Pidä varasi sähköjen palautuessa - tunnista vaarallinen nollavika
Kun sähköt saa sähkölinjojen katkeamisen jälkeen vihdoin takaisin, on tärkeää olla varuillaan. Jos huomaat, että sähkölaitteiden toimivan oudosti, valojen palavan normaalia kirkkaammin tai himmeämmin, katkaise sähkö äkkiä pääkytkimestä.
Nollavian seurauksena sähkölaitteiden metalliset kuoret voivat tulla jännitteisiksi, ja jännite voi nousta pahimmillaan 230 voltista 400 volttiin. Tällöin joihinkin laitteisiin tulee ylijännitettä ja joihinkin alijännitettä. Poikkeuksellinen jännite voi levitä talon metallirakenteissa, rikkoa sähkölaitteita tai saada aikaan tulipalon, kerrotaan Turvallisuus ja kemikaalivirastosta.
Jos tunnistat nollavian tunnusmerkit, varmin toimenpide on katkaista sähkö nopeasti pääkytkimestä. On hyvä kuitenkin huomioida, että myös sähkökeskuksen metallinen runko voi olla jännitteinen.
Nollavikatilanteessa sähköjärjestelmän niin sanotut nollajohdot eivät ole ehjät. Tällöin sähkö lähtee kulkemaan talon metallisia rakenteita pitkin, jos talon maadoitus ei ole kunnossa. Nollavikoja havaitaan usein vanhoissa kiinteistöissä laajojen myrskyjen yhteydessä.
- Sen nollajohdon takia ei katkenneisiin sähkölinjoihin parane mennä koskemaankaan. Jos nollajohdossa on vielä jännitettä, niin sähköiskun vaara on suuri, koska nollajohto on ainoa jota ei ole eristetty sähkölinjoissa, kertoo Eltelin asentaja Eero Malmberg.
Nollavika voi tulla, kun jokin osa sähköverkosta saadaan takaisin toimintaan, mutta lähellä on vielä muita vikakohtia, joiden nollajohdot ovat rikki.
Tuoreimmat aiheesta: Turku
Kanootilla halki Turun keskustan
Aurajoen Kevätmelonta tuo kanoottiarmadan Halisista Förille. Aurajokisäätiö kutsuu mukaan myös perheet ja vasta-alkajat.
Varsinais-Suomen hätäkeskus tiedottaa, klo 06.10
Ruskolla Vahdon Kirkkotiellä rivitalopalon tilanne ohitse. Savunmuodostus vähentynyt.
Yksi kuollut rivitalo palossa Ruskolla
Huoneistopalo levisi rivitalon kaikkiin asuntoihin. Yksi ihminen on saanut surmansa ja yksi toimitettu sairaalahoitoon.
Kevätretkellä on hauskaa rapsutella eläimiä
Moni lapsi suuntaa kevätretkelle maatilalle. Loimaalla sijaitsevalla kotieläintilalla on käynnissä kevätsesongin huippu. Lapsiryhmiä risteilee pitkin pihoja. Suosikkieläin on pupu.
Saattohoito alkoi U-sairaalalle
Varsinais-Suomen sairaanhoitopiiri lopettaa remonttirahojen syytämisen vanhaan U-sairaalaan. Alkuperäisestä saneeraussuunnitelmasta on osin luovuttu, sillä huonokuntoisten osastojen korjaus olisi tullut liian kalliiksi.
Kameravalvonnan puuttuminen hämmentää Salossa
Salon kaupungin kolme vuotta sitten asentamat valvontakamerat eivät ole toimineet koskaan. Asia paljastui tällä viikolla Salon Seudun Sanomien jutussa. Osa kaupunkilaisista pelkää rikollisuuden kasvavan.
Aulis Ruostepuro oli Turun teatterielämän voimahahmo
Pitkän linjan turkulainen teatterivaikuttaja Aulis Ruostepuro on kuollut 86-vuotiaana.
Perunasta kasvoi varteenotettava tuliaiskukka
Jos joku ilmoittaa nykyisin tuovansa perunaa pöytään, niin välttämättä kyse ei ole ruokatarpeista. Peruna on myös kesäkukka, joka kelpaa vaativallekin puutarhaharrastajalle.
Rakastetut haahkat palaavat Aurajokeen
Haahkat nousivat kulttuuripääkaupunkivuoden yleisösuosikeiksi. Jokirannan silmäniloina haahkat tulevat olemaan seuraavat kymmenen vuotta.
Lisälautta avustaa Saaristotiellä
Saaristotien viikonlopun autoruuhkia puretaan neljän lautan voimin. Perjantaina ja sunnuntaina Paraisten ja Nauvon välille lisätään varalautta.

Kommentoi aihetta
(0 kommenttia)
Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.
Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.
Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.
Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.