Pienet järistykset ovat arkipäivää Suomessakin
Pohjois-Suomen maankuoren liikkeistä on saatu uutta tietoa tuoreessa laajassa kansainvälisessä tutkimusprojektissa. Tutkimuksen mukaan maankuoren pienet täristykset sijoittuvat samoihin kohtiin maan kuoren rakenteessa olevien siirrosten kanssa.
Aiemmin oletettiin, että pieniä järistyksiä aiheuttavia maankuoren liikkeitä voisi esiintyä periaatteessa missä tahansa. Laajaan kansainväliseen tutkimusprojektiin liittyvässä oululaistutkimuksessa havaittiin kuitenkin, että järistykset keskittyvät nimenomaan suurten siirrosalueiden välisille linjoille, joita risteilee pitkin Pohjois-Eurooppaa.
Seismologi Elena Kozlovskayan mukaan aktiivisinta maankuoren liikkuminen näyttää olevan Tornionjokilaakson ja Perämeren pohjukan alueilla. Siellä yhtenä syynä on alueen voimakas maannousu-ilmiö.
- Japaniin verrattuna meillä on vakaa maaperä, mutta voidaan sanoa, että myös meillä maanjäristykset ovat mahdollisia.
Käytännössä puhutaan kuitenkin hyvin lievistä alle kahden magnitudin järistyksistä, joita havaitaan lähinnä vain mittauslaitteilla.
Laaja mittausverkosto
Nyt saatu tieto pohjoisen monista järistyksistä on seurausta siitä, että tällä kertaa mittauspisteitä oli käytettävissä poikkeuksellisen paljon. Edelleen analyysivaiheessa olevassa tutkimuksessa havaittiin käytännössä se, että aivan joka paikkaan ei kannata rakentaa ainakaan sellaisia rakenteita, jotka ovat erityisen herkkiä maankuoren tärähtelylle.
Oulun yliopiston Sodankylän geofysiikan laboratorion johdolla Suomeen rakennettiin normaalin mittausverkon lisäksi yhteensä 35 väliaikaista mittausasemaa. Kaikkiaan käytössä oli 58 eri mittauspistettä Pohjoisen Suomen, Ruotsin ja Norjan sekä Venäjän alueella.
Tutkimuksessa mittauspisteitä oli myös suunniteltujen ydinvoimapaikkakuntien Simon ja Pyhäjoen läheisyydessä. Pyhäjoen alueen tuloksia ei vielä ole käytettävissä. Simon läheisyydestä rekisteröitiin järistyksiä. Voimakkuudeltaan ne olivat kuitenkin hyvin pieniä, korostaa Elena Kozlovskaya
- Mutta ne näyttävät, että siellä on olemassa näitä aktiivisia siirroksia.
Tuoreimmat aiheesta: Oulu
Yksi kuoli rivitalopalossa Siikajoella
Tulipalon syttymissyytä ei vielä tiedetä.
Ympäristöministeriö tiukentaa virkavapauksiaan
Ministeriö ei aio jatkossa puoltaa esimerkiksi kaivosyhtiöihin töihin haluavien virkamiesten virkavapauksia. Kansliapäällikkö Hannele Pokan mukaan linjaus tehtiin, koska liikehdintä koettelee kansalaisten luottamusta.
Kannabiskauppa rehottaa Raahessa
Kannabiksen kasvatus on rajussa nousussa Raahen seudulla. Poliisi on tutkinut alkuvuoden aikana lähes yhtä paljon huumausainerikoksia kuin viime vuonna yhteensä.
Varkausvyyhti käräjille - taustalla kymmeniä omaisuusrikoksia
Kaksi miestä on vastaamassa käräjillä syytteisiin useista rikoksista. Miesten kontolla on muun muassa Paavolan kirkkohopeiden varastaminen. Juttukokonaisuutta puidaan Ylivieska-Raahen käräjäoikeudessa useita päiviä.
Kulttuurimatkailu kaipaa lisää näkyvyyttä
Kulttuurin matkailullinen tuotteistaminen ei kiinnosta pohjoispohjalaisia yrittäjiä. Esimerkiksi Kainuussa ja Lapissa ollaan asiassa paljon aktiivisempia.
Oululaislasten lounaat liian suolaisia
Keittiöiden on syytä kiinnittää huomiota lapsille tarjoiltavien ruokien suolapitoisuuksiin. Valtaosassa Oulun kouluja ja päiväkoteja tarjotaan liian suolaisia lounaita.
Porkkanarahat johtivat järkiavioliittoon
Uusi 26 000 asukkaan Raahe aloittaa toimintansa vuoden 2013 alussa, kun Vihanti ja Raahe lyövät hynttyyt yhteen. Vihanti toivoo liitoksesta leveämpiä hartioita talouden hoitoonsa, Raahe iloitsee juna-asemasta.
Lyhyessä kesässä on kiire kukkia
Kasvien kukkimisessa on oma järjestys, jonka määrittelee esimerkiksi valon, veden tai lämmön määrä. Kylmistä öistä kasvit selviävät pakkasnesteellä tai karvapeitteellä.
Pihakaluston saa harvoin heti kotiin
Kalustemyymälät ovat yhä riippuvaisempia keskusvarastoista. Suosituimpia polyrottinkiryhmiä voi joutua odottamaan jopa viikkoja.
Vihanti ja Raahe sopivat yhdistymisestä
Vaikean taloustilanteen keskellä kamppaileva Vihanti on etsinyt vimmatusti kumppania. Yhdistyminen vaatii vielä valtioneuvoston hyväksynnän.

Kommentoi aihetta
(0 kommenttia)
Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.
Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.
Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.
Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.