Joensuulainen Maarit Väänänen pakkaa autoon kaksi laatikkoa täynnä sukellusvarusteita. Laatikoiden viereen sujahtaa vielä paineilmapullo. Matka kohti Liperin ja Kontiolahden rajalla sijaitsevaa Burmaninniemen sukelluskohdetta voi alkaa.

Monen mutkan ja kuoppia täynnä olevan hiekkatien jälkeen matka jatkuu metsätietä pitkin, kunnes auto pysähtyy metsän keskellä olevalle parkkipaikalle. Aivan tyyni järven pinta toivottaa sukeltajan tervetulleeksi.

Rankin osuus ennen sukellusta

Ihan tuosta noin vain ei pinnan alle pulahdetakaan, jos siellä mielitään pysyä hiemankaan pidempään. Sukeltajan on temuttava päälle varuste, jos toinenkin.

- Pitää olla märkäpuku, maski, räpylät, hanskat ja teknisiä laitteita kuten pullo, tasapainoliivi ja sitten tämä letkusarja, jossa on nämä hengitysannostimet ja muut letkut, Joensuun Laitesukeltajien Maarit Väänänen luettelee.

Kaikki kiire ja hälinä unohtuu kun tuonne pinnan alle menee.

- Maarit Väänänen

Tämän lisäksi sukeltajalla on oltava mukana painoja, koska esimerkiksi märkäpuku kelluttaa todella hyvin.

- Minulla on kymmenen kiloa lyijyä vyössä, Väänänen toteaa.

Painavien varusteiden lisäksi sukeltajan lämpimänä pitävä märkäpuku on melko työläs pukea päälle. Puku ei saa olla liian iso, jotta sen sisään pääsee mahdollisimman vähän vettä. Maarit Väänäsellä on pitkähihainen ja -lahkeinen puku, jonka päälle tulee vielä lyhythihainen ja hupullinen puku.

- Kyllä tässä hiki tulee, vaikka ei ole tämän lämpimämpi ilma, Väänänen naurahtaa.

Kun sukeltaja on saanut varusteet päälleen, tarkistetaan vielä kerran, että kaikki toimii. Tämän jälkeen on aika lähteä nauttimaan sukellusparin kanssa vedenalaisesta maisemasta.

Pinnan alla odottaa ainutlaatuinen maailma

Varusteiden kanssa temuaminen unohtuu pian, kun sukeltajat näyttävät ok-merkin ja merkin, että lähdetään alas.

Järven pinta on tyyni. Vain muutamia kuplia nousee pintaan tasaisesti pulpahdellen. Kolme sukeltajaa nautiskelee vedenalaisesta luonnosta.

Rannalta näkee hyvin, missä sukeltajat liikkuvat. Mutta pinnalta voi vain arvailla, mitä pinnan alla näkyy.

Jonkin ajan kuluttua kuplat alkavat taas lähestyä rantaa. Sukeltajat ovat nousemassa pintaan. Pian vedestä pilkottaa pää ja käsi nousee ok-merkkiin. Kaikki kunnossa.

- Heti kun lähdimme niin tuossa rannassa oli vesikasveja, jotka heiluivat kauniisti aaltojen mukana. Tuossa kaislikossa oli paljon kaloja. Siinä oli pienen pieniä kaloja ja isoja ahvenia. Se on hurja tunne uida sen kalaparven läpi. Ne on ihan siinä silmien edessä ja vedessä ne näyttävät vielä isommilta kuin ne todellisuudessa ovat, Maari Väänänen kuvailee.

Vedessä äänimaailma on myös hyvin erilainen. Siellä ei ole aivan hiljaista, mutta ei myöskään melua.

- Kaikki kiire ja hälinä unohtuu kun tuonne pinnan alle menee. Siellä ei jutella kenenkään kanssa. Siellä voi kuulla sukellusparin hengityksen. Siellä on niin rauhallista ja hermolepoa kiireen keskellä, Väänänen kertoo.