Perusturvajohtajan paikka vielä ratkaisematta
Tornio valitsi perusturvajohtajaksi Keminmaassa vastaavaa virkaa hoitavan Seija Parviaisen. Hän ei kuitenkaan ole vielä kertonut, kummassa kunnassa aikoo virkaa hoitaa.
Torniossa ja Keminmaalla jännitetään, miten käy perusturvajohtajan paikkojen kanssa.
Keminmaan kunnan perusturvajohtaja Seija Parviainen valittiin kesäkuussa Tornion kaupungin uudeksi perusturvajohtajaksi. Virkaa hakenut henkilö teki Parviaisen valinnasta oikaisuvaatimuksen, mutta Tornion kaupunginhallitus hylkäsi valituksen. Valittaja piti itseään ansioituneempana virkaan kuin Parviaista.
Asiasta ei ole ainakaan toistaiseksi tehty kunnallisvalitusta Rovaniemen hallinto-oikeuteen. Parviainen kertoo, että hän tekee omat ratkaisunsa, kun tilanne Tornion paikan suhteen selkiytyy. Toistaiseksi hän ei ole ilmoittanut työnantajalle, että irtisanoutuisi tehtävästään Keminmaassa.
Tornion perusturvajohtajan paikka tuli hakuun keväällä, kun virkaa aikaisemmin hoitanut Kaisu Norrkniivilä irtisanoutui tehtävästään.
Tuoreimmat aiheesta: Perämeri
Ruotsissa ajokortti paljon halvempi kuin Suomessa
Ruotsissa ajokortin suorittaminen on huomattavasti joustavampaa kuin Suomessa. 90 prosenttia ajokorteista ajetaan opetusluvan ja autokoulun yhdistelmällä. Joustavuudella hinnaksi jää puolet Suomen hinnasta ja ajotaidonkin puolesta systeemi vaikuttaa toimivan.
Muistisairaus on lappilaisille tabu
Muistisairauksien torjunnassa korostetaan entistä enemmän ennalta ehkäisemisen ja varhaisen toteamisen tärkeyttä. Lapin muistiyhdistyksen kehitysjohtaja Nina Siira-Kuoksa sanoo, että muistitutkimuksiin mennään yhä liian myöhään.
Pienistä henkilöautoista mopoautoja - onko ideassa perää?
Kansanedustaja Martti Korhonen esittää, että pieni henkilöauto voitaisiin varustaa rajoittimella ja tehdä siitä näin vaihtoehto mopoautolle. Hän perustelee esitystään erityisesti turvallisuudella. Onko ideassa perää?
Ruokakulttuuria vähemmän ryppyotsaisesti
Kemiläinen Petri Myllykoski osallistui ensimmäistä kertaa ravintolapäivään, vaikka miehellä olisi aiemminkin riittänyt rahkeita pop up -ravintolan pitoon.
Tulvauhka siirtyi Tornioon
Tornionjoen vesi jatkaa nousuaan, kerrotaan Lapin Ely-keskuksesta. Ely-keskuksen suunnittelupäällikkö Timo Alaraudanjoki sanoo, että Tornionjoen tulva on huipussaan ennusteen mukaan noin viikon kuluttua.
Ilmaisissa rokotuksissa punnitaan hyöty ja kustannukset
THL:n työryhmä suosittaa puutiasaivokuumerokotusten sisällyttämistä kansalliseen rokotusohjelmaan aiempaa laajemmin. Tällä hetkellä ilmaisen rokotuksen saa vain Ahvenamaalla. Tartuntatilastojen perusteella rokotuksia kannattaisi antaa myös Simossa, Kemissä ja Paraisilla.
Simon hakeosuuskunta tuottaa lähienergiaa
Simo kuntakeskuksessa huomattava osa kunnan julkisista rakennuksista lämpenee lähienergialla, sillä lämpö tehdään pienvoimalassa ja paikallisin voimin haketetusta simolaisesta puusta.
Tulvahuippua odotetaan ensi viikolle
Lapin tulvien odotetaan olevan huipussaan alkuviikolla. Sään nopea lämpeneminen on nopeuttanut lumen sulamista ja nostanut jokien virtaamia Länsi- ja Pohjois-Lapissa.
Legendaarinen Lapin tanssijoiden keidas kaunistui
Lavatanssikesä käynnistyy Lapissa, kun Suukosken Keidas avaa ovensa Tervolan Koivussa lauantaina. Suukosken lavan uusi isäntä Paavo Huuskonen odottaa vilkasta tanssikesää.
Kemin kaksoismurhasta elinkautinen
Kemi-Tornion käräjäoikeus on tuominnut kemiläismiehen elinkautiseen vankeuteen kahdesta murhasta. Vuonna 1949 syntynyt mies surmasi entisen vaimonsa ja tämän uuden miesystävän viime lokakuussa ampumalla molempia lähietäisyydeltä useita kertoja.
