Pikkukoululaiset, evakkomatkalle mars!
Koulutiestä tuli hämeenlinnalaisen Tuomelan koulun oppilaille evakkotie, kun sisäilmaongelmien takia suljetun koulun oppilaat sijoitettiin kolmeen väliaikaiseen yksikköön odottelemaan koulun purkutuomiota ja parakkien rakentamista. Pienimmät oppilaat sijoitettiin kaupungin keskustan vanhaan kirjastoon, jota ympäröi turvallisuussyistä verkkoaita. Moottoritien katetyömaa ja kova liikenne ovat puhuttaneet vanhempia paljon.
Tiistaiaamuna kaikki 480 oppilasta kävivät kuuntelemassa vanhalla koulullaan lukuvuoden järjestelyistä. 1.-2.-luokkalaiset siirtyivät busseilla Kirjastokadun entiseen kirjastotilaan ja 3-4–luokkalaiset Wetterhoffin tiloihin. 5-6–luokkalaiset jäivät Tuomelan koulun lähellä olevaan Hätilän kouluun.
Tuomelan osin suljetulla koululla opetetaan ainoastaan liikuntaa ja käsitöitä.
Rehtori Arto Nykänen jätti aamulla taakseen jo lapsuudesta hänelle tutun rakennuksen.
- Evakko Tuomelan rakennuksesta on pitkä, eikä entiseen ole mitään paluuta. Koulu on hiljentynyt. Ei tässä nyt ole enää muuta tehtävissä kuin toteuttaa tehdyt suunnitelmat, sanoo Nykänen.
Lapset rauta-aidan taakse pieneen pihaan
Eniten puhetta on aiheuttanut ihan pienimpien koululaisten sijoittaminen entiseen kirjastoon, rakennusaitojen taakse. Isona ongelmana ovat liikennejärjestelyt. Lapset joudutaan jättämään kadun väärälle puolelle.
- Tähän on saatava muutos, mahdollisimman pian, sanoo rehtori Nykänen.
Sisätilat itsessään ovat hienot ja kelpaavat opetustoimintaan, mutta piha rauta-aitoineen on karu ja pieni. Sen myöntää myös rehtori.
- Piha on pieni, mutta onhan tässä alueella puistoja varsinaiseen liikuntakäyttöön. Olen saanut myös lupauksen, että piha-alue tarkastetaan viikonloppuisin, ettei sinne tule mitään asiaankuulumatonta.
Linja-autossa on tunnelmaa
Kirjastokoululla on 105 oppilasta. Opetus on suunniteltu niin, että opettajien ja oppilaiden ei tarvitse poukkoilla opetuksen perässä muualle.
Bussikyyditys tarkoittaa sitä, että oppilaat kokoontuvat Tuomelan koulun pihalle, josta matka jatkuu busseilla. Ykkösluokan oppilaan isä Aku Lehtinen ei ole huolestunut ylimääräisestä siirtokuljetuksesta ja poikkeusjärjestelyistä.
- Lapsethan tykkää olla bussissa ja varmaan ihan sopeutuvat siihen. Muutenkin täytyy sopeutua tilanteeseen, että Tuomelan koulun rakennus on heikossa kunnossa ja kohta sinne tulee varmaan parakkikoulu pihalle.
Parakit tilaukseen
Parakit laitetaan tilaajapäällikön mukaan tilaukseen aivan lähiaikoina ja alustavan suunnitelman mukaan ne olisivat jo käytössä tammikuussa.
- Kaupunginhallituksen päätös, puretaanko koulu vai saneerataanko, vaikuttaa parakkien sijoitteluun. Tulevatko ne Hätilän yksikön päätyyn, vai Tuomelan kentän päätyyn, vai sisäpihalle. Pitää olla kaukonäköinen, Nykänen sanoo.
Olipa paluu sitten tammikuussa tai myöhemmin, tulossa on ikimuistoinen lukukausi.
- Varmasti ekaluokkalaiset muistavat ensimmäisen koulusyksynsä läpi elämän, Nykänen toteaa.
Niin hänkin muistaa, kuinka aloitti koulunsa nyt sisäilmaongelmista kärsivässä Tuomelan koulussa, joka oli silloin uusi ja hieno.
