Ulkomaat |

Pingviinin karkumatka päättyi Tokiossa

82 vuorokautta vapaudessa ollut perunpingviini palautettiin tarhaansa Tokion merimaailmassa.

 Uudelleen kiinniotettu pingviini häkissä.
Video
Kaksi kuukautta pakosalla ollut perunpingviini, joka tunnetaan myös nimellä "numero 337", napattiin torstaina kiinni yleisövihjeiden perusteella.

Tokiolaisesta merimaailmasta yli kaksi kuukautta sitten omille teilleen lähteneen karkulaispingviinin päivät vapaudessa ovat tällä erää ohitse. Yksivuotias perunpingviini, joka tunnetaan myös nimellä "numero 337", napattiin torstaina kiinni yleisövihjeiden perusteella.

Pingviini löytyi hyvässä kunnossa joenpenkalta noin kahdeksan kilometrin päässä kotitarhastaan. Hoitajat onnistuivat pyydystämään sen loppujen lopuksi paljain käsin.

Eläintenhoitaja Tatsua Yamamoto kertoo, että pingviinille valkeni vasta vähitellen, että sen seikkailu olisi ohitse.

- Kiinnioton hetkellä se ei vielä tajunnut, mitä oli tapahtumassa, eikä ryhtynyt uhkaavaksi. Mutta kotvan kuluttua, ymmärrettyään tilanteensa, pingviini hermostui ja alkoi ärhennellä.

Tokion merimaailma aikoo tarkkailla pingviinin terveydentilaa ennen kuin se palautetaan muiden lajitoveriensa joukkoon.

Pingviini numero 337 karkasi maaliskuussa Tokion merimaailmasta kivuttuaan neljä metriä korkean kiviseinämän yli ja ohitettuaan vielä piikkilanka-aidan. Pingviinistä saatiin karkumatkansa aikana näköhavaintoja. Japanin rannikkovartiosto sai aiemmin tässä kuussa tallennettua linnun videolle sen uiskennellessa Tokion satama-alueella.

Tuoreimmat aiheesta: Ulkomaat

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä