Pianonviritys vaatii taitoa ja keskittymistä
Hannu Aitoaho virittää kainuulaisia pianoja ja ajautui alalle musiikkiliikkeessä työskenneltyään. Hän sanoo, että pianonviritys on kuin polkupyörällä ajaminen - taito ei pääse unohtumaan kun pohja on vahva.
Hannu Aitoaho on virittänyt pianoja pian neljä vuosikymmentä, ja päätyi aikoinaan Etelä-Suomeen Fazerin tehtaalle oppiin musiikkiliikkeessä työskenneltyään. Kokemusta on kertynyt niin, että monessa perheessä Aitoaho virittää samaa pianoa jo alkuperäisten asiakkaiden lapsenlapsille.
Aitoaho kertoo, kun hän oli ollut virittämässä vanhainkodin pianoa.
- Sieltä kiikkustuolista yksi mummo antoi palautetta, että soita kunnolla sitä pianoa. Hän ihmetteli myös, miksi on pitänyt tällainen esiintyjä tilata kun pimputtaa mitä sattuu ja samaa koko ajan. Piti lopulta pyytää poistamaan yleisö paikalta, että pystyi keskittymään.
Pianonvirittäjän ei tarvitse olla virtuoosimainen pianonsoittaja, mutta sävelkorvan ja kädentaitojen pitää olla hyvät, samoin keskittymiskyvyn.
- Pitäähän minun testata virittämisen päätteeksi pianon sointi, ja siinä hämään äkkinäistä, että osaisinkin soittaa. Mutta en ole sitä urakkaa ottanut, että olisin pianon soittamista harjoitellut, Aitoaho kertoo.
Yksinkertaiset työkalut
Aitoahon työkalusalkusta löytyy muun muassa viritysavain, meisseleitä sekä mustia läpysköitä, jotka ovat pianonkielien erottimia. Pianossa on yleensä noin 230 kieltä.
- Yhden painikkeen takana on kolme kieltä, ja näillä erottimilla saan viritettyä yhden näistä kolmesta kerrallaan. Viritän jokaisen kielen kahteen kertaan. Pianonviritys vie yleensä pari tuntia aikaa.
Aitoaho on kohdannut vanhoja, epävireisiä pianoja, jotka hän on saanut vielä soimaan.
- Hyvässä pianossa on metallinen sisus, silloin se pysyy kunnossa. Joskus joutuu remonttihommiin, kun on tarve vaihtaa vasaroita tai kieliä.
Kotioloissa pianoa ei saa pilalle pidettyä, ellei sijoita soitinta suoraan patterin tai tuuletusräppänän eteen.
- Pianon rakennusmateriaali puu elää, ja viritystarve on vähintään kerran vuodessa. Paljon soitettavassa pianossa myös kielet löystyvät.
- Minulla on tapana merkitä pianon sisään päivämäärä kun pianon viritän, ja joskus aikaa on saattanut vierähtää kymmenenkin vuotta, vaikka asiakas muistelee kuluneen vain pari vuotta, Aitoahoa hymyilyttää.
Tuoreimmat aiheesta: Kainuu
Taantumassa on tilaa second handille
Yhä korkeammalle kipuavaa yleistä hintatasoa paetaan kirpputoreille, mutta hinnat ovat nousseet sielläkin. Taantuman yleisiä vaikutuksia kirpputoritoiminnalle on hankala arvioida.
Lukkarivelho nauttii vielä talviharjoittelusta
Toni Kohonen kertoi tiistaina Yle Urheilun haastattelussa mietteitään tiistaina julkistetusta sopimuksesta.
Toni Kohosen ura jatkuu Sotkamossa ensi kaudellakin
Lukkarivelho jatkaa uraansa myös ensi kaudella Sotkamon Jymyssä.
Talvivaaran jätevesi muuttui oranssiksi - juoksutus keskeytetty
Talvivaara joutui keskeyttämään etelän suunnan jätevesijuoksutuksen tänään. Häiriö raudansaostuksessa muutti jäteveden värin oranssiksi kilometrien matkalta.
Tonteri: Menestyseväät on haettava ulkomailta
Lumilautailun kaksinkertaisen maailmanmestari Roope Tonterin tähtäin on jo ensi talvessa ja Sotshin olympialaisissa. Harjoittelu kisoissa pärjäämiseksi ei kuitenkaan Suomessa onnistu, vaikka Kuusamo ja Vuokatti ovat paikkoja rakentaneetkin.
Työttömyys ei hellitä otettaan
Työpaikkoja ei ole tarjolla Kainuussa. Kainuun ELY-keskuksen työllisyyskatsauksen mukaan erityisesti nuorisotyöttömyys on kasvanut maakunnassa 40 prosenttia vuodentakaiseen verrattuna.
Julkkikset eivät Cannesin elokuvajuhlien osastoilla hengaile
Suomen markkinointi elokuvien tekomaana on pitkiä päiviä maaosastolla, ihmisten tapaamista ja oikeiden ihmisten löytämistä. Suurimpia elokuvatähtiä ei kuitenkaan maiden osastoilla tapaa. Cannesin elokuvajuhlilla ensiesityksen saanut lyhytelokuva The North on saanut kutsuja kansainvälisille filmifestivaaleille.
Putkimiehen pitää osata myös puhetaidot
LVI-ala on ollut nuorten suosiossa jo pitkään. Alalle valmistuvien nuorten kannattaa muistaa, että työ opitaan kunnolla vasta töitä tekemällä, mutta sosiaalisissa taidoissa nykynuoret ovat edeltäjiään parempia.
Kansalaiset pääsevät suunnittelemaan uutta sairaalaa - "enemmän taidetta, vähemmän jonoja"
Kainuun uuden keskussairaalan suunnittelussa halutaan kuulla kansalaisten mielipiteitä. Kehittäjäasiakkaat voivat vaikuttaa muun muassa sairaalan viihtyisyyteen ja hoitoympäristöjen toimivuuteen.
"Olemme uskonnon lukutaidottomia"
Maahanmuuttaja voi turvautua ongelmissaan kirkon apuun, koska muut eivät ymmärrä hänen uskonnollista taustaansa. Vaikka uskonto ei ole sama, uskonnollisuus yhdistää ja herättää luottamusta.
