Blogi |

Petri Kejonen: Ahtisaari donkkaa tykimmin

Uudemman ajan Colosseumilla, sosiaalisessa mediassa, on käännetty peukut alas tasavallan presidentin vetämän nuorten syrjäytymisryhmän nettisivuille. Sivuilla esitellään tavallisia asioita, joilla voidaan auttaa syrjäytymisvaarassa olevia nuoria. Niinistöllä on kuitenkin silkkihanskat, jos häntä vertaa presidentti Martti Ahtisaareen.

Petri Kejonen.
Petri Kejonen. Kuva: Lassi Seppälä / Yle

SDP:n ehdokkaana presidentiksi valittu Martti Ahtisaari puhuu kansalaisten velvollisuuksista Maanpuolustus-lehden haastattelussa tämän vuoden alkupuolella.

Haastattelu ei aiheuttanut minkäänlaista julkista keskustelua. Nyt on hyvä hetki nostaa entisen presidentin ajatuksia esiin.

Näin Ahtisaari haastattelussa:

Niinistöllä on kuitenkin silkkihanskat, jos häntä vertaa presidentti Martti Ahtisaareen.

- Minua on jo pidemmän aikaa vaivannut, että hyvinvointiyhteiskuntaamme perustettaessa on unohdettu käydä perusteellinen keskustelu siitä, mikä on yksilön rooli ja vastuu. Sen sijaan olemme keskittyneet puhumaan siitä, mikä on valtion rooli kansalaisia kohtaan.

- Kansalaisen velvollisuudet tässä yhteiskunnassa on kuitenkin erittäin relevantti kysymys. Jos ajattelemme ihmisten tavoittelemaa onnellista ja tasapainoista elämää, on jokaisen henkilökohtainen vastuu omasta elämästään aivan keskeistä.

Ja Ahtisaari jatkaa Maanpuolustus-lehden haastattelussa:

- Vastoinkäymisten varalta pitää tottakai olla turvaverkko, mutta lähtökohtana pitää silti olla oma vastuu. Nykytilanteessa julkinen sektori kärsii yksilötasolla itse aiheutetusta taloudellisesta painolastista, jota ilman voisimme kohdentaa julkisia varoja paljon tehokkaammin.

- Meiltä on puuttunut rohkeutta kertoa nuorille, että pitäkää huolta itsestänne. Vanha sananlasku "jokainen on oman onnensa seppä" pitää edelleen paikkansa.

Petri Kejonen
kirjoittaja on Radion Ajankohtaistoiminnan päällikkö

Kommentoi aihetta

(30 kommenttia)

Kirjoita uusi kommentti

Kirjoita kommentti

Käytäthän nimimerkkiä. Emme julkaise nimellä kirjoitettuja viestejä.

Pysythän aiheessa. Vain aiheeseen liittyvät viestit julkaistaan.

Viestisi luetaan toimituksessa ennen sen julkaisemista. Haluamme tarjota sinulle mahdollisuuden hyvin perusteltuun, laadukkaaseen ja moniääniseen keskusteluun. Tarkemmat pelisäännöt voit lukea tästä linkistä.

Vastaa alla olevaan kysymykseen. Kysymyksen on tarkoitus varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.

Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.

Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen.

Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.

Viisas mies

Ilmoita asiattomasta kommentista

ja kodin tulee valmistaa lasta kohtaamaan kaikki oppiläksyt kannustavasti ihan itse ... ja muualla elämässä tärkeitä ovat paikalla olevat ... vaikeus on kasvun mahdollisuus ... innostus oikea valinta jne ... Viisaat vanhemmat esille!



MKI

Ilmoita asiattomasta kommentista

Hyvä Martti!

Olen täysin samaa mieltä. Olen myös huomannut saman ongelman. Julkisessa keskustelussa ei enää puhuta yksilön velvollisuuksista. Kesksutelun kääntyminen velvollisuuskista yksilön oikeuksiin rapauttaa yhteiskuntaa. Ollaanko nykyään niin tyhmiä ja laiskoja että uskotaan yhteiskunnan rakentuvan pelkille oikeuksille velvollisuuksista välittämättä? Tässä kaivataan keskusteluilmapiirin muutosta, kohti oikeuksien ja velvollisuuksien tasapainoa.



Minna

Ilmoita asiattomasta kommentista

Kun oikein ajatteleen Ahtisaari puhuu niin totta. Nykyään kaikki pitäisi kaikkien saada valmiina eteen ja heti. Jos ei heti ole parasta (lue: helppoa) työpaikkaa ja isoa liksaa, aletaan ruikuttamaan ja ollaan niiiiin masentuneita ja syrjäytyneitä että. Omavastuu pakkaa usein unohtumaan -noin niinkuin hyvin karkeasti sanottuna. Yleistäähän ei pitäisi, mutta välillä pistää ihan pakostakin ajattelemaan.


Vanha

Ilmoita asiattomasta kommentista

Minnan kanssa pitkälti samaa mieltä. Vaikka ei pitäisikään tosiaan yleistää niin sellaista asennetta esiintyy, että vanhemmat ohjaistaa ensisijaisesti turvaverkoille. Pahoilla mielin sitä seuraa nuorta, jonka elämäneväät hupenevat jo alussa käsiin. Ja niillä eväillä tarkoitan itsenäisyyteen pyrkimystä, mahdollisuuksien käyttämistä (kun niitä nyt on), ja mahdollisuuksissa ensimmäisenä nuorella koulutus.


