Kotimaa |

Piispan homoliittokommentit puhuttivat nettikeskustelijoita

Maanantain kommentoiduin uutinen YLEn nettisivuilla on ollut Suomen katolisen kirkon piispan esittämä huoli homoliittojen kirkollisesta siunaamisesta.

Suomen katolisen kirkon uuden piispan Teemu Sipon mukaan ekumeeniset suhteet ovat vaarassa, jos Suomen luterilainen kirkko seuraa Ruotsin tietä samaa sukupuolta olevien kirkollisessa vihkimisessä.

Ruotsin luterilainen kirkko on hyväksymässä kuun lopussa kirkolliskokouksessaan niin sanotun sukupuolineutraalin avioliittoon vihkimisen.

Nimimerkki "Petteri" kannustaa piispaa:

"Hienoa, että vanhoilla kirkoilla on vielä selkärankaa toimia raamatun mukaan! Eihän kukaan pakota minkään kirkon jäseneksi. Kaikilla on vara valita, minkä kirkon sääntöjen mukaan elää, tai vaikkapa kokonaan ilman kirkkoa."

Moni kommentoija kuitenkin pitää Sipon ajatuksia suvaitsemattomina:

"Tuntuu pahalta, että vielä tänäkin päivänä ihmisiä syrjitään ja hyljeksitään raamattuun vetoamalla. Onneksi ihmiskunnan tietämys lisääntyy koko ajan ja aikannaan yliluonnollisina pidetyt ilmiöt saavat tieteellisen selityksen. Tiedon lisääntyessä syrjintä vähenee, moraali kohenee, inhimillisyys lisääntyy ja järki voittaa. Miten paljon historian saatossa onkaan pahaa tehty raamattuun vetoamalla." (nimim. "Ihmisarvojen puolesta")

Nimimerkki "Job" puolestaan muistuttaa, että "suvaitsevaisuus kääntyy itseään vastaan siinä vaiheessa, kun se ei enää suvaitse vanhoillisuutta."

Osa kommentoijista on sitä mieltä, että raamattu kieltää selvästi homoseksuaalisuuden. Toiset tulkitsevat asian päinvastoin. Uskonnollisista teemoista keskustel eminen onkin haasteellista, ellei peräti mahdotonta, muistuttaa nimimerkki "Järki käteen":

"On aivan turha lähteä moralisoimaan ketään uskonnollisessa keskustelussa. Kiistelijöillä ei kuitenkaan ole yhteistä kieltä eikä argumentaatiomallia."

Nimimerkki "Tuomas" näkee myös heteroparien kirkollisessa siunaamisessa kyseenalaisia trendejä:

"Olisi enemmän paikallaan ruveta keskustelemaan, tarvitseeko ev.lut. kirkon toimia seremoniatyyssijana, jonne rahaa tonnikaupalla hääviritelmiinsä paiskivat kroisokset tulevat toteuttamaan Hollywood-unelmiaan."



UUTISTA PÄÄSET KOMMENTOIMAAN TÄÄLTÄ: Katolinen piispa varoittaa luterilaisia homoliittojen siunaamisesta

Kommentoi aihetta

(0 kommenttia)

Kirjoita kommentti

Käytäthän nimimerkkiä. Emme julkaise nimellä kirjoitettuja viestejä.

Pysythän aiheessa. Vain aiheeseen liittyvät viestit julkaistaan.

Viestisi luetaan toimituksessa ennen sen julkaisemista. Haluamme tarjota sinulle mahdollisuuden hyvin perusteltuun, laadukkaaseen ja moniääniseen keskusteluun. Tarkemmat pelisäännöt voit lukea tästä linkistä.

Vastaa alla olevaan kysymykseen. Kysymyksen on tarkoitus varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.

Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.

Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen.

Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.

Tuoreimmat aiheesta: Kotimaa

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä