Pikavipit ajavat peliongelmaisia velkakierteeseen
Peliklinikan info- ja tukipiste Tiltissä on havaittu, että pikavipeistä on tulossa suuri ongelma peliriippuvaisille. Etenkin verkkorahapelejä pelaavat rahoittavat yhä useammin pelaamistaan pikalainoilla.
Suomessa on arvioiden mukaan noin 130 000 peliongelmaista, joista kolmasosa voidaan laskea peliriippuvaisiksi. Pelaaminen aiheuttaa heille usein taloudellisia ja psyykkisiä ongelmia, minkä lisäksi se voi vahingoittaa ihmissuhteita.
Tiltin projektityöntekijän Sanni Nuutisen mukaan ongelma pääsee valitettavan usein kehittymään hyvin vakavaksi ennen kuin siihen uskalletaan hakea apua.
- Hyvin yleinen syy avun hakemiseen ovat juuri talousongelmat. Ne kehittyvät niin pitkälle, että ihmisestä tuntuu, ettei niiden kanssa enää itse selviä.
Omien rahojen lisäksi pelaamiseen saattavat kulua myös läheisten rahat. Suureksi ongelmaksi ovat Nuutisen kokemuksen mukaan nousemassa helposti nostettavat pikavipit, joilla pelaaja voi rakentaa itselleen vakavan velkakierteen.
Pikavippejä markkinoidaan aggressiivisesti juuri niille ihmisille, jotka ovat niitä aikaisemmin ottaneet.
- Edellisen vipin maksamiseen otetaan uusi päälle. Siitä ongelma siirtyy, mutta vippien määrä kasvaa ja yhtäkkiä samassa kuussa on erääntymässä niin monta vippiä, että siitä tulee suuri laina, Nuutinen kuvailee.
Salailu vie ongelmaa pidemmälle
Läheiset huomaavat peliongelman usein vasta siinä vaiheessa, kun kotiin alkaa postiluukusta putoilla perintäkirjeitä.
- Peliongelma koetaan häpeäksi, minkä vuoksi sitä salaillaan paljon. Peleissä ei ole mitään vaikuttavaa ainetta, jolla voitaisiin perustella fyysinen riippuvuus. Kun jäädään toimintaan koukkuun, sitä pidetään yksilön heikkoutena, Nuutinen kertoo.
On laskettu, että jokaista peliongelmaista kohden olisi viisi muuta ihmistä, jotka ongelmasta kärsivät. Nuutinen kehottaa läheisiä ottamaan aiheen puheeksi. Tiltistä voi hakea neuvoja siihen, kuinka tilanne kannattaa hoitaa.
- Asian puheeksi ottamisessa tärkeää on se, ettei tilanne pääse kehittymään väittelyksi tai jankkaamiseksi vaan puhuttaisiin ihan asista.
Myös pelaaja itse voi koska tahansa hakea apua.
- Koskaan ei ole liian aikaista ottaa yhteyttä.. Tilttiin voi tulla sellaisessakin vaiheessa, kun vasta epäilee, että voikohan tämä olla minulle ongelma.
Tiltissä järjestetään torstaina kello 18 tietoisku pikavippikierteestä irtautumisesta. Tiltti löytyy Helsingin Rautatientorin vierestä osoitteesta Kaisaniemenkatu 2.
Tuoreimmat aiheesta: Helsinki
Halpabussiyhtiö kokee tulevansa sorretuksi
Halpavuorot Helsingin ja Tampereen välillä aloittava Onnibus väittää Matkahuollon vaikeuttavan yhtiön toimintaa. Linjan vuorot lähtevät Helsingistä Postitalon pysäkiltä, sillä Kampin terminaalissa vuoron aikataulut yritettäisiin Onnibusin mukaan piilottaa matkustajilta.
Jytärit, Lehmät ja Möhköt juhlivat Japsistarojen synttäreitä
Veteraanimoottoripyöräklubin alakerho Japsistarat juhlii tänään keskiviikkona 20-vuotista taivaltaan. Kekkereiden kunniaksi 70-luvun alun japanilaiset moottoripyöräklassikot kokoontuvat Haltialan tilalle. Rakkaille koneille on annettu monia lempinimiä, mutta kaikkein parasta on pärinä ja pauke.
Onnibus käynnistää Tampere–Helsinki-halpabussiliikenteen
Viimeinen este toiminnalle poistui tiistaina, kun Helsingin kaupunkisuunnittelulautakunta hylkäsi Linja-autoliiton ja Matkahuollon tekemän kunnallisvalituksen Postitalon pysäkin käyttämisestä kaukoliikenteeseen.
Ruotsi töhritty piiloon Pasilan katukylteistä
Parikymmentä katukylttiä, opasteviittaa ja liikennemerkkiä on joutunut ilkivallan kohteeksi Länsi-Pasilassa. Kylteistä on sotkettu yli ruotsinkieliset nimet.
Pääradan junat myöhästelevät vielä tänään
Riihimäelle päin kulkevat junat ovat tänään myöhässä 5-10 minuuttia, kerrotaan VR:n kuljetustenhallintakeskuksesta. Onnettomuuspaikalla Riihimäen asemalla korjataan vaurioituneita vaihteita.
OAJ huolissaan Vantaan koulusäästöistä
Vantaalaiskoululaiset ovat vaarassa pudota naapurikuntien oppilaita huonompaan asemaan, sanoo OAJ:n puheenjohtaja Olli Luukkainen. Vantaa on kaavaillut karsivansa opetuksesta jopa 3 miljoonaa euroa vuodessa säästöohjelmansa aikana.
Pernilla: Näin yleisössä vain äitini
Pernilla on tyytyväinen esitykseensä putoamisesta huolimatta. Hän kuvailee esiintymistä euroviisuissa mahtavaksi once in a lifetime -kokemukseksi.
Helsinki menettää miljoonia muihin satamiin
Helsinki menettää rahaa tuovia matkustajia korkeiden väylämaksujen ja lentoyhteyksien vuoksi.
Puolet Etelä-Savon kunnista valmiita kuntajakoselvitykseen
Puolet Etelä-Savon kunnista on valmiita kuntajakoselvitykseen. Kunnallishallinnon rakennetyöryhmä selvityksessä kuntajakoselvitykseen eivät olleet valmiita Pertunmaa, Hirvensalmi, Kangasniemi, Rantasalmi, Pieksämäki, Juva, Sulkava ja Mäntyharju.
YM: Ara-asuntojen vuokrantasaus epäreilua
Ympäristöministeriön työryhmä aikoo selvittää tuetun vuokra-asumisen ongelmia.

Kommentoi aihetta
(0 kommenttia)
Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.
Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.
Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.
Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.