Piekka: Akava ei kokenut painostusta
Julkinen kiistely painostuksesta Lex Nokian valmistelussa jatkuu. Helsingin Sanomat paljasti maanantaina, että Työnantajien Elinkeinoelämän keskusliitto EK painosti korkeasti koulutettujen palkansaajien Akavaa Lex Nokian taakse jo vuonna 2006.
YLEn Aamu-tv:n tavoittama Akavan entinen puheenjohtaja Risto Piekka kuitenkin kiistää painostuksen. Piekka toimi Akavan puheenjohtajana vuosina 1999 - 2007.
- Kukaan ei ottanut ainakaan minuun yhteyttä, ei Nokiasta eikä EK:sta, Piekka sanoi.
HS:n mukaan EK:lla ja Nokialla oli lain kanssa kiire. Ne yrittivät saada lakiesityksen eduskunnan käsittelyyn jo vuonna 2006 ennen kansanedustajien kesälomia. Akavan vastustus kuitenkin viivästytti hanketta yli vuodella.
Helsingin Sanomien keräämistä tiedoista ilmenee myös, että Nokia oli alusta lähtien tiiviisti mukana lakimuutoksen valmistelussa.
Piekka korostaa, että Akava kaatoi esityksen Lex Nokiasta vuonna 2006. Neuvotteluprosessi oli Piekan mukaan äärettömän hankala.
- Jos joku järjestö ajaa yksin jäsentensä etuja, paineet ovat kovat kaikkien osapuolten kohdalla.
Piekan mukaan on mahdollista, että joku on voinut tulkita neuvottelut painostukseksi.
- Kyse on siitä miten tilanne määritellään, mutta vaikka neuvotteluissa otettiin yhteen, se oli reilua tappelua siitä kuka voittaa, Piekka kertoo.
Lex Nokiassa on kyse sähköisen viestinnän tietosuojalain muutoksesta. Uusi laki antaisi yrityksille oikeuden selvittää työntekijöidensä sähköpostiviestien tunnistetietoja. Lain ratkaiseva käsittely alkaa eduskunnassa tiistaina.
Tuoreimmat aiheesta: Kotimaa
Hukkuneiksi epäiltyjä etsitään Naantalissa ja Kuopiossa
Naantalissa on kadonnut nuorukainen, joka oli hypännyt Kuparivuoren kalliolta mereen vahvasti päihtyneenä. Kuopiossa katosi lauantai-iltana noin 70-vuotias kalareissulla ollut mies.
SPR auttaa nuoria kaduilla, puhelimitse ja netissä
SPR auttaa nuoria viikonlopun ajan monin tavoin. Hyvinkään ampumavälikohtauksessa kuoli kaksi ihmistä.
Mies kuoli putkaan Vantaalla
Vuonna 1982 syntynyt mies menehtyi lauantaina putkatiloissa voimankäyttötilanteessa. Hänet oli tuotu putkaan edeltävänä yönä.
Poliisi: Hyvinkään ampuja toimi yksin
Poliisi on kuulustellut kymmenkunta epäillyn ystävää lauantain aikana. Miehen kuulustelut jatkuvat sunnuntaina.
Poliisi löysi koululaiseen törmänneen autoilijan Alavudella
Tapahtuneella ei ole yhteyttä Kanta-Hämeessä tapahtuneisiin yliajoihin. Yliajaja on 77-vuotias nainen.
Arkkipiispa Mäkinen: Nyt on aika tukea, eikä etsiä syitä
Arkkipiispan mukaan Hyvinkään tragedia nostaa silti väistämättä kysymyksiä suomalaisesta yhteiskunnasta. Tuusulan Jokelan ja Kauhajoen ampumiset palaavat monen mieleen.
Metallin vasemmisto vääntää kättä sihteeristä
Metallityöväenliiton liittokokous kokoontuu neljäksi päiväksi Tampereelle. Liiton nykyinen sihteeri kohtaa kolme haastajaa. Lopullinen valinta selviää tiistaina.
Kriisipuhelin antaa apua järkyttyneille nuorille
SPR auttaa Hyvinkään ampumavälikohtauksesta järkyttyneitä nuoria puhelimitse ja itse tapahtumapaikalla.
Räsänen: Aseiden säilyttämisen sääntöjä voisi tiukentaa
Sisäministeriön työryhmä pohtii tiukennuksia aselakiin. Räsäsen mukaan muutokset aselakiin tulevat voimaan tämän vaalikauden aikana.
Hyvinkään uhrit samasta koulusta
Menehtyneet opiskelivat Hyrian yksikössä Hyvinkäällä. Hyrian yksiköissä Hyvinkäällä ja Riihimäellä järjestetään suruliputus maanantaina ja tarjotaan kriisiapua.

Kommentoi aihetta
(0 kommenttia)
Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.
Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.
Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.
Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.