Perussuomalaisten ehdokasmäärä yli nelinkertaistui Keski-Suomessa
Kuntavaalien ehdokasasettelu on valmistumassa. Puolueilla on tämä päivä aikaa toimittaa ehdokaslistat keskusvaalilautakunnille. Perinteisille puolueille ehdokkaiden löytäminen on teettänyt kovasti työtä. Sen sijaan perussuomalaiset ovat saaneet ehdokkaita hyvin.
Ehdokkaiden saaminen on ollut monessa puolueessa edellisvaaleja vaikeampaa muun muassa tulossa olevien vaativien kuntapäätösten vuoksi. Esimerkiksi kokoomus on jäämässä edellisvuosien ehdokasmääristä. Kokoomuksen Keski-Suomen piirin puheenjohtaja Pauli Partanen näkee yhtenä syynä sen, että valtuutetun työ raskasta.
- Tästä on tullut entistä vaativampaa. Kun olen ihmisiä mukaan pyytänyt, ensimmäisenä kysytään, että paljonko se vie aikaa.
Myös keskusta on jäämässä edellisvuosien ehdokasmääristä. Erityisen vaikeaa on ollut löytää naisehdokkaita. Sen sijaan nuoria ehdokkaita keskusta on omien sanojensa mukaan saanut ilahduttavasti.
Netistä huolimatta jalkatyö on kunniassa
Nuorista ehdokkaista huolimatta sosiaalinen media ei nouse keskustan vaalityössä kovin merkittäväksi työkaluksi. Keskustan Keski-Suomen piirin toiminnanjohtaja Pauliina Maukonen-Kärkkäinen uskoo perinteiseen jalkatyöhön.
- Sosiaalinen media on kasvattanut kaiken aikaa suosiotaan ja meilläkin sitä käytetään. Täytyy kuitenkin muistaa, että kaikilla ei ole Keski-Suomessakaan toimivaa nettiyhteyttä. Sosiaalinen media tulee olemaa harrastuneiden ja valistuneiden väline vaalityöhön.
Suomen kommunistinen puolue on saanut Keski-Suomessa ehdokkaita vain Jyväskylään. Ehdolla on 25 henkilöä, mikä on hieman edellisvaaleja enemmän. Erkki Tynjä SKP:n Jyväskylän toimistosta uskoo, että näissä vaaleissa internetin merkitys kasvaa.
- Internetiä käytetään entistä enemmän ja silloin myös vaalikoneita käytetään entistä enemmän. Ne ovat meille köyhille pienille puolueille ensiarvoisen tärkeitä välineitä.
Demarit ovat ehdokasasetteluunsa melko tyytyväisiä. Puolueessa myönnetään vaikeus löytää naisehdokkaita. Myönteistä on kuitenkin se, että mukaan on saatu kokonaan uusia ehdokkaita sekä nuoria. SDP:n Keski-Suomen piirin puheenjohtaja Ulla Perämäki muistuttaa ehdokkaita siitä, että kovin työ on vielä edessä.
- Ehdokkaan on panostettava vaalityöhön, jos haluaa päästä valtuustoon. Läpi ei mennä sillä, että pannaan nimi paperiin ja ollaan mukana yhteismainoksissa.
Perussuomalaisilla ehdokkaita varsinkin Petäjävedellä
Monesta muusta puolueesta poiketen perussuomalaiset ovat onnistuneet ehdokashankinnassaan hyvin. Puolue on saamassa ehdokkaan maakunnan jokaiseen kuntaan ja edellisvaaleihin verrattuna ehdokkaiden määrä on nelinkertaistunut. Keski-Suomessa puolueella on noin 250 ehdokasta. Erityisen hyvä ehdokastilanne on Petäjävedellä, kertoo piirin puheenjohtaja Pentti Tuomi.
- Viimeisten tietojen mukaan siellä on 22 ehdokasta.
Yksi selitys perussuomalaisten suosiolle Petäjävedellä saattaa Tuomen mukaan löytyä SMP:stä. Puolueella oli 1970-luvulla Petäjävedeltä kansanedustaja Olavi Tupamäki.
Uusilla valtuustoilla vaikeita päätöksiä
Yle Keski-Suomen soittokierros puolueiden piiritoimistoihin kertoo, että huolenaiheet ovat tulevalla valtuustokaudella yhteiset. Puolueissa tiedostetaan, että edessä on vaikeita päätöksiä. Vasemmistoliiton piiripuheenjohtaja Marja Leena Makkonen ennakoi, että kuntien taloustilanne, tulossa oleva kuntarakennemuutos sekä palveluiden turvaaminen vaativat päättäjiltä vaikeita päätöksiä.