Ahtisaari puhuu asiaa

Ilmoita asiattomasta kommentista

Suomessa eletään yli varojen ja palkan käyttö on suunniteltu jo viikkoja etukäteen siten että kaikki menee mitä tulee. Tämän vuoksi millekään vastoinkäymiselle ei ole sijaa, ja kun sellainen tulee, odotetaan että joku muu tulee ja korjaa tilanteen.

Itse olen aina elänyt halvasti, ja kun töissä burnout uhkasi, irtisanouduin ja elin säästöilläni kunnes jaksoin palata työelämään, tietenkin eri työnantajalle. Muut vastaavassa tilanteessa kitkuttavat samassa työpaikassa kunnes tulee masennusdiagnoosi ja useiden vuosien saikut, ja sitten valittavat kuinka kukaan ei auta.

Omasta jaksamisestaan on otettava itse vastuuta ja purettava tilanne ennenkuin se etenee liian pitkälle. Jos on stressiä, se pitää ihan itse poistaa eikä odotella toivoen, että se häviäisi itsekseen.

Mikään tavara tai työpaikka tai asunto tai auto jne. ei ole oman terveyden menettämisen arvoinen. Rahankäyttö on suunniteltava niin, ettei esim. puolen vuoden työttömyyskään hetkauta taloutta.


SDP:n ehdokkaana...

Ilmoita asiattomasta kommentista

Näppärästi yritetään viedä asetelmaa siihen, ettei kokoomus tässä ole yksin syypää, ja että "kyllä demaritkin". Samalla tosin unohtuu se, ettei kritiikissä ole juurikaan puhuttu puolueista, ja siten heitto sdp:stä tässä yhteydessä vaikuttaa tökerön tarkoitushakuiselta.

Saahan Ahtisaari sanoa, mitä haluaa, mutta eipähän ole nimissään lanseerannut samalla tapaa näyttävästi yksioikoisen ylimielistä sivustoa. Siksi siis sanoisin, että jos jossain Maanpuolustus-lehdessä on jotain sanottu, niin kyllä se on Niinistön lanseeraamaan nähden aika silkkihanskatouhua.




jusu

Ilmoita asiattomasta kommentista

"Nykytilanteessa julkinen sektori kärsii yksilötasolla itse aiheutetusta taloudellisesta painolastista"

Mitä kaikkea tuo merkinneekään , en ymmärrä tuota.

Poliitikot tekevät politiikkaansa toisten Työtä ja Ansioita Verottamalla ja saavat Yksilötasolla päättää itse myös omista Ansioistaan.


Been there

Ilmoita asiattomasta kommentista

Yksilötasolla on ilman muuta vastuuta, mutta jos yksilötasolla ei kyetä välttämään kuorman aiheuttamista yhteiskunnalle, se johtuu usein siitä, että yksilö ei yksinkertaisesti sillä hetkellä pysty parempaan. Sikäli yksilön vastuusta puhuminen on vähän turhaa leukojen louskutusta.

Tarvittaisiin enemmän sellaisia yhteiskunnan tukitoimia, jotka lähtisivät siitä, että kartoitettaisin syrjäytymässä olevien ihmisten hyvin yksilöllisiä esteitä, toiveita ja mahdollisuuksia. Tällä hetkellä tukitoimet, sikäli kuin niitä on, ovat mekaanisia eivätkä ne huomioi yksilöä.

Kun yhteiskunnan tuki on henkilöä yksilöllisesti paremmin tukevaa, se auttaa ihmistä myös kantamaan vastuutta omasta elämästään.


Kaisa Savosta

Ilmoita asiattomasta kommentista

Ei ihme, että presidenttejä arvostellaan, kun esitetyt lääkkeet/toimenpiteet kohdistuvat nuorten lähimpiin vastuullisiin yhteiskunnan sijasta.


Järjen ääni

Ilmoita asiattomasta kommentista

Kaisa oot väärässä, pressat on oikeessa. Jos yksilöt, nuoret mukaanlukien heittäytyvät täysin yhteiskunnan paapottaviksi, ei ole enää pian yhteiskuntaa jäljellä koska sekin koostuu viimekädessä yksilöistä. Kyllä järjestys menee niin että A: kouluttaudut/pätevöidyt ammattiin niin että kykenet elättämään itsesi ja tulevan perheesi, B: teet päätöksen lastenhankinnasta C: kasvatat lapsista kelvollisia kansalaisia jotka kykenevät myöhemmin pitämään huoita myös itsestään.


E-PK

Ilmoita asiattomasta kommentista

On tosiaan hieman harhaanjohtavaa puhua yhteiskunnan velvollisuuksista. Jokaista yksilön oikeutta vastaa aina toisen yksilön velvollisuus. Jotta joku voi saada tukea vaikkapa työttömyytensä takia, on joidenkin toisten käytävä töissä ja maksettava veronsa. Kuten Ahtisaari oikein totesi, Meillä on aivan liian vähän keskusteltu siitä, mitkä ovat itse kunkin meistä velvollisuudet yhteiskunnan jäseninä. Esimerkiksi perusoikeusuudistuksessa tämä näkökulma unohdettiin täysin ja puhuttiin vain oikeuksista.

Tuoreimmat aiheesta: Blogi

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä