Pinja Laine suunnitteli omat mukit Mikkelille, Savonlinnalle, Pieksämäelle ja Varkaudelle
Pinja Laine on tekstiilisuunnittelija, joka löytää Mäntyharjun maisemista inspiraatiota luovuuteen ja rentoa kädenjälkeä työhön.
Pinja Laine voitti Mäntyharjun Innova-kilpailun viime vuonna "Meidän Mäntyharju" -painokuosilla. Kuosi tuli tutuksi suurelle yleisölle Mäntyharjun loma-asuntomessuilla muun muassa mukeissa. Nyt mukivalikoimaan ovat tulleet mukaan Mikkeli, Savonlinna, Pieksämäki ja Varkaus.
Pinja aloitti yläasteella keramiikan tekemisen ja jatkoi sitä lukiossa valinnaisaineena.
- Hain keramiikka- ja lasipuolelle Kuopion muotoiluakatemiaan. Sinne en päässyt, onneksi. Sen jälkeen hain Ingmanin käsi- ja taideteollisuusoppilaitokseen sisustustekstiilipuolelle ja sieltä löysin painokuosisuunnittelun. Tajusin heti, että tekstiili on mun juttu. Sisustussuunnittelu kulkee jouhevasti painokuosisuunnittelun rinnalla, kertoo Laine.
Muotoilijakoulutuksen Laine aloitti Turun ammattikorkeakoulussa 2007. Valmistuminen on hieman viivästynyt, sillä töitä on ollut hyvin koko ajan.
- Sanon aina kaikille, että tämä ala on matka, minkä aikana opitaan. Minun kannaltani ei ole väliä, milloin valmistun. Olen oppinut tässä parin vuoden aikana tuhat kertaa enemmän, mitä olisin oppinut, jos olisin pitänyt kiirettä paperin saamiseen, toteaa Laine.
Oma tyyli on tärkeä
Marimekon alkuajan suunnittelijat ovat Pinja Laineen esikuvia. Omaa tyyliä on hieman vaikea kuvata.
- Tunnistettavin piirre tyylissäni lienee yksinkertainen, suomalaisen näköinen värikuvio, pohtii Laine.
Ihana, kun saa tehdä työtä, johon voi kadota hetkeksi.
Mikkeli, Savonlinna, Pieksämäki ja Varkaus -mukien tilaajan toive oli, että niiden tyyli noudattelee Mäntyharju-mukia.
- Kuviorytmin muodostaminen on hyvin intuitiivista. On vaikea selittää esimerkiksi, miksi Pieksämäki-mukissa junat kulkevat miten kulkevat. Mukisuunnittelu on painokuosisuunnitteluun verrattuna tavallaan helppoa ja tavallaan haastavampaa. Kyllä niissä kaikissa mukeissa oli oma pieni luovan ahdistuksen hetkensä ennen kuin lopulliset rytmit ja kuviot löytyivät, myöntää Laine.
Yrittäjyys on sisäinen pakko
Suunnittelun alussa on kynä ja paperi. Sitten Laine uppoaa työhönsä totaalisesti.
-Alkutyöstön teen kynällä paperille, sitten skannaan sen koneelle ja alan työstää lopullista rytmiä ja lisään värejä. Kuusikin tuntia saattaa lennähtää ihan huomaamatta. Ihana, kun saa tehdä työtä, johon voi kadota hetkeksi, sanoo Laine.
Suurin haave Laineella onkin saada tehdä työtä, josta nauttii ja olla onnellinen elämän kaikilla osa-alueilla.
- Ehdottomasti aion jatkaa yrittäjänä, se on sellainen sisäinen pakko.
Se, millaisia ideoita Etelä-Savosta tänä kesänä tarttuu Pinja Laineen kynään, nähdään ensi vuoden mallistossa.
Tuoreimmat aiheesta: Etelä-Savo
Sota-ajan aineistojen kunnostaminen jatkuu Mikkelissä
Pääesikunta, Suomen Elinkeinoelämän Keskusarkisto ja Kansallisarkisto ovat sopineet, että vuonna 2008 alkanutta projektia jatketaan vuoden 2015 loppuun asti.
Nuorisotakuusta keskusteltiin Mikkelissä
Eteläsavolaisten toimijoiden mukaan nuorten syrjäytymisen ehkäisemisessä tarvitaan varhaista ja oikea-aikaista tukea. Hyvän elämänpolun luominen tulisi aloittaa jo neuvolaiässä.
Kaavoituksen hitauteen etsitään ratkaisuja
Elinkeinoelämän valtuuskunnan Kaavoihin kangistuneet -raportissa määritellään kaavoituksen pullonkaulat.
Korvasienen persoonallinen maku on kesän airut
Sienen sisältämän myrkyn poistamista ei saa koskaan laiminlyödä. Gyromitriini poistuu kahdesti keittämällä.
Eteläsavolaista metsäpalojen torjuntaosaamista viedään Eurooppaan
Pelastuspäällikkö Jyri Silmäri on mukana työryhmässä, jossa kehitetään käytäntöjä metsäpalojen ennaltaehkäisemiseksi. Euroopan Unionin 'ELITE-pelastussuunnitteluhankkeessa' mukana on Suomen lisäksi pelastusalan asiantuntijoita Ranskasta, Kreikasta, Espanjasta ja Italiasta.
Harvinainen pääskykahlaaja Joroisissa - edellinen havainto Suomessa 15 vuoden takaa
Rantasalmelaiset lintuharrastajat Elina Enho ja Kristiina Järvenpää eivät arvanneet sunnuntaiselle linturetkelle lähtiessään, millaiseen lintuharvinaisuuteen päivän aikana törmäisivät. Joroisiin Pasalan pelloille suuntautunut retki tuotti tulosta, kun iltapäivällä pään yllä lenteli Suomessa erittäin harvinainen pääskykahlaaja. - Oli se jännä paikka, kun tajusimme miten kovasta havainnosta on kyse, Järvenpää kertaa sunnuntain tapahtumia.
Festivaalien mainonta aikaistuu vuosi vuodelta
Taustalla vaikuttaa kilpailu näkyvyydestä. Lipunmyyntiin aikaisella mainonnalla ei ole suurtakaan merkitystä, uskoo moni tapahtumanjärjestäjä. Useilla festivaaleilla myyntipiikit tapahtuvat vasta juuri tapahtuman kynnyksellä.
Sateinen vuosi nakersi Etelä-Savon Energian liikevoittoa
ESE-konsernin liikevoitto kutistui viime vuonna. Konsernin liikevoitto laski 4 miljoonaa euroa edellisvuodesta.
Valmentaja-Mikon blogi: Kauden viimeiset treenit
Mikkelin Passareiden F-junioreiden valmentaja ja ohjaaja Mikko Korhonen kertoo tällä palstalla joukkueensa kuulumisia.
Konemusiikkiyhtye Pendulum Jurassic Rockin perjantain pääesiintyjäksi
Tapahtuman promoottori Jukka Holmstedt kertoo, että tapahtumaan on myyty jo tuhansia lippuja. Myynnin uskotaan vauhdittuvan entisestään, kun päiväkohtaiset liput tulevat tiistaina 21.5. myyntiin.
