Häme |

Pieni Letkun kylä perusti oman osuuskaupan

Kun Tammelassa Letkun kyläkaupan entiset yrittäjät päättivät jäädä eläkkeelle, kylä uhkasi jäädä ilman kauppaa. Letkulaiset päättivät perustaa osuuskunnan ja avata aivan oman kyläkaupan. Letkun Puodin palvelut lisääntyvät sitä mukaa kun lupa-asiat ovat kunnossa.

Tuula Kauppi piti Letkulla aiemmin kyläkauppaa, hänen työtään jatkaa myymälänhoitajana Kirsi Kaasalainen ja osuuskunnan puheenjohtajana on Asko Koivu.
Tuula Kauppi piti Letkulla aiemmin kyläkauppaa, hänen työtään jatkaa myymälänhoitajana Kirsi Kaasalainen ja osuuskunnan puheenjohtajana on Asko Koivu. Kuva: Markku Karvonen / Yle

Kun muualla maassa kyläkaupat ovat pistäneet luukkuja ikkunaan, Tammelan Letkun kylän asukkaat ovat tehneet rohkean liikkeen. Pelastaakseen kyläkaupan he ovat perustaneet Letkun Puoti -osuuskunnan ja avanneet vanhan Härkätien varrelle oman osuuskaupan. Letkun Puodin virallinen avajaispäivä on lauantaina, valtakunnallisena kyläkauppapäivänä.

Letkulla on asukkaita runsaat 350, osakkaita osuuskunnassa vajaat 100. Kukin osuus on 500 euroa. Päivittäistavaroiden lisäksi kaupassa on kahvila. Asiamiespostia kauppa ei vielä saanut. Tavoitteena on pian avata polttoainemyynti ja pienrautaosasto. Rakennukseen toivotaan löytyvän myös osa-aikainen parturi ja hieroja.

Oma kauppa jäi ainoaksi vaihtoehdoksi

- Meillä oli neuvotteluja parinkin yrittäjän kanssa, mutta kyllähän tämän tietää, että kyläkauppa työllistää eikä anna kunnon tuloa yrittäjälle. Päätimme perustaa osuuskunnan ja lähdimme hakemaan halukkaita. Tässä vaiheessa vajaa 100 ihmistä oli riittävä porukka kaupan perustamiseen, sanoo osuuskunnan puheenjohtaja Asko Koivu.

- Onneksi tukena on vielä vanha kauppiaspariskunta. Itselläni ei ole tällaista työkokemusta. Meillä on sitoutunut ostajakunta, sikäli on turvallista aloittaa. Valttimme on tarjota joustavaa palvelua. Ellei tätä olisi, lähimmät kaupat olisivat Somerolla, Forssassa ja Tammelan kirkonkylällä, sanoo osuuskunnan myymälänhoitajaksi palkkaama letkulainen Kirsi Kaasalainen.

Osakkaille on luvassa pieni pääoman korko

- Päätavoite on pitää kauppa pystyssä, mutta totta kai sen verran voittoon pyrimme, että voisimme jakaa kaupan lahjakortteina osuuspääomalle korkoa, kunhan osuuskunta alkaa tuottaa voittoa, sanoo Asko Koivu.

- Varsinkin johtokunnan jäsenet ovat olleet apuna siten, että omilla asiointimatkoilla he toimittavat myös kaupan asioita. Suuria ongelmia ei muuten ollut, mutta byrokratian hitaus meidät kyllä yllätti. Mm. oluen ja polttoaineiden myyntiluvat ovat kestäneet pitempään kuin odotimme.

Kesäasukkaat ovat kaupalle tärkeä ostajakunta. Kun vakinaisia talouksia on noin 160, kesämökkejä on noin 300, eli kesällä asukasmäärä lähes kaksinkertaistuu. Tarmo-lähikauppaketjuun kuuluvan osuuskaupan perustaminen on samalla osoitus Letkun hyvästä kylähengestä, sanovat Kirsi Kaasalainen ja  Asko Koivu.

Kommentoi aihetta

(5 kommenttia)

Kirjoita uusi kommentti

Kirjoita kommentti

Käytäthän nimimerkkiä. Emme julkaise nimellä kirjoitettuja viestejä.

Pysythän aiheessa. Vain aiheeseen liittyvät viestit julkaistaan.

Viestisi luetaan toimituksessa ennen sen julkaisemista. Haluamme tarjota sinulle mahdollisuuden hyvin perusteltuun, laadukkaaseen ja moniääniseen keskusteluun. Tarkemmat pelisäännöt voit lukea tästä linkistä.

Vastaa alla olevaan kysymykseen. Kysymyksen on tarkoitus varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Kiitos! Kommenttisi on lähetetty toimitukseen. Julkaisemme kommentteja arkisin klo 07-17 välisenä aikana.

Toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.

Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen.

Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.



Entinen kyläkauppias

Ilmoita asiattomasta kommentista

Onnen lisäksi tarvitaan ennen kaikkea asukkaiden uskollisuutta. Mikäli asukkaat tekevät kaikki merkittävät ostoksensa Prismassa ja Citymarketissa ja ostavat tulitikkunsa omasta kaupastaan, kauppa ei kauan elä.

Tämä on vaikea asia, koska me kaikki mielellämme ostamme halvemmalla laajoista valikoimista. Mutta jos haluatte kaupan pysyvän pystyssä, lähes kaikki ostokset on tehtävä sieltä.

Kesäasukkaat luultavasti kyllä käyvät tunnelmallisessa kyläkaupassa, hehän ovat lomalla törsäämässä.


RIMMILÄN MÖKKILÄINEN

Ilmoita asiattomasta kommentista

Onnea, innostusta rohkeille letkulaisille, kauppa menestyy niin kauan, kun sillä on aktiivisia asiakkaita, olkaatten letkulaiset niitä, kuten ovat Hämeenlinnan Kalvolan Rimmilän seudun asukkaat olleet jo vuosikymmeniä Urjalan kauppa-autolle, joka kiertää kesättalvet kolmesti viikossa ja pysähtyy kaupantekoon pyydeettäessä vaikka yksityiselle mökin portille, kauppa-autosta saa mitä sinne vain hyllyillle mahtuu, kuten mökkiläinen saa kaiken ruoka- ja taloustarvikkeensa.

Tästä kauppa-autosta saisi Radio Hämeen kiertävä kulkuri hyvän jutun aiheen.


Tuoreimmat aiheesta: Häme

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä