Pillit ja balladit soivat Sommelossa
Uhkaavan vesisateen ei annettu häiritä torstaina Kuhmossa alkanutta musiikkijuhla Sommeloa. Euroviisujen lisäksi laulavien mummojen teema puree nyt myös kainuulaisessa tapahtumassa.
Musiikkijuhla Sommelo on käynnistynyt torstaina Kuhmossa. Seitsemättä kertaa järjestettävän tapahtuman ohjelmistossa on yhteensä noin 50 tilaisuutta maailman musiikista paikalliseen kansanmusiikkiin.
Uhkaavan vesisateen ei annettu häiritä tapahtuman alkua, vaan avajaiset siirrettiin torilta Kuhmo-talon katon alle. Avajaisissa esiintyi muun muassa Seesjärven mummot. Aiemminkin Sommelossa esiintynyt ryhmä saapui Kuhmoon hyvillä mielin, kertoo Aleksandra Levkojeva.
- Olemme kuin omiemme parissa, kun tulemme teidän luoksenne. Meitä miellyttää, on ylen hyvää ja kaikki menee hyvin.
Kansainvälistäkin huomiota saaneen musiikkitapahtuman ohjelmassa näkyvät tänä vuonna erityisesti säkkipillit ja balladit. Viime vuonna tapahtuman ulkomusiikillisena teemana oli sauna, tänä vuonna teemaksi on nostettu leipä.
Kainuulaisuus näkyy ja maistuu Sommelossa
Hengen ravinnon lisäksi tarvitaan myös vatsan täytettä, pohtii taiteellinen johtaja Taito Hoffrén.
- Meillä on rönttösentekokurssia ja leipää myynnissä sekä kainuulaista tuoksua. Taide on aina kokonaiselämys. Meillä on konsertteja ja kainuulainen luonto. Kyse ei siis ole pelkästään sävelistä tai tanssista, vaan aina kokonaisuudesta.
Sommelossa on tänä kesänä runsaasti ohjelmaa myös koko perheelle. Kuopiosta kotikonnuilleen tullut Maarit Kotilainen tutustui tapahtumaan ensimmäistä kertaa.
- Sommelo on yllättänyt positiivisesti, aivan upea. Menemme balladikonserttiin sekä ilmaiskonsetteihin. Lisäksi menemme mahdollisesti kuuntelemaan säkkipillin soittajia, sillä 11-vuotias tyttäreni ihastui säkkipillin soittajiin ja kukapa ei olisi ihastunut, naurahtaa Kotilainen.
Tuoreimmat aiheesta: Kainuu
Ravintolapäivän pikkuveli Siivouspäivä ajaa suomalaiset kaduille
Kolmatta kertaa järjestettävän Siivouspäivän myötä sadat suomalaiset ympäri maan tulevat myymään ja antamaan tavaroitaan pihoille sekä kaduille. Spontaanisti Facebookissa alkanut tempaus on saanut ison huomion.
Lontoon lento-onnettomuus sipaisi myös kajaanilaiskoululaisia
Kajaanin Lyseon yhdeksäsluokkalaiset saivat luokkaretken viime hetkillä kokemuksen, jollaista ei ollut tilattu. Kukaan ei kuitenkaan hätääntynyt.
Liikennepuiston maksullisuus ei mennyt läpi kh:ssa
Kajaanin kaupungin sivistyslautakunta päätti toukokuun alussa, että tähän asti maksuttomaan liikennepuistoon aletaan perimään pääsymaksua. Kaupunginhallituksen käsittelyssä asiaa lykättiin ensi viikkoon.
Pihakadun kaahailu loppui istutussaarekkeisiin
Kajaanin asuntomessualue vuodelta 2001 on viime syksynä saanut pihakadulleen autoliikennettä rauhoittaneet istutussaarekkeet. Vuosien varrella Onnelassa on nähty kaksi kolaria ja kaahaamista. Nyt liikenne on rauhoittunut.
Susikanta romahtamassa geneettisesti
Oulun yliopistossa perjantaina väittelevän tutkija Eeva Janssonin mukaan Suomen susikanta on jo liian pieni, ja geeniperimää ennen parantanut yhteys Venäjän susiin on katkeamassa metsästyksen takia.
Vuokatti valmiina MM-kisoihin
Vuokatissa järjestettävät kisat ovat yhdet suurimmista suunnistuksen MM-kisoista koskaan, sanoo kansainvälisen suunnistusliiton urheilujohtaja Björn Persson.
TROMBI13 kulkee Kainuun teillä perjantaiaamuna
Maavoimien taisteluharjoitus TROMBI13 näkyy Kainuu tieliikenteessä. Joukkojen keskitysmarssi eli muuta liikennettä hitaammin liikkuvat joukot siirtyvät Kainuun Prikaatilta Rovajärvelle perjantaiaamuna kello neljä alkaen reittiä Kajaani - Kuusamo - Kemijärvi.
Talvivaaran rautavesivuodon todistaja: Ikävä totuus on, että valvonta on kansalaisten varassa
Yksityishenkilöt raportoivat Talvivaaran tuoreimmasta ympäristöongelmasta kaivosyhtiötä nopeammin.
ELY hyväksyi Talvivaaran juoksutukset ehdollisena
Yhtiö saa juoksuttaa jätevesiä ulos niin, ettei Kortelammen padon ja avolouhoksen vesipinta nouse. Lisäksi kipsisakka-altaiden vedenpinnan alentamista on jatkettava.
Sormukset ja rannekorut sopivat lahjaksi myös pojalle
Lahjatavaraliikkeissä eletään yhtä kauden sesonkiaikaa, ja myös koruliikkeissä toukokuun loppu tietää melkoista vilskettä. Kotimaiset korut ovat vahvoilla nuorten suosikkeina, ja lahjaostoksilla koruliikkeessä ei pihistellä.
