Pilkillä jään alla - katso huikea video Vaalasta
Kainuussa Vaalan Saarijärvellä kuvattu video on herättänyt ennennäkemätöntä huomiota kautta maailman. Netissä nähtävissä oleva video hämmästyttää ensi näkemällä.
Oululaiset sukeltajat ja työkaverit Eelis Rankka ja Juuso Mettälä ovat onnistuneet tekemään jään alla pilkkimisestä videon, joka on nostattanut heidät maailmanmaineeseen Youtube- ja Vimeo -videopalveluissa.
Moni ensi kertaa videon nähnyt on hämmästellyt, mistä on löytynyt sellainen järvi, missä on kaksikerroksinen jääkansi - ja niin korkealla toisistaan, että miehet mahtuvat pilkkimään jääkerrosten väliin.
- Mehän ollaan jääkannen alapuolella päät alaspäin. Tämä on hämmästyttänyt monta ensi kertaa videon nähneitä. Tässä on tällainen pieni huijaus, naurahtaa sukeltaja Eelis Rankka.
Videossa ensimmäisenä ihmetystä herättää happilaitteista lähtevät ilmakuplat, jotka painuvat alaspäin.
- Puvun sisään piti saada vähän nostetta, että saimme jalat pysymään jäänkannessa kiinni. Verihän siinä vähän pakkautui päähän.
- Video on kuvattu hyödyntämällä valaistustekniikkaa jään läpi, jatkaa Eelis Rankka.
Kainuussa otollisia järviä
Kaverukset käyvät aktiivisesti Kainuussa sukeltelemassa kirkasvetisissä järvissä. Parhaimpia paikkoja on juuri Vaalan Saarijärvi ja Suomussalmen Hossan järvet.
- Ei meillä ole aikeita ainakaan toistaiseksi lähteä ulkomaille kuvaamaan sukellusvideoita, koska läheltäkin löytyy hyviä järviä.
- Nyt on vaan hankala keksiä yhtä ovelaa juonta seuraavaan videoon kuin tuo pilkkiminen jään alla oli, miettii Eelis Rankka.
Katso video täältä.
Tuoreimmat aiheesta: Kainuu
Oulujärvellä selvittiin säikähdyksellä
Kulunnanpuron suualueella vähennetään veden laadun mittauksia, koska öljypuomit estivät öljytuhon leviämisen Oulujärvelle.
Kajaanissa ei järjestetä debattikisaa
Kajaanin Nuorkauppakamarin torstaille järjestelemä debatoinnin Suomen mestaruuskilpailujen osakilpailu Kajaanissa on peruttu osallistujien vähyyden vuoksi.
Keskustele: Piinaavatko pikku mönkijät sinun pihamaatasi?
Nilviäisiin kuuluvat tuholaisetanat leviävät jo Kainuussa ja Pohjois-Pohjanmaalla asti. Kainuussa yleisin ongelmanaiheuttaja on lehtokotilo.
Kajaanin AMK valmistautuu irtisanomisiin
Mahdolliset irtisanomiset tehdään 5. heinäkuuta. Ammattikorkeakoulu reagoi vähenevään valtionrahoitukseen kolmessa vaiheessa.
Hammaslääkäriin edelleen pitkä jono
Kainuulaiset joutuvat jonottamaan edelleen liian pitkään hammaslääkäriaikaa. Lääkäriaika sen sijaan järjestyy samassa ajassa kuin muuallakin, eli alle kuukaudessa.
Vammaisten asumisjärjestelyt taas pinnalla
Kainuun maakunta -kuntayhtymä jatkaa suunnittelua vammaisten asumisyksikön siirtämiseksi yhteisiin tiloihin Lohtajalla Kajaanissa.
Käärmeet eivät kaikkoa tappamalla
Jos pihapiiri on käärmeille mieluinen paikka, ne löytävät sinne aina uudestaan karkotuskeinoista huolimatta.
Talvivaaran linnut kuolivat myrkytykseen
Kaivosalueelta löytyneiden lintujen kuolinsyy paljastui Eviran Oulun laboratoriossa tehdyissä tutkimuksissa. Talvivaaran prosessivesialtaasta löydettiin kymmeniä kuolleita lintuja huhtikuun lopussa.
Tappajaetanat tuhoavat pian maaseudulla
Nilviäisiin kuuluvat tuholaisetanat leviävät jo Kainuussa ja Pohjois-Pohjanmaalla asti. Oulussa on tehty virallinen havainto suurehkosta tappajaetanasta eli espanjansirusta. Kainuussa yleisempi ongelma on pienempi lehtokotilo
Nuoren MM-aerobiccaajan valmentaja hyllytettiin seurasta
Aerobicin maailmanmestaruuskisojen nuorisosarjaan ensi viikolla osallistuvan kajaanilaisen Tanja Martikaisen valmentaja Anna Kokko on vapautettu tehtävistään Kajaani Gymnastic-seurassa.

Kommentoi aihetta
(0 kommenttia)
Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.
Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.
Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.
Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.