Pienet opetusryhmät parasta ennaltaehkäisyä
Lastensuojelutoimenpiteet toteutetaan usein vasta siinä vaiheessa, kun on tarvetta turvautua järeämpiin keinoihin. Tämä johtuu lastensuojelutyön ylikuormituksesta, ja maksaa paljon. Ennaltaehkäisevä työ olisi huomattavasti edullisempaa.
Ennaltaehkäisevä lastensuojelutyö olisi huomattavasti edullisempaa kuin järeät suojelutoimet. Kaiken lisäksi paras ennaltaehkäisevä työ tehdään aivan muilla sektoreilla kuin lastensuojelussa. Näin väittää Nuorten Ystävien avopalveluiden tulosaluejohtaja Harri Lintala Seinäjoelta.
- Yksi esimerkki mielestäni parhaasta ennaltaehkäisevästä työstä ovat riittävän pienet opetusryhmät kouluissa. Ennaltaehkäisevä lastensuojelutyö on laaja-alaista ja usean sektorin yhteistyötä, johon ei välttämättä edes liity sosiaalitoimen tai lastensuojelun panos.
Lasten ja nuorten suojeluun käytetään yli kymmenen miljardia euroa tänä vuonna. Ennaltaehkäisevää työtä pystyttäisiin sillä summalla tekemään käsittämättömän paljon.
- On laskettu, että yhden vuoden laitossijoituksen hinnalla voitaisiin kustantaa esimerkiksi intensiivistä perhetyötä suoraan kotiin jopa seitsemäksi vuodeksi, jatkaa Harri Lintala.
Lapset on unohdettu palvelurakenneuudistuksessa
Reilut 250 lastensuojelualan ammattilaista pohtii tiistaina Framilla lastensuojelun ajankohtaisia haasteita. Luennoimassa on Lintalan lisäksi myös yksi maamme johtavista sosiaali- ja terveysalan asiantuntijoista, Tampereen yliopiston terveystieteen laitoksen dosentti Matti Rimpelä, joka on Lintalan kanssa samoilla linjoilla.
Rimpelän mielestä lapsiperheet, lapset ja nuoret on kokonaan unohdettu kuntien palvelurakenneuudistuksesta.
- Valtiolla ei ole lainkaan kattavaa lapsi- ja nuorisopoliittista strategiaa, vaikka näihin palveluihin käytetään tänä vuonna yli 10 miljardia euroa. Kukaan ei tiedä mitä tällä investoinnilla saadaan aikaan. Erityisesti on unohdettu heikoimmat eli lastensuojelun asiakkaiksi ajautuvat perheet, lapset ja nuoret, väittää dosentti Matti Rimpelä.
Tuoreimmat aiheesta: Kotimaa
Itäsuomalainen mustikka kukkii ja ei kuki - harvapuustoiset alueet ovat jo kesänlämpimiä
Ei myyrä ole ainoa, joka esiintyy sykleittäin - mustikka tekee saman. Yleensä huippusatoisaa mustikkavuotta seuraa vähän hillitympi sato. Paitsi että joskus tämä ei pidä paikkaansa, eivätkä hyvät ja huonot vuodet rytmity joka toiseksi vuodeksi.
Tyyt - tyyt - tyyt : "Kaikki asiakasneuvojamme ovat varattuja"
Suurimpien TE-toimistojen puhelinongelmat piinaavat työttömiä työnhakijoita. Osa asiakkaista on hätääntynyt, koska he pelkäävät menettävänsä korvauksia.
Toistakymmentä Gumball-hurjastelijaa kärysi törkeästä ylinopeudesta
Hurjastelevien autokuntien ralli läpi Suomen jatkuu vaihtokuljettajien avulla. Liikkuva poliisi on lisännyt näkyvää valvontaa reitin varrelle.
Myyräkuumetta voi ehkäistä loukuilla
Tautitapausten odotetaan lisääntyvän populaation kasvun myötä.
Ökyautoilijat yrittävät maksaa sakkoja käteisellä
Yli kymmeneltä Gumball -autolta mitattiin jopa 200 kilometrin tuntinopeuksia moottoritiellä. Osa autoista päätyi Salon poliisin pihaan, jossa jaettiin rangaistuksia törkeästä liikenteen vaarantamisesta. Kuskeilla on mukanaan suuri määrä käteistä ylinopeussakkojen maksamista varten.
Home-Sherlockin istahdus päättää asukkaan epätietoisuuden
Yksi kertoo löydöstään istahtamalla, toinen myös raapimalla. Vaikka työn seuraaminen voi olla kiehtovaa, asiakas ei ehkä haluaisi todistaa noita toimintoja. Tarkka-aistinen, nelijalkainen työntekijä nimittäin haistaa rakenteista hiipivän hajun varmasti. Homekoira saa työstään palkkion, asukas ison urakan.
Puutarhassa voi tähän aikaan mokata helposti
Puutarhassa on aika viimeistään nyt haravoida lehtiä, mutta puita ja pensaita ei pian enää kannata leikata. Kesä on kaksi viikkoa myöhässä, mutta saapuu nyt vauhdilla.
Oppisopimuskoulutuksen painopiste siirtyy nuoriin
Valtion säästöleikkuri iskee myös oppisopimuskoulutuksiin. Nuorten oppisopimuksien järjestämiseen tulee kuitenkin lisää rahaa.
Rankkasateen sulkema alikulku avattu Porissa
Porissa aamuinen kaatosade täytti alikulkuja vedellä ja jätti katuja veden alle. Nyt esimerkiksi poliisilaitoksen alikulku on saatu käyttöön.
Rauman Voiman öljyvuoto käräjille - syytetyt kiistävät
Vuonna 2011 tapahtunut öljyvahinko johtui syytteiden mukaan huolimattomuudesta ja laiminlyönneistä. Rauman Voiman mukaan öljysäiliöiden kuntoa oli valvottu normaalisti.
