Piraattipuolue merkitty puoluerekisteriin
Piraattipuolue on saanut virallisen puolueen aseman. Kulttuurin ja tiedon vapauden lisäämiseen keskittyvällä puolueella on hollolalainen puheenjohtaja.
Piraattipuolue on merkitty oikeusministeriön puoluerekisteriin. Rekisteriin pääseminen edellyttää, että yhdistyksellä on yleisohjelma ja 5 000 allekirjoitettua kannattajakorttia. Rekisterissä on lisäyksen jälkeen 15 puoluetta.
Suomen Piraattipuolue-yhdistys sai vaaditut 5 000 kannattajakorttia kokoon kesän alussa. Puoluetta johtaa hollolalainen Pasi Palmulehto. Jäsenmääräkseen puolue ilmoittaa reilut 2 300.
Suomessa Piraattipuolueen suosiota on kasvattanut Ruotsissa kuohuttanut tekijänoikeuksiin kantaa ottava Pirate Bay -tuomio. Piraattipuolue on kansalaisoikeuksien turvaamiseen ja kulttuurin ja tiedon vapauden lisäämiseen keskittyvä puolue.
Puolue poistetaan rekisteristä, jos se ei ole kaksissa perättäisissä vaaleissa saanut kansanedustajan paikkaa tai jos se on lakannut olemasta rekisteröity yhdistys. Puolue voi myös hakea rekisteristä poistamista itse. Rekisteröidyt puolueet voivat asettaa ehdokkaita vaaleissa.
Tuoreimmat aiheesta: Lahti
Jokkisrata menettää lupansa
Kukonkoivun suositulle moottoriradalle ei enää heltiä toimintalupaa. Hollolassa on ajettu jokamiesluokkaa vuosikymmeniä.
Liikunta pitää sisäelinten rasvan kurissa
Sisäelinten ympärille kertyvä rasva on yhä useamman suomalaisen ongelma. Viskeraalinen rasva lisää sydän- ja verisuonisairauksien sekä diabeteksen riskiä ja on tutkijoiden mukaan ihonalaista rasvaa suurempi riski terveydelle.
Moposta tuli aikuisten menopeli
Mopoilijoiden tehotarkkailussa poliisin haaviin jäi kaahareita ja rikkinäisiä mopoja. Samalla havaittiin, että mopoilu ei ole enää pelkästään nuorten suosiossa vaan mopoilla liikkuvat myös varttuneet kuljettajat.
Vesilinnut evakossa pesimäpaikoiltaan
Luonnontilaisten järvien vedenpinnat ovat nyt poikkeuksellisen korkealla. Useiden vesilintulajien suosimat pesäpaikat ovat veden vallassa.
Pienen pojan blueshaave kävi toteen
Lahden Jazztorilla nähdään torstaina ainutlaatuinen kokoonpano, kun Lahti Big Bandin solistiksi nousee ensi kertaa suuren yleisön edessä lahtelainen muusikko Ismo Haavisto.
Padasjoki jakautuu kuntavaaleissa kahtia
Kunnassa ollaan joko vahvasti itsenäisyyden puolesta tai sitä vastaan. Taustalla kytee pelko palvelujen lakkauttamisesta.
Autovaras meni vaudilla piikkimaton yli
Varas nappasi auton omistajan nenän edestä Joutsenosta maaliskuussa. Poliisi sai varkaaseen tuntuman parin päivän päästä, mutta piikkimatto ei heti tehonnut.
Alaikäisen on helppo ostaa alkoholia
Kymmenen nuorta yritti ostaa alkoholia, ja vain neljältä heistä kysyttiin paperit. Päijät-Hämeessä tehdyn tutkimuksen mukaan alkoholin välittämistä alaikäisille valvotaan vieläkin harvemmin.
Kolumni: Laiskottelu on laman lasten oikeus
Nuoret aikuiset kyseenalaistavat työnteon ja yhteiskunnan nykyisten arvojen mielekkyyden. Kolumnissaan Jussi Sorjanen toteaa, että laman lapset toimivat tismalleen kasvatuksensa mukaan.
Minna Kauppi saa taideteoksen Vääksyyn
Kiintorasti-nimen saanut veistos paljastetaan torstai-iltana. Kauppi on moninkertainen suunnistuksen maailmanmestari. Hän edustaa seuratasolla Asikkalan Raikasta.

Kommentoi aihetta
(0 kommenttia)
Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.
Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.
Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.
Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.