Pihit vanhemmat säästävät lasten teatterista
Oulussa parhaillaan käynnissä oleva lasten ja nuorten teatterifestivaali tuo säpinää kaupunginteatterille. Tänä vuonna muun muassa sirkusta, akrobatiaa ja klovneriaa sisältävän ohjelmiston esitykset pyörivät aulatiloja myöten.
Oulun kaupunginteatterin toimitusjohtaja Arto Valkama kehuu kattausta monipuoliseksi.
- Vauvoista lähtien on ohjelmaa jota sitten riittää pitkälle teineihin saakka. Myös se, että lapset ja nuoret pääsevät itse näyttämölle, tekee festivaalista hienon, kertoo Valkama.
Viime marraskuussa työnsä Oulun kaupunginteatterin toimitusjohtajana aloittanut Arto Valkama vetää nyt ensimmäistä kertaa Oulun lasten ja nuorten teatterifestivaalia. Hän sanookin tulleensa valmiiseen pöytään, ohjelmisto oli suunniteltu ennen hänen tuloaan. Lastenteatterin tekeminen on kuitenkin hyvin tuttua Turun Linnateatterin ajoilta. Nuoremman yleisön kanssa liikutaan ajan hermolla perinteitä unohtamatta.
- Lapsille tehtyjen ohjelmien teema muuttuu tietysti koko ajan. Niitä tulee koko ajan vastaan ja on kiinnostavaa tehdä uusia tekstejä. Toisaalta klassikot halutaan pitää hengissä. Ei pidä väheksyä, että tehdään vanhoja juttuja. Uutta lapsiyleisöä tulee koko ajan.
Valkama korostaa yhteistyöverkostojen tärkeyttä lasten teatterissa.
- Rahoitusnäkökulmasta on haastavaa tehdä lastenteatteria. Silloin kun yhdistetään voimia niin helpottaa. Se helpottaa tekemään isosti.
Teatterin innostus istutetaan jo lapsesta
Arto Valkama kantaa huolta lasten ja nuorten yhdenvertaisesta asemasta päästä kokemaan teatteria.
- Eri kaupungeissa on erityyppisiä kulttuuripolku-hankkeita. Se, että saa kosketuksen teatteriin jo lapsena, pitää teatterin elämässä. Jos on kolmekymppinen eikä ole koskaan käynyt teatterissa, niin se todennäköisyys, että miettisi jonain perjantai-iltana teatteria vapaa-ajanviettopaikkana, on aika pieni.
Vanhempien asenteessa voisi olla myös korjaamisen varaa. Kukkaron nyörit ovat yllättäen tiukilla lasten kulttuuririennoissa.
- Vanhempia voi aina syyllistää. Minä vanhempana syyllistän myös itse itseäni. Olen monta kertaa törmännyt tilanteeseen, kun vanhemmat soittavat ja sanovat tulevansa teatteriin. Kysytään pitääkö näistä lapsista maksaa!
On tehty laskelmia kuinka vanhemmat lähtiessään teatteriin käyvät ulkona syömässä, ajavat taksilla jne. Siitä ei koskaan tule valituksia. Me olemme pihejä suhteessa omiin lapsiimme, Valkama toteaa.
Tuoreimmat aiheesta: Oulu
Yksi kuoli rivitalopalossa Siikajoella
Poliisi tutkii tulipalon syttymissyytä.
Ympäristöministeriö tiukentaa virkavapauksiaan
Ministeriö ei aio jatkossa puoltaa esimerkiksi kaivosyhtiöihin töihin haluavien virkamiesten virkavapauksia. Kansliapäällikkö Hannele Pokan mukaan linjaus tehtiin, koska liikehdintä koettelee kansalaisten luottamusta.
Kannabiskauppa rehottaa Raahessa
Kannabiksen kasvatus on rajussa nousussa Raahen seudulla. Poliisi on tutkinut alkuvuoden aikana lähes yhtä paljon huumausainerikoksia kuin viime vuonna yhteensä.
Varkausvyyhti käräjille - taustalla kymmeniä omaisuusrikoksia
Kaksi miestä on vastaamassa käräjillä syytteisiin useista rikoksista. Miesten kontolla on muun muassa Paavolan kirkkohopeiden varastaminen. Juttukokonaisuutta puidaan Ylivieska-Raahen käräjäoikeudessa useita päiviä.
Kulttuurimatkailu kaipaa lisää näkyvyyttä
Kulttuurin matkailullinen tuotteistaminen ei kiinnosta pohjoispohjalaisia yrittäjiä. Esimerkiksi Kainuussa ja Lapissa ollaan asiassa paljon aktiivisempia.
Oululaislasten lounaat liian suolaisia
Keittiöiden on syytä kiinnittää huomiota lapsille tarjoiltavien ruokien suolapitoisuuksiin. Valtaosassa Oulun kouluja ja päiväkoteja tarjotaan liian suolaisia lounaita.
Porkkanarahat johtivat järkiavioliittoon
Uusi 26 000 asukkaan Raahe aloittaa toimintansa vuoden 2013 alussa, kun Vihanti ja Raahe lyövät hynttyyt yhteen. Vihanti toivoo liitoksesta leveämpiä hartioita talouden hoitoonsa, Raahe iloitsee juna-asemasta.
Lyhyessä kesässä on kiire kukkia
Kasvien kukkimisessa on oma järjestys, jonka määrittelee esimerkiksi valon, veden tai lämmön määrä. Kylmistä öistä kasvit selviävät pakkasnesteellä tai karvapeitteellä.
Pihakaluston saa harvoin heti kotiin
Kalustemyymälät ovat yhä riippuvaisempia keskusvarastoista. Suosituimpia polyrottinkiryhmiä voi joutua odottamaan jopa viikkoja.
Vihanti ja Raahe sopivat yhdistymisestä
Vaikean taloustilanteen keskellä kamppaileva Vihanti on etsinyt vimmatusti kumppania. Yhdistyminen vaatii vielä valtioneuvoston hyväksynnän.

Kommentoi aihetta
(0 kommenttia)
Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.
Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.
Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.
Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.