Pesulan entisöijä valittiin Unikeoksi
Heinolan tämän vuoden Unikeko on luokanopettaja ja yrittäjä Päivi Niemiaho. Tunnustus tuli Siltasaaren ja vanhan pesulan entisöinnistä.
Heinola-Seura on valinnut vuoden 2012 Unikeoksi luokanopettaja-yrittäjä Päivi Niemiahon Päivänsankari kylvetettiin perinteisin menoin perjantaiaamuna Kylvylän rannassa.
Perusteina valinnalle on positiivinen työ Heinolan hyväksi. Päivi Niemiaho yhdessä miehensä Matti Kantolan kanssa ovat tehneet kulttuurityön korjatessaan ensiksi vanhan pesulan ja tämän kevään aikana Heinolan siltojen kainalossa olevan Siltasaaren Heinolan käyntikortiksi, todetaan valintaperusteissa.
- Saari on saanut kokonaisvaltaisesti Heinolan Kaupunkipuiston imagoa kunnioittavan toteutuksen, Heinola-Seuran puheenjohtaja Kalevi Peltola toteaa.
Päivi Niemiaho on 18. uuden ajan unikeko Heinolassa. Unikekoa haettiin tänäkin vuonna yleisöehdotusten perusteella. Yli sata heinolalaista jätti oman ehdotuksensa.
Tuoreimmat aiheesta: Lahti
Tukka pitää järvivedestä
Kirkas järvivesi tekee hiuksille hyvää, sillä se ei avaa hiussuomuja hanaveden tavoin. Jos järvi on oikein puhdas, hoitoaineilla lotraamisen voi unohtaa. Mieto sampoo ei tee järvellekään pahaa, hydrobiologi vakuuttaa.
Kolme nuorta loukkaantui mopokolarissa Lahdessa
Mopon 16-vuotias kuljettaja ja kyydissä istunut poika loukkasivat jalkansa törmättyään henkilöauton kylkeen. Auton matkustaja loukkasi olkapäänsä.
Pitkävartinen kumisaapas suojaa käärmeenpuremalta
Kyykäärmeitä on nyt runsaasti liikkeellä. Luonnossa liikkujan paras suoja käärmeenpuremia vastaan on reilun mittainen kumisaapas.
Eteiseen jätettyä ilmakuvataulua ei tarvinnut maksaa
Ilmakuvia kauppaava yrittäjä haki oikeusteitse korvausta verannalle jättämästään kuvataulusta. Yrittäjä oli jättänyt kuvan oheen lapun, jossa luki "soita ja varmista".
Puukotus junassa lähellä Lahden asemaa
Päijät-Hämeen poliisi sai noin klo 14.50 ilmoituksen puukotuksesta Inter-City -juna 68:ssa ennen Lahden asemaa.
Päijät-Hämeen koulutuskonsernin tiloilla ajolähtö
Päijät-Hämeen koulutuskonsernin tilat menevät uusjakoon. Taustalla on talouden tiukentuminen ja opetusministeriön koulutuspaikkojen leikkaukset.
Yli-Marolan eläimet valmiina rapsuteltaviksi – katso video!
Yli-Marolan kotieläinpihalla Lahdessa luotetaan tänä kesänä vanhojen suosikkien vetovoimaan. Uusina tulokkaina pihalla nähdään kaksi shetlanninponia.
Sotatantereelle lapioin ja myrkyin jättiputkea vastaan
Jopa viisimetriseksi kasvava jättiputki polttaa ihon palovammoille. Jättiputkea hävittävät viranomaiset tarvitsevat asukkaiden apua, jotta jättimäisestä kasvista päästään todenteolla eroon.
Janne Ahonen jo nyt huippukunnossa – yllättyi itsekin
Pari vuotta betonitorneista poissa ollut mäkihyppääjä ei tyydy vähempään kuin paikkaan huipulla. Kesän kisakauteen hän lähtee hurjalla innolla.
Toriparkkityömaa myllertää Lahden keskustaa – raunioille rakentuu uusi kaupunki
Valtaosa torialueen jyhkeistä puista on sahattu kumoon, torikiveys kaivettu sivuun ja arkeologit lapioivat hiekasta historiaa esiin. Toriparkkia valmistelevat pilaantuneiden maiden puhdistus ja arkeologiset kaivaukset muuttivat kauppatorin ilmeen päivissä.
