Piraattiradio häiriköi jälleen Varsinais-Suomessa
Siivuradio-nimellä toimiva piraattiradio häiriköi jälleen radioaalloilla Maskun ja Raision seudulla. Piraattiradiossa on lähetyksiä lähinnä viikonloppuisin. Juonnoista ja puhetavasta päätellen lähetystä tehdään usein juovuksissa.
Siivuradio-nimellä on tehty lähetystä useita kertoja reilun kymmenen vuoden aikana.
Viestintäviraston radiotarkastusyksikön päällikkö Pentti Lindfors kertoo, että Siivuradio on tullut tutuksi viime vuosina, kun viranomaiset ovat etsineet luvatonta lähetintä.
- Lähetyksen alkuvaiheessa oli otettu vähän kaljaa. Loppupuolella oli otettu enemmän. Lähetys ei ollut kovin korkeatasoista, Lindfors muistelee.
Tekijät ovat jääneet ennenkin kiinni
Muutama vuosi sitten Siivuradiota tehneet miehet saatiin kiinni, ja heidän laitteistonsa takavarikoitiin. Nyt laitteisto on ilmeisesti aiempaa tehokkaampaa, onpa mukana myös RDS-signaali.
Monien mielestä piraattiradio on harmiton, mutta Siivuradio on aiemmin häirinnyt myös oikeita radioita. Radio on ollut myös viranomaisten taajuuksilla. Takavuosina radio häiritsi esimerkiksi sotaharjoituksen käytössä ollutta taajuutta.
Riesaa lisää se, että piraatin löytäminen ei ole helppoa.
- Näiden poistaminen ei ole mahdollista, ellemme saa kuulijahavaintoja. Meillä ei ole mahdollisuutta päivystää ympäri Suomea viikonloppuisin, Lindfors toteaa.
Viime viikonloppuna radio oli taajuudella 91,0 MHz. Raisiosta tai Maskusta ei ole pitkä matka Uuteenkaupunkiin, jossa kaupallinen The Voice toimii melkein samalla aaltopituudella.
Piraattiradion perustaminen ei ole vaikeaa
Radioaseman perustaminen ei ole kummoinenkaan suoritus. Lähettimeen tarvittavia osia löytyy vapailta markkinoilta, ja lähettimen voi tehdä myös itse. Studioksi riittää mikrofoni ja vahvistin. Haastavinta on löytää antennille tarpeeksi korkea paikka.
Pentti Lindfors sanoo, että piraatin pystyttäminen on Suomessa harvinaista.
- Piraatteja oli runsaasti vielä 1980-luvulla, ennen kuin kaupalliset paikallisradiot aloittivat. Moni vanhempi muistaa vielä 1950- ja 60-lukujen merirosvoradiot, jotka tehtiin laivoilta. Ne loppuivat aikanaan, kun Sävelradio aloitti.
Tuoreimmat aiheesta: Turku
Kanootilla halki Turun keskustan
Aurajoen Kevätmelonta tuo kanoottiarmadan Halisista Förille. Aurajokisäätiö kutsuu mukaan myös perheet ja vasta-alkajat.
Varsinais-Suomen hätäkeskus tiedottaa, klo 06.10
Ruskolla Vahdon Kirkkotiellä rivitalopalon tilanne ohitse. Savunmuodostus vähentynyt.
Yksi kuollut rivitalo palossa Ruskolla
Huoneistopalo levisi rivitalon kaikkiin asuntoihin. Yksi ihminen on saanut surmansa ja yksi toimitettu sairaalahoitoon.
Kevätretkellä on hauskaa rapsutella eläimiä
Moni lapsi suuntaa kevätretkelle maatilalle. Loimaalla sijaitsevalla kotieläintilalla on käynnissä kevätsesongin huippu. Lapsiryhmiä risteilee pitkin pihoja. Suosikkieläin on pupu.
Saattohoito alkoi U-sairaalalle
Varsinais-Suomen sairaanhoitopiiri lopettaa remonttirahojen syytämisen vanhaan U-sairaalaan. Alkuperäisestä saneeraussuunnitelmasta on osin luovuttu, sillä huonokuntoisten osastojen korjaus olisi tullut liian kalliiksi.
Kameravalvonnan puuttuminen hämmentää Salossa
Salon kaupungin kolme vuotta sitten asentamat valvontakamerat eivät ole toimineet koskaan. Asia paljastui tällä viikolla Salon Seudun Sanomien jutussa. Osa kaupunkilaisista pelkää rikollisuuden kasvavan.
Aulis Ruostepuro oli Turun teatterielämän voimahahmo
Pitkän linjan turkulainen teatterivaikuttaja Aulis Ruostepuro on kuollut 86-vuotiaana.
Perunasta kasvoi varteenotettava tuliaiskukka
Jos joku ilmoittaa nykyisin tuovansa perunaa pöytään, niin välttämättä kyse ei ole ruokatarpeista. Peruna on myös kesäkukka, joka kelpaa vaativallekin puutarhaharrastajalle.
Rakastetut haahkat palaavat Aurajokeen
Haahkat nousivat kulttuuripääkaupunkivuoden yleisösuosikeiksi. Jokirannan silmäniloina haahkat tulevat olemaan seuraavat kymmenen vuotta.
Lisälautta avustaa Saaristotiellä
Saaristotien viikonlopun autoruuhkia puretaan neljän lautan voimin. Perjantaina ja sunnuntaina Paraisten ja Nauvon välille lisätään varalautta.

Kommentoi aihetta
(0 kommenttia)
Kiitos! Kommenttisi on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Julkaisemme kommentteja klo 07-23 välisenä aikana.
Yle Uutisten toimitus lukee kommentit ennen julkaisua. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja ei julkaista. Pitkiä kirjoituksia voidaan lyhentää, muuten kommentit julkaistaan sellaisenaan.
Kiitos! Ilmoituksesi asiattomasta kommentista on lähetetty Yle Uutisten toimitukseen. Käsittelemme ilmoituksia asiattomista kommenteista klo 07-23 välisenä aikana.
Toimitus tarkastaa kommentin, josta ilmoitus on annettu ja poistaa tarvittaessa kommentin verkkosivuilta.