Petri Salo kiisti syytteet oikeudessa
Kansanedustaja Petri Salolle (kok.) luettiin perjantaina Pohjanmaan käräjäoikeudessa syytteet törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja lahjuksen antamisesta. Salo kiisti oikeudessa ajaneensa ylinopeutta ja vetosi tutkavirheeseen. Samalla oikeus joutuu ottamaan kantaa siihen, onko kahvikupin tarjoaminen lahjomista.
Kiistatonta on, että Salo on ajanut toukokuun viimeinen päivä Alahärmästä Vaasaan poikansa Peugeot 207 -merkkisellä autolla. Salon oman kertomuksen mukaan hän ajoi poikkeuksellisen rauhallisesti, koska auto oli outo ja siinä on manuaalivaihteet, joihin Salo ei ollut tottunut.
Tutka-autoa ajanut vanhempi konstaapeli mittasi kuitenkin Salon nopeudeksi varmuusvähennyksen jälkeen 138 km/h klo 18.30 aikoihin suoralla tiellä Vöyrin keskustan jälkeen. Tavoittaessaan Saloa vajaan kuuden kilometrin matkan hän joutui ajamaan korkeimmillaan 175 km tuntinopeudella. Pysähdyttyään Salo kiisti heti ajaneensa ylinopeutta.
Oikeuden vedettävä raja lahjuksen antamiselle
Tilanne Salon pysäyttämisen jälkeen kesti vajaan tunnin. Salo perusteli konstaapelille eri tavoin, miksi hän ei olisi voinut ajaa ylinopeutta. Hän vetosi asemaansa kansanedustajana ja ammattiinsa poliisina. Oikeudessa Salo kertoi, ettei voisi kuvitella ajavansa "tappajan" nopeutta, ja koki voimakasta häpeää tilanteessa.
Salon pysäyttäneen poliisin mukaan Salo esiintyi hyvin vakuuttavasti ja vetosi tutkavirheeseen. Kirjallisen huomautuksen hän oli valmis ottamaan. Lopulta, kun vanhempi konstaapeli oli kirjoittamassa ajokieltoa, Salo oli tämän mukaan sanonut "Ei tätä prosessiin tarvitse viedä. Minä tarjoan pullakahvit koko yksikölle".
Salo itse pitää mahdottomana, että poliisia voisi lahjoa kahvikupin voimalla. Hän häpesi tilannetta, koska muissa partioissa oli tuttuja poliisimiehiä. Hän koki velvollisuudekseen olla ystävällinen ja selittää tilannetta kollegoilleen ja teki kahvitarjouksen tästä syystä.
Tuomion antaminen siirtyi
Johtava kihlakunnansyyttäjä Peter Levlin vaati Salolle ehdollista vankeusrangaistusta tai ankaraa sakkorangaistusta törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja lahjuksen antamisesta. Syyttäjä totesi loppulausunnossaan, että Salon teko oli aktiivista lahjontaa ja oikeudenmukainen rangaistus on ehdollinen vankeus.
Lisäksi vaaditaan neljän kuukauden mittaista ajokieltoa ja todistelukustannusten korvaamista. Salo on ollut väliaikaisessa ajokiellossa tekopäivästä 31.5. alkaen.
Salon asianajaja Hannu Riihioja vetosi Salon matkoihin kuluttamaan aikaan ja ihmetteli, miksi Salo olisi ajanut muuten normaalinopeudella, mutta tässä kohtaa kiihdyttänyt niin paljon. Puolustus nojasi tutkavirheeseen, sekä todistajalausuntoon. Salon nimeämä todistaja oli kertomansa mukaan ajanut samalla suoralla Salon ohi, ja oli aivan varma, ettei Salo ajanut ylinopeutta.