- Nyt tarvitaan vahvoja ja rohkeita kuntapäättäjiä yli puoluerajojen.
Kuntavaalien ensikertalainen Piraattipuolue asettaa Jyväskylässä kymmenen ja Saarijärvellä yhden ehdokkaan. Puoluesihteeri Arto Lampilan mukaan tavoitteena on läpimeno Jyväskylässä. Piraattipuolueen lista koostuu nuorista ehdokkaista.
- Meillä on varmasti Jyväskylän nuorin ehdokaslista. Se voi olla sekä etu että haitta, mutta joka tapauksessa nuori uskaltaa äänestää meitä koska tietää, että ääni myös menee nuorelle.
Vihreitä ja kristillisdemokraatteja ei tavoitettu tätä juttua varten. Ruotsalainen kansanpuolue ja Köyhien Asialla rp. ei aseta ehdokkaita Keski-Suomessa. Rekisteröityjen puolueiden ohella ehdokkaita asettaa muutama puolueiden ulkopuolinen ryhmä.
Tuoreimmat aiheesta: Keski-Suomi
Kuvagalleria: Tikka tiirailee telkän munia
Toukokuuta on eletty kuluneella viikolla kesäisissä lämpötiloissa ja maiseman väri on vaihtunut varsin vihreäksi. Keskisuomalaiset sääkuvaajat ovat ikuistaneet ahkerasti muun muassa kukkia ja lintuja.
Konneveden kosteusvaurioisilla kouluilla pohditaan vaihtoehtoja
Konneveden kirkonkylän yhtenäiskoulun suunnittelu etenee. Sekä ala-, että yläkoulu ja lukio kärsivät pahoista sisäilmaongelmista. Kunnassa on edessä kiperä päätöksenteko siitä korjataanko vanhaa vai rakennetaanko uutta.
Lohikosken Valintatalon ryöstäjä on vangittu
Lohikosken Valintatalon runsaan viikon takainen ryöstö Jyväskylässä on selviämässä. Keski-Suomen käräjäoikeus on tänään vanginnut 22-vuotiaan jyväskyläläismiehen.
Auttamaan pysähtynyt joutui mukaan kolariin Jämsässä
Liikenneonnettomuuden raivaustyö on nyt ohi valtatiellä 9 Jämsässä, Eväjärven liittymän kohdalla.
Nisulan monttu saa tekonurmen
Palloilun kenttätilanteeseen on luvassa helpotusta Jyväskylässä. Viitaniemen Nisulan montun kenttä pinnoitetaan tekonurmellä peruskorjauksen yhteydessä tänä kesänä.
Katso tästä ruohonleikkurihuollon askelmerkit
Kesän alkamisesta kertoo se, että havahtuu nurmikon leikkaustarpeeseen. Ruohonleikkuri ei kuitenkaan pysy kunnossa pelkällä työnteolla. Konepalvelu Tyryn Toni Tyry antoi Yle Keski-Suomelle neuvoja leikkurihuoltoon.
Miestä epäillään 11-vuotiaan raiskauksesta
Poliisi on saanut päätökseen Jämsässä maaliskuussa tapahtuneen lapseen kohdistuneen seksuaalirikoksen esitutkinnan.
"Ei mitään ydinfysiikkaa" - Kaupunkifestari elää järjestäjän ja kaupunkilaisten yhteistyöstä
Kaupunkikeskustan asukkaat tietävät, että äänet kuuluvat urbaaniin elämään. Melurajat ovat samat niin syrjäisillä kuin Lutakon kaltaisella asuinalueella järjestävilläkin festivaaleilla. Monessa muussa asiassa massafestivaali ja kaupunkijuhla järjestäjän mukaan kuitenkin eroavat.
Rattijuopot tekivät poliisin viime vuodesta kiireisen
Keski-Suomessa poliisi käyttää yhä enemmän aikaa rattijuopumisten ja tieliikenteestä aiheutuneiden hälytystehtävien hoitoon.
Total Korjausrakentamisen työntekijät marssivat ulos
Jyväskylän kaupungin omistaman Total Korjausrakentaminen Oy:n työntekijät ovat marssineet ulos. Työntekijät vastustavat kaupungin suunnitelmia lakkauttaa yhtiö ensi vuonna.
