Petteri Orpo uskoo kasitien parannuksen toteutuvan
Varsinaissuomalaiset kansanedustajat tekevät hartiavoimin töitä, jotta kasitien parantaminen alkaa ensi vuonna. Myös Itämeren suojelurahojen niukkuus noussee keskusteluun. Kasitielle tai Itämerelle tänä vuonna suunnatuista varoista ei ole vielä tehty lopullista päätöstä.
Varsinais-Suomen maakuntahallituksen puheenjohtaja, kansanedustaja Petteri Orpo uskoo, että valtatie kahdeksan parantaminen toteutuu.
Orpo muistuttaa, että kasitien parannus on mukana liikennepoliittisessa selonteossa ja kevään kehysriihessä hankkeelle luvattiin sata miljoonaa.
- Valitettavasti näyttää siltä, että tässä vaiheessa sitä rahaa ei olla osoittamassa ensi vuoden budjettiin. Ensi vuodelle pitäisi ehdottomasti saada ainakin pari miljoonaa starttirahaa, jotta olemassa olevat ympäristöluvat eivät vanhene, Orpo huomauttaa.
Itämeren tilanne huolestuttaa
Kasitien ohella Orpoa harmittaa, että Itämeren suojelutoimenpiteiden varat kuihtuivat viidestä miljoonasta kolmeen miljoonaan.
- Itämerelle varattu kolmen miljoonan euron summa on kuitenkin suurempi kuin mitä viime hallituskaudella Itämerelle osoitettiin vuositasolla.
- Henkilökohtaisesti olen huolissani Itämerestä ja otamme asian varmasti esille budjettiriihessä, Orpo sanoo.
Salon seudun työttömyys on otettu huomioon
Orpon mukaan leikkaukset ovat ymmärrettäviä, sillä Suomen budjetti rakentuu yli kuuden miljardin euron velanotolle. Kaikkialta Varsinais-Suomessa ei kuitenkaan leikata.
Ei tämä ole vielä loppuun taputeltu. Aiomme laittaa kovan paineen päälle kasitien osalta.
- Varsinais-Suomi saa eniten rakennemuutosrahoja. Se on osoitus siitä, että erityisesti Salon seudun työttömyys on otettu vakavasti.
- Tässä vaiheessa budjettityötä sinne on osoitettu viisi miljoonaa euroa. Lisäksi on kirjattu, että rahoitusta ollaan tarvittaessa valmiit lisäämään, Orpo toteaa.
Lopullinen budjetti elää vielä
Orpo toteaa, että valtatie kahdeksalle ja Itämerelle suunnatuista varoista ei ole lopullisesti vielä päätetty tämänkään vuoden osalta.
- Nyt on vasta saatu valtiovarainministeriön esitys asiasta. Tässä tulee vielä hallituksen budjettiriihi ja sen jälkeen eduskunta tekee joulukuussa asiasta lopullisen päätöksen.
- Ei tämä ole vielä loppuun taputeltu. Aiomme laittaa kovan paineen päälle kasitien osalta, Orpo lupaa.
Tuoreimmat aiheesta: Turku
Yliluonnolliset kokemukset tutkijoiden syyniin
Turun yliopistossa alkaa kolme Suomen Akatemian rahoittamaa tutkimusprojektia, joilla pureudutaan ihmismielen syövereihin.
Turun Tyttöjen Talossa herkutellaan suklaalla ravintolapäivänä
Suklaaherkkujen ohella vierailijat voivat tutustua Turun Tyttöjen Talon ensimmäisissä avoimissa ovissa talon toimintaan.
Turussa rikottiin kevään lämpöennätys: +26,9
Ukkoskuuroja saadaan viikonlopun aikana Etelä- ja Keski-Suomessa.
Pantteri-patsas jälleen Loimaalle - Bisons mestaruusjuhlissa
Loimaan Bisons pudotti kotkalaisen KTP-Basketin kyydistään ja voitti näin jälleen miesten korisliigan mestaruuden.
Salama sytytti tulipalon Loimaalla
Vaarana oli, että tuli leviää hallirakennuksesta asuintaloon.
Juhani Tammisen patsas saapuu Raisioon
Aurinkokuninkaan patsas on kauppakeskuksessa lauantaista lähtien.
Tiistain ampumavälikohtauksen uhri pahasti loukkaantunut
Poliisi pyytää havaintoja ampujasta ja tämän naisystävästä. Kaksikko on edelleen kateissa.
Turussa nautitaan helteestä
Helleraja on rikottu eri puolilla Varsinais-Suomea perjantaina.
Helleraja rikki Mynämäellä
Perjantaina rikottiin tämän tämän vuoden Varsinais-Suomen lämpöennätys.
Polkupyörävarkaita liikkeellä - poliisin mukaan suunnitelmallista toimintaa
Erityisesti yksi polkupyörämalli on Salon poliisin mukaan varkaiden kohteena.
