Pielaveden uusi kunnanjohtaja aloittaa tänään
Lohjalta kotoisin oleva 33-vuotias Mika Sivula siirtyi Pielaveden johtoon keskustan eduskuntaryhmän koulutuspoliittisen sihteerin tehtävistä.
Pielaveden uusi kunnanjohtaja Mika Sivula aloittaa työnsä tänään. 33-vuotias, Lohjalta kotoisin oleva Sivula on teologian maisteri, ja hän siirtyi Pielaveden johtoon keskustan eduskuntaryhmän koulutuspoliittisen sihteerin tehtävistä.
Pielaveden entinen kunnanjohtaja Sami Miettinen siirtyi keväällä kunnanjohtajaksi Vihtiin.
Tuoreimmat aiheesta: Savo
Vaatimaton nukkumatti on vuoden kysiläinen
Anestesialääkäri Matti Turunen palkittiin muiden työntekijöiden myöntämällä palkinnolla keskiviikkona. Turunen on työskennellyt KYSin palveluksessa jo yli 30 vuotta.
Siviilipoliisi valvoo nyt ajotapaasi – "kiihdytykset ja kiilaamiset pyritään havainnoimaan salaisesti"
Poliisi käyttää tunnuksettomia autoja entistä enemmän ajotavan valvontaan, kertoo liikkuvan polisiin Kuopion yksikön ylikomisario. Tunnuksettomat poliisiautot tarkkailevat esimerkiksi kaahailua, kiilailua ja turvavälejä.
Pakkausjätteen kierrätykselle paras paikka on marketin piha
Kokeilu Tampereella, Kuopiossa ja Lapinlahdella osoitti, että jätteen keräyspisteiden sijainnilla ja selkeillä lajitteluohjeilla on merkitystä.
Talvivaara juoksuttaa jälleen
Talvivaaran kaivosyhtiö on käynnistänyt uudestaan jätevesijuoksutukset etelän suuntaan. Yhtiö joutui keskeyttämään liikavesien juoksutuksen etelän, eli Vuoksen vesistön suuntaan eilen iltapäivällä, koska Lumijoen vesi värjäytyi oranssiksi kilometrien matkalta.
Elohopealamput eivät pian valaise valtion teitä
Elohopeavalaisimien tilalle tulee energia säästäviä suurpainenatriumlamppuja.
Uusi energiatekniikan tutkimusyksikkö tuo työtä Varkauteen
Lappeenrannan teknillinen yliopisto aikoo perustaa Varkauteen uuden tutkimusyksikön. Yksikkö halutaan perustaa jo tänä kesänä ja siellä on tarkoitus tutkia energiatekniikkaa ja hajautettua energiantuotantoa.
Tiet rapistuvat rahapulan vuoksi Itä-Suomessa
Pohjois-Savon ELY-keskuksen alueelta jää liian pienen budjetin vuoksi siltoja ja sivuteitä korjaamatta. Tilanne vaikeuttaa tulevaisuudessa elintarvike- ja energiakuljetuksia.
Europarlamentaarikko palasi vanhaan nimeensä
Keskustan europarlamentaarikko Riikka Manner on nyt Pakarinen.
"I love Kuopio"-graffitikilpailun voittoteokset nähtävillä parkkitalon seinässä
Haapaniemen pysäköintitalon seinä sai tänään väriä pintaansa Kuopiossa. Betoniseinällä on nyt näkyvillä kolmen parhaan tiimin teokset.
Ultraäänitutkimus varmisti Kuopion vanhojen puiden kunnon
Arboristi Teppo Suoranta tarkastaa 70 puun kunnon Kuopiossa. Snellmaninpuistossa hän mittaa puita ultraäänellä ja mikroporauksella. Kaupungissa on kiistelty siitä, ovatko puistojen vanhat puut vaarallisen lahoja.
