Piikkimatosta povataan joulun hittilahjaa Ruotsissa
Rentoutumiseen tarkoitetusta piikkimatosta povataan joulun ehdotonta hittilahjaa Ruotsissa. Joulumyynnin ennustetaan kasvavan Ruotsissa jopa kolme prosenttia viime vuodesta, kertoo Ruotsin televisio.
Ruotsin kaupan tutkimusinstituutti HUI on listannut ruotsalaisten suosikkijoululahjoja vuodesta 1988 lähtien. Tänä vuonna sellaiseksi on suurella todennäköisyydellä kirimässä maassa suuren suosion saavuttanut piikkimatto.
Kovamuovista valmistetun maton piikit aktivoivat kehon akupisteitä kun sen päälle asettuu makuulle. Maton päällä lepuuttelun markkinoidaan poistavan stressiä tehokkaasti.
Piikkimattobuumi on vellonut Ruotsissa koko vuoden ajan. Suomessakin sen suosio on kasvussa.
Lahjat kuvastavat aikaansa
Ruotsin kaupan tutkimusinstituutti nimeää joka vuosi "vuoden joululahjan". Tuotteen tulee täyttää kolme kriteeriä - sen pitää olla uusi tai vastikään kiinnostusta herättänyt ja sitä tulee myydä paljon. Kolmanneksi tuotteen tulee jollakin tapaa kuvastaa aikaansa.
Viime vuonna vuoden joululahja oli Ruotsissa poikkeuksellisesti aineeton, sillä läheisiä lahjottiin eniten elämyksillä. Vuonna 2007 ykköseksi pääsi GPS-laite. Hittilahja wokkipannu ilmensi aikaansa vuonna 1990.
Ruotsin joulumyynnin ennustetaan kasvavan tänä vuonna peräti kolme prosenttia. Sitä pidetään merkkinä ruotsalaisten kotitalouksien kasvavasta tulevaisuudenuskosta, sillä viime vuonna joulumyynnin kasvu jäi vain 0,6 prosenttiin.
Tuoreimmat aiheesta: Ulkomaat
Naton ilmaiskusta siviiliuhreja Afganistanissa
Naton ilmaiskun kerrotaan surmanneen kahdeksan hengen perheen Afganistanissa. Myös viisi Nato-sotilasta on saanut surmansa erillisissä iskuissa viikonlopun aikana.
Golden Gate -silta täyttää 75 vuotta
Golden Gate -sillan vuosipäivää juhlistetaan tänään San Franciscossa muun muassa ilotulituksella.
Loreen lauloi Ruotsin voittoon
Ruotsi on voittanut Euroviisut. Ennakkosuosikkeihin lukeutunut Loreen voitti viisut ylivoimaisesti Euphoria-hitillään. Toiseksi eniten ääniä sai Venäjä. Kolmanneksi kisassa tuli Serbia.
Kapinallisryhmät yhdistyivät Malissa
Tuaregien tärkein kapinallisryhmä MNLA-sissiliike ja islamistinen Ansar Dine ovat päättäneet yhdistää voimansa. Ne haluavat Azawadin alueen Malin pohjoisosassa itsenäiseksi.
Lähde: Hollannissa tuomittu 90-vuotias natsirikollinen kuollut
Klaas Carel Faber eli Saksassa eikä joutunut suorittamaan rangaistusta.
YK-tarkkailijoiden johtaja: Houlan uhrien joukossa lukuisia lapsia
YK:n tarkkailijat löysivät Houlan alueelta yli 90 ruumista.
Kiina kimmastui Dalai-laman Itävallan-vierailusta
Liittokansleri Werner Faymann sanoi päättävänsä itse, kenet tapaa.
Uusi demokratia ohitti Syrizan kannatusmittauksissa
Viiden kannatusmittauksen mukaan säästöpakettia tukevan Uuden demokratian kannatus on 25,6 - 27,7 prosenttia ja säästöohjelmaa vastustavan Syrizan 20,1 - 26,0 prosenttia.
Moskovassa mieluisa vieras Serbiasta
Serbian tuleva presidentti lämmittelee suhteita Venäjään. Venäjä lupasi suurlainan Serbialle.
Vatikaani vahvisti paavin hovimestarin pidätyksen
Hovimestarin hallusta löytyi luottamuksellisia dokumentteja.

Kommentoi aihetta
(0 kommenttia)
Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.
Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.
Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.
Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.