Keski-Suomi |

Pioneerirykmentin kohtalonhetket käsillä

Keuruun Pioneerirykmentin kohtalo ratkennee huomenna, kun varuskunta tiedottaa puolustusvoimien uudistuksesta. Ennen tiedotusvälineille tiedottamista rykmentti kertoo asiasta henkilöstölleen.

Kuva: YLE Keski-Suomi

Puolustusvoimien odotetaan huomenna kertovan lakkautettavista varuskunnista. Keuruun Pioneerirykmenttiä on pidetty mahdollisesti jopa kokonaan lakkautettavana.

Myös Hallin ja Luonetjärven varuskunnat tiedottavat puolustusvoimien uudistuksen vaikutuksista huomenna. Hallin on spekuloitu siirtyvän puolustusvälinekonserni Patrian hallintaan.

Keuruulaiset odottavat jännittyneinä tietoa oman varuskunnan kohtalosta. Kaupungin toiseksi suurimman työpaikan mahdollinen lakkautuspäätös olisi kova isku paikkakunnalle.

- Kyllähän se Keuruulle on suuri asia. Veronmaksajia lähtee pois ja se vaikuttaa moneen asiaan, kertoo Tuula Sievinen.

Entinen kansanedustaja ja nykyinen Keuruun kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Lauri Oinonen ei usko varuskunnan lakkauttamiseen. Oinonen perustelee käsitystään varuskunnan sijainnilla.

- Keuruu palvelee useita maakuntia. Tämä on ainut varuskunta tällä laajalla alueella, sanoo Oinonen.

Oinosen mielestä suojelutoimintaan erikoistunut varuskunta voisi lisätä yhteistyötä siviiliviranomaisten kanssa ja ottaa vastaan muita puolustusvoimien toimintoja.

- Suojeluala on sellainen, jossa on pelastustoimen kanssa tehtävissä yhteistyötä ja me olemme varman lumen alueella ja Keuruu on panostanut hyvin paljon ulko- ja maastoliikuntaan eli tänne voitaisiin sijoittaa puolustusvoimien urheilutoiminnot, visioi Oinonen.

Varuskunnan lakkauttaminen toisi Oinosenkin mukaan mukanaan haittaa monella tasolla.

- Me menettäisimme verotuloja, paikkakunnan imago kärsisi ja menettäisimme ostovoimaa. Varuskunnan poislähdöllä olisi vain kielteisiä aluepoliittisia vaikutuksia.





Kommentoi aihetta

(0 kommenttia)

Kirjoita kommentti

Vastaa alla olevaan kysymykseen. Kysymyksen on tarkoitus varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.

Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.

Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.

Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.

Tuoreimmat aiheesta: Keski-Suomi

Pääuutiset

Suosittelemme

Tuoreimmat

Muualla Yle.fi:ssä