Todistaja oli lukenut tapauksesta lehdistä ja ottanut itse Saloon yhteyttä sähköpostilla. Oikeudessa sattui erikoinen tapaus, kun todistaja istui vahingossa salissa ennen aikojaan ja kuuli myös aiempien todistajien puheet. Tästä syystä hän ei lausunut todistajanvalaa.
Koska asian käsittely venyi pitkälle iltapäivään, laamanni Johan Eklund antaa jutussa tuomion keskiviikkona 22.9.
Tuoreimmat aiheesta: Pohjanmaa
Työt jatkuvat Seinäjoki-Oulu radalla
Seinäjoki-Oulu ratahankkeessa vuosi 2012 on työntäyteinen. Työt ovat jo hyvässä vaiheessa, mutta myös tulevana kesänä ratatyöt vaikuttavat jonkin verran junaliikenteeseen.
Ruokaperunan istutus täydessä vauhdissa
Syys- ja talviperunan istutus on päässyt tällä viikolla täyteen vauhtiin. Istutuksia on hidastanut viileä kevät. Samasta syystä myöskään paikkallista varhaisperunaa ei kannata odotella juhannuspöytään.
Hirvet harhailevat Vaasan moottoritiellä
Poliisi kehottaa autoilijoita Vaasan moottoritiellä lähiviikkoina varovaisuuteen. Emon karkottamat vuoden ikäiset hirvivasat ovat Vaasan moottoritiellä jokavuotinen ilmiö. Hirviä on eksynyt myös kaupungin keskustaan.
Suupohjan radalla juhlitaan
Suupohjan rata täyttää 100 vuotta. Aikoinaan Suupohjan radalla kulki myös henkilöliikennettä. Nykyään liikenne on pelkästään tavarankuljetusta, mutta juhlapäivän kunniaksi radalla kuljetetaan museojunalla matkustajia.
Ilmajoen kunta pitää Yli-Lauroselan museon auki
Museovirasto sulki talomuseon, mutta nyt kunta lähtee ainakin kesän ajaksi vetämään toimintaa. Museo on auki kesäkuusta elokuuhun. Ilmajoella on perustettu työryhmä miettimään museon tulevaisuutta.
Seinäjoen itäisen ohikulkutien yleissuunnitelmalle lainvoima
Korkein hallinto-oikeus on hylännyt Seinäjoen itäisen ohikulkutien yleissuunnitelman hyväksymispäätöksestä tehdyt valitukset. Tiesuunnitelma lähtee seuraavaksi lausuntokierrokselle kuntiin.
Valmistuvia muistetaan tänään
Monissa oppilaitoksissa vietetään tänään valmistujaispäivää. Maisterit saavat todistuksensa ja myös alueen ammattikorkeakouluissa juhlitaan tutkintonsa suorittaneita. Seinäjoen ja Vaasan AMK:sta valmistuneiden nimet löytyvät myös täältä!
Alisuorittanut VPS ryhdistäytyi HJK:n kustannuksella
Steven Morrisseyn maali riitti VPS:lle yllätysvoittoon kotiottelussa mestari-HJK:ta vastaan. Helsinkiläisten viiden ottelun mittainen voittoputki katkesi.
Kaapeli-tv pimeni kymmenissä tuhansissa kodeissa Pohjanmaalla
Anvian kaapeliverkko pimeni suurelta osin päivällä eri puolilla pohjalaisaluetta. Ongelma kosketti laajimmillaan lähes puolta Anvian kaapeliverkon asiakaista, eli yli 33 000 taloutta.
Saarakkala: Puoluetuki ja nuorisojärjestötuki uudistettava
Perussuomalaisten Vesa-Matti Saarakkala vaatii, että puoluetuki uudistetaan eduskuntavaalien äänimäärään perustuvaksi. Myös poliittisten nuorisojärjestöjen valtiolta saama tuki on sidottava puolueiden vaalikannatukseen perustuvaksi.

Kommentoi aihetta
(0 kommenttia)
Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.
Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.
Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.
Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.